Suomalaisten nuorten miesten korkeat itsemurhaluvut ovat jälleen
otsikoissa, kun Eurostat julkaisi EU-maiden
itsemurhatilastot. Nuoret miehet tekevät neljä kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset. Ei pidä tosin unohtaa, että suomalaiset nuoret naiset tekevät heti liettualaisten kanssasisarten jälkeen eniten itsemurhia Euroopassa. Vaikka maamme itsemurhaluvut ovat laskeneet vuodesta 1990, joka vuosi reilu 1100 suomalaista päättää päivänsä oman käden kautta.
Suomalaisen miehen itsemurhaa on selitetty työttömyydellä, alkoholismilla ja mielenterveysongelmilla. Ei kuitenkaan voi olla pohtimatta, onko kulttuurissamme jotain erityistä, mikä johtaa näihin synkkiin lukuihin. Tulee mieleen miehen kunnia: vaikeuksista ei puhuta, ongelmat pidetään itsellään, eikä niitä jaeta muiden kanssa.
Yhteiskunnallisista ja kulttuurisista syistä huolimatta jokainen itsemurha on yksilöllisen prosessin tuloksena syntynyt päätös. Laukaisevia tekijöitä voivat olla elämän kriisit, esimerkiksi avioero. Itsemurha on kriiseistä suurin itsemurhan tehneen läheisille, jotka tarvitsevat paljon
apua ja tukea omassa surutyössään.
Miessakit ry:n tämän vuoden teemana on
Pelasta mies!. Yhdistys kampanjoi mm. miesosaamisen kehittämisen puolesta sosiaalialalla. Sosiaalialaa on kritisoitu miesnäkökulman kapeudesta tai jopa puuttumisesta. Kysymys kuuluukin, miten miesosaamista kehitetään sosiaalialalla. Miten sinä pelastat miehen?
Sain kesälomallani nauttia hevimetallimusiikkiyhtyeen
Teräsbetonin esiintymisestä. En voinut olla ajattelematta, että kyllä suomalainen mies on mahtava tapaus. Yhtyeen suloiset joukahaiset musisoivat kesäasussa ilman paitaa, eli juuri sellaisina kuin ovat. Yhtyeen kannattajia tarkkailemalla saattoi havaita, että hevimetallimusiikki yhdistää erityisesti suomalaisia miehiä. Raskas rock ja siihen liittyvät sanoitukset tuntuvat purkavan ja kommunikoivan miesten tuntemuksia. Samalla tähän tunteiden tuuletukseen ja jakamiseen liittyy tervettä itseironiaa.
Eläköön ihanat suomalaiset miehet!