Aiemmin kävelin tai pyöräilin työmatkat. Viime viikon muutosta alkaen olen taittanut matkat bussilla ja/tai metrolla.

Lähiölinjan aamubussissa on tiivis tunnelma. Matkustajina on paljon lapsia, vielä enemmän naisia ja vähän miehiä. Lapset ja naiset ovat kaiken ikäisiä, näköisiä ja oloisia. Sen sijaan bussilla matkustavia miehiä yhdistää heidän kuulumisensa erilaisiin vähemmistöryhmiin. On iäkkäitä, päihtyneitä, värillisiä ja itsekseen puhuvia miehiä. Poissaolollaan loistavat tavalliset suomalaiset miehet.

Olenko minä ainoa bussia käyttävä keskiluokkainen pikkuvirkamies? Mistä minä saan auton? Onneksi metrossa ahdistus helpottaa, sillä ilmaisjakelulehtien tuijottelijoihin liittyy muutamia tavallisia suomalaisia miehiä. En olekaan yksin autottoman elämäntapani kanssa.

Toinen uusi kokemus liittyy metromatkoihin ja ilmaisjakelulehtiin. Suomalaiset ovat saaneet Satasesta ja Metrosta hyväksytyn suojan olemattomana olemiseen. Metrossa on jännä tunnelma, kun lähes kaikki yrittävät näyttää keskittyvän omaan lehteensä, vaikka tosiasiassa lehti on lukaista jo edellisen aseman välin aikana.

Ehkä keväällä rupean taas pyöräilemään.