Lasten ja nuorten pahoinvointi puhuttaa nyt sattuneesta syystä meitä suomalaisia. Lastensuojelun näkövinkkelistä asioita tarkastelevana sitä toivoisi, että aihe kiinnostaisi päättäjiä ja meitä kaikkia muitakin aikuisia vielä sittenkin, kun Kauhajoen tapahtumiin liittyviin uutisointeihin ei enää törmää päivittäin.
Meillä on valtavasti tietoa lastemme hyvinvoinnista tai sen uhkatekijöistä. Välillä kuitenkin ihmetyttää, hyödynnetäänkö tietoa kovinkaan tehokkaasti. Jos vaikkapa joka toinen vuosi toteutettavassa kouluterveyskyselyssä ilmenee, etteivät nuoret koe tulevansa kuulluksi koulussa, seuraako havainnosta konkreettisia toimenpiteitä? Onko esimerkiksi teidän kunnassanne helpotettu kouluterveydenhuoltoon pääsyä tai lisätty luokanvalvojantunteja, molemmat kouluterveyskyselyn tulosten perusteella harkitsemisenarvoisia toimenpiteitä? Nämä panostukset tietysti vaativat rahaa, mutta investoinnin arvoa ei toisaalta mikään pankkikriisi notkauta!
Lastemme pahoinvoinnista ei kuitenkaan voi kovin uskottavasti syyttää yksin koulujärjestelmää tai mitään muutakaan yhteiskunnan instituutiota. Provosoivasti voisi väittää suuremman syyn nuorten pahoinvointiin juontuvan siitä, ettemme me aikuiset oikein viihdy lastemme kanssa. Lapset lykätään kodin ulkopuolisiin harrastuksiin heti kun kynnelle kykenevät. Tutkitustikin suomalaislapsilla on enemmän kodin ulkopuolisia harrastuksia kuin ikätovereillaan muissa Pohjoismaissa. Eriarvoinen lapsuus -tutkimushankkeen mukaan nimenomaan liian vähäinen vanhempien kanssa vietetty aika on yksi keskeinen lasten syrjäytymisriskiä lisäävä tekijä.
Lisäksi me suomalaiset olemme perheen parissakin yhä enemmän yksin. Esimerkiksi mediatutkimuksissa on havaittu joka viidennellä alle kouluikäisellä suomalaislapsella olevan televisio omassa huoneessaan. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, televisionkatselukaan ei siis ole Suomessa perheen yhteinen harrastus, vaan kukin perheenjäsen vetäytyy oman huoneensa mediamaailmoihin. Myös yhteisten ruokailuhetkien lähes täydellinen puuttuminen suomalaisperheiden arjesta jaksaa hämmästyttää maailmalta vierailulle tulevia ystäviä.
Arjen kiireestä ja perheen yhteisen ajan puuttumisesta syytetään usein vaativaa työelämää, eikä varmasti aivan suotta. Mutta miksi emme tekisi itse asioille jotain? Osmo Soininvaara on kannustanut jatkuvan kiireen kanssa painivia ihmisiä miettimään työajanlyhennyksen vaikutuksia omaan elämänlaatuun. Vaikkapa nelipäiväiseen työviikkoon siirtyvän perheen euromäärässä mitattu elintaso toki laskee. Mutta laskeeko elämänlaatu?