Päihdetilastollinen vuosikirja 2007 ilmestyi 11.12., tuoden tullessaan hyviäkin uutisia: Alkoholia juotiin viime vuonna 2,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kulutuksen laskulla ei silti ole ollut vaikutusta alkoholisairauksiin ja -kuolemiin, vaan määrät ovat edelleen veronalennusta seuranneella korkealla tasolla.
TappotippaVilkaisu verkkolehtiin osoittaa, että monissa väkivallanteoissa alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin. Alkoholin vaikutuksen alaisena oli yli 70 % selvitettyihin murhiin ja tappoihin sekä niiden yrityksiin syyllistyneistä vuonna 2005. Sen lisäksi kaksi kolmesta pahoinpitelyrikoksiin syyllistyneistä oli ollut rikoksen tekohetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena (Esa Österberg:
Alkoholiveron alennus vuonna 2004 ja väkivaltarikollisuus).
TyrmäystippaToisinaan alkoholia nauttineelle voi käydä ohraisesti tavalla, joka jostain syystä ei yllätä:
"Johtajille juotettiin tyrmäystippoja karaokebaarissa paikallisessa naisseurassa Tallinnassa" kertoo Ilta-Sanomat 13.12.2007. "Seuraavana aamuna molemmat heräsivät hotellihuoneestaan pää kipeänä…" selviää uutisesta. Kiivain pikkujoulusesonki on jo takana, ja samaisesta oireyhtymästä mikä johtajia riivasi, on kärsinyt varmaan moni muukin juhlija.
JärkitippaAnna lapselle raitis joulu -kampanja on tänä vuonna jo kymmenennen kerran hyvällä asialla, vaikka on tavallaan surullista että lasten juhlasta edes tarvitsee kampanjoida tuosta syystä. Pitäisi olla itsestään selvää, ettei joulu ole juominkeja varten. Silloin vähintään pitäisi jättää alkoholiannos tasan siihen tippaan.
Välttämättä lasiin ei tarvitse livahtaa tyrmäystippaa, sillä kyllä alkoholi itsessään on jo melkoinen tyrmäystippa.
Hyvää joulua!