Loppiaisvieraiden jälkiä siivotessani käteeni osui viime syksynä ilmestynyt PSY- arjen psykologiaa -lehti. Lehden kolumnipalstalla kirjailija Harri Nykänen kirjoittaa ihmisryhmästä, jota hän kutsuu oikeustaistelijoiksi. Nykänen on entinen rikostoimittaja ja kertoo että oikeustaistelijat ovat yksi tätä ammattikuntaa eniten työllistävistä ryhmistä.

Nykänen on pohtinut ilmiötä ja päätynyt jakamaan oikeustaistelijat kolmeen ryhmään: psyykkisesti sairaisiin, harkintakykynsä menettäneisiin ja oikealla asialla oleviin.

Psyykkisesti sairaat pystyvät aluksi perustelemaan motiivinsa ja esittelemään asiansa loogisesti, mutta jossain vaiheessa tulee romahdus, jonka jälkeen logiikka lentää romukoppaan ja kaiken takana olevat tunteet ja pelot pääsevät valloilleen. He löytävät heitä sortaneeseen salaliittoon viitteitä vaikkapa Orimattilan kansanopiston rehtorin valinnasta.

Harkintakykynsä menettäneiden ryhmään Nykänen lukee ne, jotka ovat joskus vuosia sitten lähteneet ajamaan oikeaa asiaa, mutta lopulta sotkeutuneet ja asia on alkanut ajaa miestä. Vääryys saattaa olla vaikka kuinka pieni, mutta sen oikaisemiseksi mikään ei ole liian kallista tai vaivalloista.

Nykänen on arvatenkin käyttänyt luokitustaan eräänlaisena oman työn ohjausvälineenä. Ajatelmaa seuraten pysähdyin hetkeksi miettimään omaa ajankäyttöäni. Tutkimattakin voi sanoa, että näiden oikeustaistelijoiden työllistävä vaikutus menee läpi koko yhteiskunnan. Osansa kantavat niin viranomaiset kuin verkkosivujen keskustelupalstojen ylläpitäjät. Ilmiöön törmää myös vapaa-ajalla: viimeksi yksi sen edustajista istahti viereeni junamatkalla.