Mielenterveystyön asiantuntija kertoi haastattelussa, että nuorisopsykiatrian osastot täyttyvät, koska laman lapset oirehtivat. Lama-ajan leikkauksissa lasten ja nuorten vapaa-aika- ja virkistyspalveluista vietiin sekä kakkulapiolla että juustohöylällä ja nyt on seuraamuksien maksun aika.
1990-luvun laman aikaan itse olin noin 10-vuotias koululainen. Sairaanhoitopiiristä riippuen yläikäraja nuorisopsykiatriseen hoitoon pääsyssä on 18 - 23 vuotta. Nykyiset yläikärajaiset olivat laman repiessä siis 3-8 vuoden ikäisiä lapsia. Jäin miettimään tätä laman lapsien ikäkysymyksen aiheuttamaa ristiriitaa ja ajauduin muistelemaan lama-aikaa.
Mitä minulle, ajan kolmasluokkalaiselle, muistuu talouden taantumasta mieleen? Koulussa luokanopettajamme piti kyselytunnin koskien lamaa. Tunnilla sai avoimesti kertoa, mitä ajattelee lamasta. Siiri viittasi ja sanoi, että laman takia hän ei saa polkupyörää. Siirin isä oli sanonut, että Siiri saisi polkupyörän sitten, kun Siirin isä saisi töitä.
Siiri muutti pois paikkakunnalta melko pian kyselytunnin jälkeen. En tiedä, saiko Siiri polkupyörää tai Siirin isä uutta työpaikkaa.
Muistoja, jotka liittyvät kotiini, värittää ennen kaikkea perheen kesken lisääntynyt ajanvietto. Äiti oli ensimmäistä kertaa kotona, kun pääsin koulusta. Isällä oli kaikki perjantait vapaita. Äiti kehotti minua lopettamaan baletin harrastuksen, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että minullakin oli enemmän aikaa olla perheeni kanssa.
Olen myös tehnyt gallupia ystävieni joukossa ja kysynyt heiltä, mitä he muistavat lamasta. Riippumatta mistäpäin Suomea vastaaja on ollut kotoisin, päällimmäisin muisto lamasta on ollut se, että koulussa alettiin kirjoittaa enemmän muistiinpanoja, kun oppikirjoja kierrätettiin.
10-vuotiaan lapsen silmissä lama näyttäytyi siis ennen kaikkea perheen kesken vietetyn ajan lisääntymisenä, koulukirjojen kierrättämisenä sekä kollektiivisena huolena koko ilmiöstä, josta myös luokanopettajamme kantoi vastuunsa kuuntelemalla lasten mietteitä asiasta. Baletin keskeyttämisen vaikutuksia en erittele sen pidemmälle, mutta eipä ole sorsa jäänyt lampea kaipaamaankaan.
Ei kuitenkaan pidä unohtaa Siirin polkupyörättömyyttä. Ehkä pitäisikin selvittää, mitä Siirille kuuluu nykyään. Tai Siirin isälle.