Joka neljännellä suomalaisella on oppimisvaikeuksia, toteaa Sininauhaliiton järjestöpäällikkö Eija Kilgast Sininauhaliiton artikkelissa 26.10.2007:
Suurella osalla päihdeongelmaisista oppimisvaikeuksia. Se on melkoinen määrä kansalaisia, ja kun asiaa mietin, tiedän vain muutaman tuttavani joka on avoimesti kertonut oppimisvaikeudestaan. Ne ovat nimenmaan liittyneet lukihäiriöön ja nuo henkilöt ovat tienneet, että kyse on ominaisuudesta joka heillä on luultavasti ihan syntyjään. Useimmiten oppimisvaikeus kun on perinnöllistä.
Samaisessa artikkelissa kerrotaan, että osa oppimisvaikeuksista kärsivistä ihmisistä päätyy lopulta päihde- ja kriminaalityön asiakkaiksi. Surulliselle polulle ajavat mm. itsetunnon kolhut, joita tulee, kun ei itse ja/tai joku muu taho ymmärrä ongelman alkusyytä.
Lukineuvolan sivuilta löytyy esim. pikalukitesti, jolla voi suuntaa-antavasti testata, menevätkö kirjaimet itsellä joskus sekaisin keskenään. Jos menevät, niin eipä hätää, hyvässä seurassa olet:
Virtuaalinen Erilaisen oppijan Palvelu -sivuilla mainitaan, että esim. Albert Einsteinilla ja Leonardo da Vincilla oli lukihäiriö.
Erilaisuus on voimavara. Erilaisuuden suvaitseminen on riippuvaista sen ilmenemismuodoista, kulttuurista ja ajasta. Ja ennenkaikkea ihmisestä: voimme jokainen kohdallamme miettiä minkä leiman itse annamme erilaisuudelle, miten se vaikuttaa suhtautumiseemme ja kuka voisi sille asialle jotain? Kukapa muu kuin minä itse!