Sosiaalityö ja sosiaalityöntekijät on totuttu näkemään julkisuudessa ikävinä ja kylminä kommentoinnista kieltäytyjinä. Ammattikunta leimataan usein yksiulotteisesti pahiksiksi, jotka aiheuttavat valonaralla toiminnallaan ihmisille surua ja murhetta.

Havaintojeni mukaan sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden julkisuuskuva on muuttumassa monipuolisempaan suuntaan. Hyvänä esimerkkinä meneillään olevasta muutoksesta toimii viikonvaihteen Helsingin Sanomat. Sosiaalityö oli lehdessä esillä useampaan kertaan totutusta poikkeavalla tavalla.

Perjantain Nyt-viikkoliitteessä sosiaalityöntekijä oli nostettu palomiehen rinnalle esimerkiksi sankarillisesta ammatista, jossa työ on stressaavaa toisten ihmisten auttamista. Sunnuntain Hesarissa taas sosiaalityö oli esillä mielipidekirjoituksessa Huostaanotettujen lasten äidiltä. Äiti piti hyvänä sitä, että vielä löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään niinkin vaativaa työtä kuin sosiaalityö on. Kirjoitus jatkoi osaltaan sosiaalityön sankarikuvan rakentamista.

Kolmannen kerran sosiaalityö vilahti samaisessa sunnuntain Hesarissa takausvelkaisen Nina Honkasen henkilöhaastattelussa. Jutun sosiaalityöntekijä näyttäytyi inhimillisenä iltapäivälehtien juorupalstoja lukevana perustyyppinä - taviksena, joka ihmettelee julkisuuden henkilön asiointia sossussa. Pahis- ja sankarisosiaalityöntekijän rinnalle nostettiin tavissosiaalityöntekijä.

Viikonlopun jälkeen jäin miettimään, miten pysyvästi sankari- ja tavissosiaalityöntekijä jäävät täydentämään pahiskuvaa?