Olen saanut palautetta, etteivät arviointifoorumien kuvaukset ole olleet tarpeeksi henkilökohtaisia. Blogithan ovat usein henkilökohtaisia. Yleisö siis haluaa kuulla mitä todella ajattelin esityksistä tai miltä aamuyöstä herääminen ja roundshowpakaasien raahaaminen tuntuvat. Jälkimmäisen tunteen kuka tahansa muutaman tunnin yöunien jälkeen kymmenienkilojen laukkua raahannut tuntee.

Sen sijaan esitysten kommentointi on mielestäni vaikeaa. Suurin osa esityksistä on sisällöltään painavia, mutta esitysten muoto ja esitystapa vaatisivat taas osittain kohentamista. Esitykset ovat olleet epätasaisia. Mutta onko tämäkään yksittäisen puheenvuoronpitäjän ongelma, sillä tilaisuuksien ohjelma luo esityksen onnistumiselle haasteita. Ohjelmat on rakennettu täyteen, jolloin kuulijaystävällisyys kärsii, kun ohjelma laahaan jäljessä suunnitelmasta. Aikataulussapysymiskiirettä ei helpota se, että lähestulkoon kaikki esitykset ovat rakentuneet jonkin sortin powerpoint-sulkeisten varaan, jolloin esityksen rakennetta on hankalaa typistää muuttaa lennosta.

Toinen kritiikin paikka on, että viimeisimmissä tilaisuuksissa aikataulun pettämisen takia keskustelut ovat jääneet minimiin tai pois kokonaan. Kouvolassa en kuullut kommentteja, kuin kahvitauolla. Kuitenkin aiemmissa tilaisuuksissa yleisöpuheenvuoron ovat mielestäni olleet paikallaan.

Esitysten joukossa on ollut useita helmiä, joihin on tiivistynyt viisautta ja oivaltavia esimerkkejä. Sanottavaa on selvästi ajateltu harkiten, jolloin kuulijankin on helpompi nivoa kuulemaansa omiin kokemuksiin ja ajatuksiin.

Itselleni eräs tällainen helmiesitys oli Alavuden kaupungin perusturvajohtajan Maria-Liisa Nurmen seudullista yhteistyötä peilaava esitys. Esityksessä kuvattiin selkeästi ja havainnollisesti eri seudullisen yhteistyön muotoja. Aivan huippu oli Nurmen käyttämä metafora, jossa hän vertasi kehittämistyön prosessin vaiheittaista etenemistä rakkauselämään. Ensin tapahtuu kohtaaminen ja kiinnostuminen toiseen ihmiseen. Tämän jälkeen seurustellaan, jolloin rakennetaan yhdessä näkemys toiminnan päämääristä. Seurusteluvaiheen jälkeen kihlaudutaan, jolloin luodaan ja vankistetaan kumppanuuden rakenteita. Viimeisenä vaiheena on arjen yhteiselo, joka muodostuu yhteisistä teoista ja toiminnasta. Huikean metaforan pointtina on, ettei elämässä, eikä kehittämistyössä ole mahdollista päästä suoraan kiinnostuksesta auvoiseen arkeen, vaan se vaatii pitkäkestoista yhteistoimintaa, kohtaamisen foorumeita, yhteisen kielen ja ymmärryksen syntymistä sekä seutuistumista.

Huomenna kohti Joensuuta ja toivottavasti saan lähipäivinä lyhyet kuvaukset aikaiseksi myös Seinäjoelta ja Kouvolasta. Kerron nyt sitten vielä lopuksi jotakin henkilökohtaista. Merkityksellisin muutos, mikä arviointifoorumeilla mukanaolosta on seurannut, on oman suomiperspektiivin laajentuminen. Piste.