Asunto ensin -ohjelma tavoittelee asunnottomuuden puolittamista Suomessa.

Ohjelman taustalla on periaate, jonka mukaan kaikilla on oikeus asuntoon riippumatta ”asumiskyvyistä”. Aiemmin asunnottomuutta on yritetty ratkaista kuntouttamalla asunnottomia asumiskykyisiksi, ja oma asunto on pitänyt saavuttaa kuntoutumalla. Toimintamallilla ole onnistuttu vähentämään asunnottomuutta. Uusi malli tuo lisää vaihtoehtoja asunnottomuuden vähentämiseen.

Realismia asunnottomuuden poistamiseen

Asunto ensin -toimintamallissa asunnottomalle pyritään järjestämään mahdollisimman nopeasti oma asunto ja itsenäistä asumista tuetaan riippumatta siitä, onko asunnoton esimerkiksi riittävästi raitistunut. Realismia asunnottomuuden poistamiseen siis – jos raittius olisi asumisen kriteeri, niin moniko meistä kansalaisista saisi asunnon?

Vaikka elämäntapa olisi vuosia ollut sellainen, että kahvikutsuja ei ole tullut järjestettyä, vaan enempi on juotu votkaa puiston penkillä, niin oma asunto ja avaimet on silti mahtava asia. Tämän todisti eräs rouva, joka oli niin tottunut nukkumaan roskalaatikoissa ja käytävillä, että nukkui aluksi vessan lattialla omassa asunnossaankin.

Asunto ensin -ohjelma muuttanut palvelujärjestelmääkin Tampereella

Tamperelaiset ovat tyytyväisiä asunnottomuuden vähentymiseen. Siellä on huomattu myös, että palvelujärjestelmä on muuttunut: päihdehuollon kuntouttava laitoshoito on vähentynyt sitä mukaa kun asunnottomuus on vähentynyt.

Asunto ensin –toimintamalli on saanut alkunsa New Yorkista, ja sitä sovelletaan useissa Euroopan maissa.

http://www.socca.fi/asunto_ensin

Valtakunnallisessa asunnottomuusseminaarissa oli kuulolla Päivi.

Lue keskustelua Asunto ensin periaatteesta:

Hankkeen keskustelupalsta

”Kymmeniä tuhansia valituksia sosiaali- ja terveyspalveluista vuodessa” – kirjoittaa Helsingin Sanomat 27. 2.  ”Ihmiset joutuvat peräämään heille kuuluvia palveluja valitusten avulla, kun lainsäädäntöä ei tunneta, tai kunnilla on omia ohjeita, jotka ovat ristiriidassa lain kanssa”

Kuulostaa hurjalta: pitkittynyttä tuskaa palveluja hakeville, lisätyötä työntekijöille muutenkin kiireisessä arjessa.

Tällaista lukiessa tulee mieleen, että Vammaispalvelujen käsikirjasta voi olla apua juuri tähän ongelmaan: jos käsikirja pystyy tarjoamaan tietoa päätöksenteon tueksi niin, että valitusprosesseilta vältytään, niin se on todella ansainnut paikkansa!

Välineenä verkkokäsikirja, johon on koottu alan keskeinen tieto, on varmasti tehokkain mahdollinen tapa jakaa hyödyllistä tietoa.

Kun käsikirjaprojektimme ensimmäinen vaihe alkaa olla ohi, ja versio 1.0 avajaisia vaille valmis, niin toivon todella, että olemme saaneet aikaan jotakin, mikä hyödyttää mahdollisimman paljon niin työntekijöitä, kuin palveluja hakevia kansalaisia. Kiitos tästä kuuluu kaikille käsikirjaan panoksensa antaneille! Avajaisissa tavataan!

Päivi Achté
verkkotoimittaja

 

Aloitin viime viikon torstaina Innokylän tuutorikoulutuksen. Tämä oppisopimuskoulutus
kestää 13 kk, sinä aikana me osallistujat suoritamme tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Aloituspäivänä 27.1. meitä oli kokoontunut runsaat parikymmentä innokasta opiskelijaa orientoitumaan Innokylän ja oppisopimuksen kiemuroihin. 

Aluksi johtava asiantuntija Hannu Hämäläinen kertoi meille Innokylän taustoista. Saimme tuhdin paketin teoriaa ja napakan katsauksen julkisen sektorin innovaatiotoiminnasta. Lopuksi Hämäläinen kertoi T&K&I-prosessin avoimuudesta, vuorovaikutteisuudesta, verkostoista ja asiakaslähtöisyydestä.

Kivikuntaa, kasvikuntaa vai eläinkuntaa?

Tutkimusprofessori Jussi Simpura kyseenalaisti avajaispäivän vauhdikkaassa puheenvuorossaan innovaation mahdolliset olomuodot: "kivikuntaa, kasvikuntaa vai eläinkuntaa?". Puheensa lopuksi Simpura totesi, että sienet ovat mahdollisuus: "kun rihmastot ovat elinvoimaisia, syntyy sopivina vuosina innovaatiota kuin sieniä sateella". Simpura sai miettimään innovaation monia olomuotoja ja mahdollisuuksia. Ja huomaamaan myös, Simpuraa edelleen lainatakseni, että "ei sienten hyvä kasvu yksin riitä: sienet on myös käytävä poimimassa ja ne on säilöttävä tai valmistettava".

Erikoistutkija Pasi Pohjola pohti esityksessään luovuuden osuutta innovaatioiden edellytyksenä. Pohjola osoitti puheessaan mm. sen, että luovuus on pitkälti asiantuntijoiden vuorovaikutusta, ja että moni keksintö olisi jäänyt tekemättä ilman vankkaa kehittäjäyhteisöä. 

Tulevaisuuden työntö?

Toisen lähipäivän teema oli "menneisyyden imu vai tulevaisuuden työntö?". Taiteen tohtori Satu A. Miettinen johdatti meidät palvelumuotoilun saloihin draaman keinoin ja teimme ryhmätyönä palvelukonseptin. Ryhmätyö kirvoitti paljon ajatuksia ja nauru kaikui pienehkössä luokkahuoneessa ryhmien piirtäessä omia palvelupolkujaan.

Jussi Simpura toivotti meille avajaispäivän puheenvuorossaan "Innokasta menoa!", ja sitä oli näissä kahdessa lähipäivässä. Intoa riittää jatkoonkin, niin mielenkiintoiselta tämä koulutus vaikuttaa.

» Tutustu Innokylään
» Innokylän toinen tuutorikoulutus, ilmoittautuminen 18.2.2011 mennessä.
» Tuutorikoulutuksen esite
» Satu Miettinen on service design thinking -blogi

Soila Veltheim
Sosiaaliportin toimitus

Vammaispalvelujen käsikirjaa on koottu kuumeisesti syksyn mittaan. Nyt avajaispäivämäärä on lyöty lukkoon: maaliskuun kymmenes tämä laajan asiantuntijajoukon yhdessä kokoama tuotos saatetaan maailmaan. Käsikirjan toivotaan kasvavan ja kukoistavan lukijoiden ja ylläpitäjien hyvässä huomassa niin, että saamme siitä alan yhteisen foorumin ja tietolähteen.

Käyttäjätestausta

Kokoamiseen on kuulunut monia vaiheita. Yksi mielenkiintoisimmista oli käyttäjätestaus. Sekä tulevat käyttäjät, että testaajat olivat varmasti yhtä jännittyneitä, kun ensimmäistä versiota testattiin Espoossa.

- Mm mitähän  tuo tarkoittaa?   - Ai, tästä pääsen katsomaan palveluasumisen maksuja.  - Paljon on asiaa etusivulla, melkein hyökkää päälle.  - Ihan asialliselta tekstiltä vaikuttaa.  –Itsenäisen elämän tuki, tätä valikkoa käytän varmaan eniten.

Sosiaalityöntekijöiden liikkumista sähköisen käsikirjan sivuilla seurattiin tarkkaan; arjen keskellä tarvittava tieto on löydettävä sutjakasti, muuten käsikirjaa ei tule käytettyä. Espoolaiset löysivät etsimänsä asiat nopeasti,  rakenne siis näyttäisi toimivan.

Sisällöt päivittyvät pitkin matkaa

Käsikirjan sisältöjen ajantasaisuus on ykkösasia. Lakiuudistuksia on tulossa, muun muassa kotikuntalaki on muuttumassa ja lukijat odottavat tietenkin uunituoretta tietoa asiasta. Oikeuskäytännöistä saadaan uusia päätöksiä tasaiseen tahtiin. Niinpä sisällön tuottamisessa ollaan valppaina, että tekstit olisivat tuoreita.

Kehittäminen jatkuu avaamisen jälkeenkin

Kukaan ei ole seppä syntyessään, sanotaan, niinpä käsikirjan projektiryhmäkin odottaa saavansa paljon kommentteja ja kehittämisehdotuksia avaamisen jälkeen. Yhdessä luominen on periaatteena, koska sillä tavoin saadaan monipuolisin tulos aikaan. Käsikirjan toivotaan palvelevan mahdollisimman laajasti alaa ja antavan hyödyllistä tietoa myös palveluja tarvitseville kansalaisille.
Sosiaaliportin toimitus
Päivi Achté

 

 

Sosiaaliala on rakas, koska se on maailman hienoin ala. Ei voi olla parempaa työtä kuin ihmisten auttaminen. Erityisen mielenkiintoisen siitä tekevät yksilölliset elämäntarinat, jotka kertovat usein hiljaisesta kärsimyksestä ja syvästä inhimillisyydestä yhteiskunnan laitamilla.

Sosiaaliala on kuin lurjus, joka ei kiitä tai kumarra. Arvostusta heruu hyvin hiljakseen kurjuuden lapioinnista ja muusta raskaasta työstä. Lisäksi pitää miettiä milloin pätevyyksiä ja tyhjiä vakansseja, milloin taas taloudellista tilannetta tai palvelujen moninaisia organisointitapoja.

Sosiaalialalla työskentelevien auttajien auttaminen ja tukeminen tietoa tuottamalla ja verkkopalvelua ylläpitämällä on ollut huikea kokemus. Olen iloinen, kun olen saanut olla mukana rakentamassa Sosiaaliporttia lähes viiden vuoden ajan.

Sosiaaliportti on yhteisö, joka muodostuu jäsenistään - sosiaalialan ammattilaisista, jotka tätä palvelua käyttävät. Tässä yhteisössä piilee hurja voima, joka pystyy tuottamaan valtavan korkeatasoista ja vaikuttavaa asiantuntijatietoa, joka voi muuttaa maailmaa. Sosiaalialan vahvuus on sen tuhansissa huippuosaajissa.

Tämä on viimeinen blogikirjoitukseni Sosiaaliportin päätoimittajana. On aika lähteä kohti uusia haasteita.

Kiitos kaikille upeille ammattilaisille joita olen saanut kohdata näiden vuosien aikana! Kiitos kaikille Sosiaaliportin käyttäjille, jotka ovat tehneet Sosiaaliportista kestävän ja ihmisiä yhdistävän palvelun!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuosikymmentä!

Hanna Heikkonen

Tiedote: Sosiaaliportin päätoimittaja vaihtuu

 

Kansainvälisen käytettävyyspäivän (World Usability Day) teemana oli tänä vuonna kommunikaatio: "Making life easy!". Käytettävyyspäivällä edistetään elinympäristön ja teknologian helppokäyttöisyyttä ja saavutettavuutta. Päivää vietettiin tänä vuonna 11. marraskuuta.

Käytettävyyspäivän kunniaksi tuon terveiset SIGCHI Finlandin syysseminaarista 10.11. Seminaarin aiheena oli käyttäjäkokemus käytännön työssä.

Käyttäjäkokemuksen Wikipedia määrittelee näin: käyttäjäkokemus tarkoittaa jonkin tuotteen tai palvelun käyttämiseen tai kuluttamiseen liittyvää kokonaisvaltaista elämystä, joka kattaa tuotteen käyttöliittymän ja käytettävyyden ohella kirjon muita elämyksiä ja tunteita, joita saattaa esiintyä pitkänkin ajan kuluessa.

Käyttäjäkokemus liittyy miltei kaikkeen, mitä arkipäivässä teemme: työmatkalla käytettäviin liikennevälineisiin, ostotapahtumaan kaupassa, rakennuksiin, joissa päivän (ja yön) mittaan liikumme jne. Varsinkin se liittyy tietotekniikkaan, noihin alati yllättäviin tietokoneisiin, joihin monella meistä on viha-rakkaussuhde.

Pelkkä käytettävyys kiteytyy siinä osassa palvelua, jonka käyttäjä näkee. Käyttäjäkokemus taas on isompi kokonaisuus, se on tavallaan käyttämisen laatua. Käytettävyydeltään hyvä tuote/palvelu vastaa odotuksia, ja se saa käyttäjänsä tyytyväiseksi.  Käyttäjäkokemukseltaan hyvä tuote/palvelu sen sijaan ylittää odotukset ja saa aikaan ilahtumista. Hyvän käyttäjäkokemuksen antava tuote/palvelu sisältää elämyksellisyyden elementtejä.

Käyttäjäkokemus on muuttuvaista, jo toinen käyttökerta tuottaa yleensä toisenlaisen elämyksen. Ja koska kyse on ihmisistä, oma tunnetila ja käyttöhetki ja ylipäänsä kaikki mahdollinen ja mahdoton vaikuttaa käyttäjäkokemukseen.  Meissä jokaisessa on mittari käyttäjäkokemukselle: millainen tunnetila tulee jotain tuotetta käytettäessä, se mittaa sitä, oliko palvelu onnistunut vai ei. Ja miten monet asiat vaikuttavatkaan tähän kokemukseen: vaikka itse tuote toimisi moitteetta, mutta sen käyttämishetkeen liittyy jokin negatiivinen ikävä asia, käyttäjäkokemus sillä kertaa ei ole hyvä.  Seuraavalla kokemus voi olla taas aivan toinen.

Monisyinen asia tämä käyttäjäkokemus. Voin vain yhtyä Kansainvälisen käytettävyyspäivän teemaan "Making life easy!" ja toivottaa kaikille myönteisiä käyttäjäkokemuksia tulevana viikonloppuna!

Soila Veltheim
Sosiaaliportin toimitus

 

 

 

 

 

 

Toimiiko palveluseteli henkilökohtaisen avun hankkimisessa, ja vielä sähköisenä? Sen näemme, kun Espoo ottaa käyttöön Sitran kanssa valmistelemansa mallin ensi keväänä. Tavoitteena on saada paperia vähemmäksi ja asiakkaille helpotusta avustajan löytämisessä.

Vaikeavammaisella subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun

Viime vuonna voimaan tullut laki vahvistaa oikeutta henkilökohtaiseen apuun. Apua on järjestettävä siinä laajuudessa, kuin vaikeavammainen henkilö sitä tarvitsee, tänä vuonna vähintään 10 tuntia kuukaudessa ja ensi vuoden alusta 30 tuntia kuukaudessa. Mikäli espoolainen asiakas haluaa, hän voi jatkossa hankkia avun palvelusetelillä yksityiseltä tuottajalta. Avustajat löytyvät portaalista, johon kaupunki on koonnut hyväksytyt palveluntuottajat.

Palveluseteli sopii esimerkiksi vakituisen avustajan sijaisjärjestelyihin

Palveluseteli soveltuu hyvin esimerkiksi vakituisen avustajan äkillisiin sijaisjärjestelyihin, täydentävään henkilökohtaiseen apuun vaihtelevissa elämäntilanteissa ja loma- ja työmatkoilla sekä lyhytaikaisiin säännöllisiin avuntarpeisiin, kun apua tarvitaan vain muutamia tunteja viikossa tai kuukaudessa.

Henkilökohtaista apua voidaan järjestää ns. työnantajamallilla, jossa vammainen henkilö toimii avustajan työnantajana, tai ostopalveluna, kunnan omana toimintana tai palvelusetelin avulla. Työnantajamalli on yleisin tapa järjestää henkilökohtainen apu, ja se säilyy pääasiallisena tuen muotona jatkossakin myös Espoossa.

Ei omavastuuosuutta

Vammaispalvelujen yhteydessä avustaja ei voi laskuttaa enempää, kuin mikä kaupungin myöntämä korvaus on. Espoossa korvauksen määräksi on päätetty 21 euroa tunnilta. Myös Helsinki on ottamassa saman suuruisen korvauksen käyttöön omassa mallissaan. Näin syntyy tasaväkinen markkinatilanne pääkaupunkiseudulle.

Sähköinen malli vähentää paperisotaa

Espoon mallissa henkilökohtaisen avun järjestämiseen liittyvä byrokratia hoituu sähköisesti, eikä ruttuisia paperilappuja tarvitse lähetellä paikasta toiseen. Sähköinen pohja valmistunee ensi kevääksi, jolloin palvelusetelimalli voidaan ottaa kunnolla käyttöön.

Entä avun laatu?

Kaupungin ylläpitämään portaaliin on tulossa esiin myös asiakkaiden antama palaute. Näin jokainen voi seurata palvelujen arvioitua laatua. Sen arvellaan helpottavan myös avustajan valintaa; kukapa meistä ei haluaisi avustajaa, jolle näyttää satelevan kiitosta asiakkailta!

 

 

”No eihän siihen ole aikaa”, toteaa kaupungin sosiaalityöntekijä kysyessäni vaikuttamisen roolista hänen työssään. Monille vaikuttamistyö kiireiden keskellä saattaa tuntua ylivoimaiselta – mistä riittäisi aikaa kirjoittaa lehtiin työpäivän aikana!

Sosiaalialaa uudistettaessa ammattilaisen ääni on kuitenkin arvokas. Kuka tietäisikään sosiaalialan käytännön tarpeet paremmin kuin ammattilainen? Sosiaaliportissa ollaankin nyt korvat höröllään, mutta viestejä on tullut valitettavan vähän.

Sosiaaliportissa on käynnissä kaksi ajankohtaista keskustelua, joissa on mahdollista vaikuttaa alan muutoksiin. Sosiaalihuoltolain uudistamistyöryhmä kerää ammattilaisilta palautetta ja kehittämisehdotuksia nimenomaan Sosiaaliportin kautta. Keskustelufoorumille kirjoitetut viestit toimitetaan työryhmälle, joka huomioi ne lakia uudistaessaan.

Toinen keskustelu on käynnissä Vammaispalvelujen käsikirjan sisällöstä. Käsikirjan tavoitteena on olla vammaisalaa ohjaava ja yhtenäistävä työväline, joka palvelee arjen työssä sekä alan kehittämisessä. Sisältöä suunniteltaessa projektiryhmää kiinnostaa, mistä aiheista ammattilaiset erityisesti haluavat käsikirjasta lukea.

Keskustelua kannattaa siis laajentaa työpaikan kahvipöydän ulkopuolellekin. Keskustelupalstalle ei kirjoiteta artikkeleita, vaan lyhyitä, ytimekkäitä ajatuksia. Niiden kirjoittamiseen toivoisi löytyvän aikaa jokaiselta, vaikkapa kesälomaa odotellessa tai töihin palautuessa. Verkkokeskustelu kannattaa.

 

Asun kaupungissa, jonka sanotaan olevan oleellinen osa Suomen ruuansulatuskanavaa. Niin, Turku ei välttämättä ole se vähiten parjatuin kaupunki, mutta kyllä helsinkiläisistäkin esiintyy mielipiteitä. Helsinkiläinen ei esimerkiksi näe elämää kehä III:n ulkopuolella ja käyttäytyy todella reteesti. Helsinkiläinen kutsuu kotipaikkakuntaansa Stadiksi, koska vain juntit maalaiset puhuvat Hesasta. Stereotypioiden muokkaamat mielikuvat elävät ihmisten mielissä vahvoina, vaikka hyvin tiedostaisikin kaupungin koostuvan monenlaisista ihmisistä.

Niin sanottu Helsinki-keskeisyys ärsyttää monia muualla asuvia. Palvelut ja taloudelliset voimavarat tuntuvat valuvan ihmisten mukana pääkaupunkiseudulle ja muihin kasvukeskuksiin pienempien paikkakuntien kustannuksella. Monien kohdalla käy niin, että oman alan töitä ei löydy kotipaikkakunnalta, vaan on suunnattava Helsinkiin, vaikka sinne ei välttämättä haluaisikaan. Toisaalta esimerkiksi pätevistä sosiaalityöntekijöistä on pulaa pienemmissäkin kunnissa.

Usein Helsinkiä vastustavat argumentit koskevat kustannustasoa ja levottomuutta. Valitako kaksio Helsingistä vai omakotitalo pienemmältä paikkakunnalta, kun molemmat maksavat saman verran? Helsinki on myös suhteellisen suuri kaupunki, jossa sosiaaliset ongelmat ovat näkyvämpiä kuin muualla Suomessa. Toisaalta pienemmissä kaupungeissa on omat haittapuolensa. Niissä on esimerkiksi todennäköisempää törmätä vapaa-ajalla omiin asiakkaisiinsa kuin Helsingissä.

Vietän tämän kesän korkeakouluharjoittelijana Sosiaaliportissa, joka tarjoaa sosiaalipolitiikan opiskelijalle mainion näköalapaikan sosiaalialaan. Ja mikä on parasta - Sosiaaliportti palvelee kaikkia sosiaalialan ammattilaisia paikkakunnasta riippumatta.

Tämä on ensimmäinen kesäni Helsingissä. Havainnoin ja hengitän kaupungin mahdollisuuksia innoissani. Taidan olla kaikesta huolimatta ihastunut.
 

Päivi Rastas

 

Sosiaaliportin toimitus ei kesäaikana pääse hiljentymään – kesällä työskennellään uusien palveluiden parissa. Terve-SOS-messuilla julkaistiin uusi tutkimussivusto, joka on kehitetty käyttäjien toiveiden pohjalta tarjoamaan käytännönläheistä tutkimustietoa ammattilaisille. Nyt kun sivut ovat auki, on aika vastaanottaa palautetta ja seurata, miten sivut löytävät käyttäjänsä.

Kesäkuussa käynnistyy Vammaispalvelujen käsikirjan rakennusprojekti, jota luotsaa uusi verkkotoimittaja. Tavoitteena on, että keväällä 2011 Sosiaaliportissa toimii Lastensuojelun käsikirjan laajuinen sivusto vammaispalveluista.

Itse olen päässyt tutustumaan näihin molempiin sivustoihin korkeakouluharjoittelin roolissa. Kolmen kuukauden piipahdus verkkopalvelun toimituksessa avaa aivan uuden näkökulman sosiaalialaan ja verkostoitumiseen. Sosiaaliportin sivuilla on jo noin 50 000 käyntiä kuukausittain – melkoinen ammatillinen kohtaamispaikka siis!

Tuntuu upealta, että sosiaalialan ammattilaisilla on käytössään maksuton uutis- ja konsultointipalvelu, valtava linkkihakemisto sekä yhteisölliset foorumit. Esitellessäni sivustoa ensikertalaisille Terve-SOS-messuilla sain kuulla useamman kerran huudahduksen ”Siis täähän on ihan mahtava sivusto!”. Uusista tutkimussivuista oltiin kiinnostuneita, ja uskon sivujen helpottavan tutkimustiedon siirtämisessä käytäntöön.

Harjoittelijalle kesä Sosiaaliportissa tarjoaa mahdollisuuden oppia verkkopalveluista, kehittämistyöstä, verkostoitumisesta sekä toimittamisesta. Mukavaa on uuden oppimisen lisäksi tietysti myös aiemman osaamisen hyödyntäminen työssä. Itselleni on tähän mennessä kertynyt reippaasti kokemusta sosionomina ja erityispedagogiikan opiskelijana vammaisalan järjestöistä, kuntoutuksesta sekä palveluverkostosta – vauvasta vaariin. Tätä osaamistani voin hyödyntää työstäessäni Vammaispalvelujen käsikirjaa muun toimituksen kanssa.

Minne mahtavatkaan polkuni johtaa tulevina vuosina, uskon tämän kesän antavan reppuuni paljon evästä jaettavaksi.

Anu Autio

 

Taas osui silmään uusi kummallinen sana: ubiikki tietotekniikka. Engl. ubiquitous computing on suomennettuna joko:

• jokapaikan tietotekniikka tai
• sulautettu tietotekniikka tai
• läsnä-äly

Läsnä-äly on näistä termeistä edottomasti oma suosikkini! Läsnä-äly siis tekee vauhdilla tuloaan. Kyseessä on huomaamattomasti toimiva ja ympäristöön sulautuva tietotekniikka.

Se tuo hyötyjä ja samalla lohkaisee osan yksityisyydestämme, sillä jokapaikan tietotekniikan avulla avulla käyttäjä tunnistetaan ja hänen liikkeensä havaitaan langattoman verkon kautta missä tahansa ilman, että käyttäjä huomaa mitään. Arjen esineet ja koneet viestivät huomaamattomasti käyttäjän kanssa ja keskenään sekä säätävät toimintaansa itsenäisesti, selviää Eduskunnan tietoyhteiskuntaryhmän järjestämän ubiikkiseminaarin tiedotteesta.

Eli esimerkiksi kotipalvelu tietäisi, onko vanhus ottanut lääkkeensä tai syönyt ateriansa. Ja onko ateriapalvelu ylipäänsä toimittanut ateriat perille. Tai vammaisen henkilön käyttämä apuväline osaisi tilata itse tarvittavat varaosat itselleen.

Jo nyt käytämme jokapaikan tietotekniikkaa päivittäin ja miltei joka paikassa tottuneesti: sähköiset matkakortit, kirjastossa kirjan lainaaminen, kaupassa kortilla maksaminen ja sähköiset netissä täytettävät lomakkeet ovat soljahtaneet suht helposti osaksi toimivaa arkea. Apua hälyttävät rannekkeet ja muut käytännön apuvälineet helpottavat arkielämää, eikä niiden käyttö tunnu mitenkään yksityisyyttä loukkaavalta.

Kuitenkin jokapaikan tietotekniikka kuulostaa jo hieman kammottavaltakin valvontajärjestelmältä, vaan tottuisiko sitä siihenkin, että "jokin" valvoisi ja seuraisi omaa arkea ja elinympäristöä jatkuvalla syötöllä?

Sitä miettiessä voi tutustua tekniikan tohtori Mika Raennon artikkeliin "Ubiikkiteknologian eettisiä kysymyksiä", jossa todetaan, että "se tunkeutuu kaikkiin paikkoihin, aikoihin ja kaikille ihmiselämän osa-alueille".

Huh, vastaus taitaakin tässä jo seljetä.

Tiedät, että olet sosiaalityöntekijä kun:

• tiedät paljon huumeet kadulla maksavat ja mistä niitä saa
• kerrot ihmisille, mitä teet työksesi ja he vastaavat "olet jalo ihminen"
• et tiedä, millaista on työskennellä miesten kanssa
• sinun täytyy selittää ihmisille, että kaikki sosiaalityöntekijät eivät vie pois lapsia
• vietät enemmän kuin puolet työajasta dokumentoiden ja paperitöitä tehden
• sinulle ei tuota vaikeuksia keskustella lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä päivällisellä
• sinut on kirottu ja sinua on uhkailtu
• et ole koskaan ollut työmatkalla eikä sinulla ole firman luottokorttia
• kaksi vuotta samassa työpaikassa on todella pitkä aika
• sinulla on illanviettojen parhaat jutut

(mukaillen viimeisintä Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry:n lehteä Tarkkana!)

Sanotaan, että sosiaalialan työpaikoilla on niin kova kiire ja työ niin rasittavaa, ettei huumorille löydy aikaa tai sijaa. Pitääkö paikkansa? Muutamia vitsejä irtosi alan sarjakuvakilpailusta. Millaisia versioita irtoaisi vanhasta vitsistä "kuinka monta sossua tarvitaan vaihtamaan lamppu?"

"… niin koulussa on mukavaa ja turvallista. Koulussa ei saa kiroilla muuten saa jälki-istuntoa (uskokaa, mulla on kokemusta). Eemil 4 lk".

Noin järkevää tekstiä voi lukea Sisäasiaiministeriön sivuilta Lasten tuvallisuutta käsittelevästä artikkelista. Koskettavaa ja liikuttavaa luettavaa ovat 3-6 luokkalaisten ajatukset turvallisuudesta, kuten juuri yllä Eemilin lausahdus.

Totuudet lapsen suusta pätevät aikuisiinkin. Työyhteisö voi olla varsin viihtyisä, kun osataan ja halutaan käyttäytyä hyvin ja asiallisesti, niin kuin aikuisten pitäisi osata. Vaan niin ei aina ole. Työterveyslaitoksella käynnistetyn tutkimus- ja kehittämishankkeen tulosten mukaan työyhteisön ongelmat ovat aina myös terveysriski. Tulosten mukaan etenkin muutostilanteissa ongelmat ihmisten välisessä kanssakäymisessä kärjistyivät. Erilaiset ihmiset muodostavat työyhteisön yhdessä, ja itse kukin voi vaikuttaa siihen, onko erilaisuus ristiriitojen siemen vaiko työyhteisön vahvuus.

Työterveysseuran sivuilla kohdasta Henkinen hyvinvointi todetaan sekin yleispätevä totuus, että terveessä ja toimivassa työyhteisössä tiedonkulku ja vuorovaikutus toimivat avoimesti, ongelmista uskalletaan puhua ja yhteistyö sujuu. Edellisessä lauseessa sanan "työyhteisössä" voi korvata esim sanoilla: kodissa, koulussa, parisuhteessa,perheessä jne.

Moniko meistä voi todeta, että työyhteisö on terve ja toimiva? Toivottavasti mahdollisimman moni. Jokainen voi itse omalla käyttätytymisellään vaikuttaa asiaan, ainakin voi edes yrittää. Eemiliä mukaellen (ja kiltti sana ei tarkoita itsensä ohittamista tai vähättelyä vaan että kohtelee itseään ja muita lähtökohtaisesti hyvin):

Ole kiltti työkavereille, niin töissä on mukavaa ja turvallista.

Pirstaleiset sosiaali- ja terveyspalvelut etääntyvät asiakkaasta, pitkäaikaistyöttömien palveluita ajetaan alas. Tänään julkistettu Sosiaalibarometri on hurjaa luettavaa.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton toiminnanjohtajan Riitta Särkelän mukaan käynnissä on merkittävin muutos sitten hyvinvointivaltion rakentamisen. Palvelujärjestelmään on väännetty ja käännetty yhteistoiminta-alueiden, tilajaa-tuottajamallin ja markkinoistamisen myötä. Uudistuksille on tulossa jatkoa, sillä kyselyyn vastanneet arvioivat yhteistoiminta-alueiden olevan vain väliaikaisia. Barometrissa todetaan, että tilaaja-tuottajamallista ei ole hyötyä ainakaan pienissä kunnissa eikä mallin hyödyistä ole näyttöä.

Barometrin mukaan kuntalaiset eivät saa tietoa muuttuneista palveluista saati pääse vaikuttamaan niiden sisältöön. Ainoastaan 13 %:ssa kuntien sosiaalitoimista asiakkaiden osallistumismahdollisuudet palvelujen kehittämiseen ovat hyvät tai melko hyvät.

Barometri jatkaa tilanteen kuvailua: kukaan ei halua ottaa vastuuta pitkäaikaistyöttömien palveluista vaikka samaan aikaan puhutaan työllisyysasteen nostamisesta. Yli puolet TE-toimistojen johtajista arvioi palvelujen turvaamisen nykyisillä voimavaroilla onnistuvat huonosti tulevina vuosina.

Jotain positiivistakin barometrissa on havaittavissa: vastaajien mielestä sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon yhteys on parantunut.

Sosiaalibarometri 2009

Valtakunnalliset sosiaalityön tutkimuksen päivät järjestettiin 12.–13.2.2009 Turussa teemalla Moniammatillisuus sosiaalityön mahdollisuutena.

Päiville oli kokoontunut noin 300 sosiaalialan asiantuntijaa ja opiskelijaa pohtimaan, mihin sosiaalityö tarvitsee moniammatillisuutta. Teemasta kuultiin vaikuttavia puheenvuoroja, jotka puolsivat moniammatillisuuden tarvetta sosiaalityössä sekä toivat ilmi aihetta koskevia teräviä huomioita.

Onnistuessaan moniammatillisuus tukee mitä parhaimmalla tavalla sosiaalityön ydintä. Sosiaalialan ammattilaisille on ominaista oman osaamisen jatkuva tarkkailu ja kehittäminen, ja siksi päivien puheenvuoroista nousi esiin myös moniammatillisuuden heikkoja kohtia. Näiden varjopuolien huomioiminen on tärkeää jo pelkästään siksi, että termi moniammatillisuus itsessään sisältää viittauksen epämääräisyyteen, kuten professori Jukka Aaltonen totesi.

Turun apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä sanoi päivien avajaispuheessa, että verkostomaisen työtavan ei tulisi olla itseisarvo. Toimitusjohtaja Merja Anis esittikin kysymyksen, onko moniammatillisuudessa kyse yrityksestä muuttaa kulttuuria tuomalla yhteisöllisyys ammatilliseksi toiminnaksi?

Erikoistutkija Tarja Heino huomautti moniammatillisuuden annista asiakkaan näkökulmasta. Vaikka moniammatillisuus hyödyttää tilannearvion tekemisessä, se ei ole yhtä kuin asiakkaan osallisuus. Itse asiassa tulisikin miettiä, heikentyykö asiakkaan mahdollisuus luottamukselliseen puheenvuoroon moniammatillisuuden myötä?

Moniammatillisuudesta ei myöskään voi erottaa byrokratian narskuvia rattaita. Kuka vastaa asioiden käytännön etenemisestä moniammatillisessa työryhmässä? Mitä jos vastuuta siirretään niin, että se lopulta häviää moniammatillisiin verkostoihin? Lisääkö sektorien rajoilla toimiva sekä ne ylittävä työtapa byrokratiaa?

Tutkimusprofessori Tom Arnkiln huomioitsi ansiokkaasti, että arki itsessään ei ole sektorijakoinen, vaan byrokratiat. Arnkil totesi, että palvelujärjestelmä on onnistunut, jos ongelmat voidaan jakaa siististi ammatillisen työnjaon mukaan. Tutkimusprofessori Matti Rimpelä puolestaan painotti tiedon ja osaamisen virtaamista sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti.

Yksinkertainen lopputulema lienee se, että moniammatillisuus hyödyttää sosiaalityötä, jos se toimii. Toimiakseen moniammatillisuus sosiaalityössä vaatii sektorien välistä kommunikaatiota sekä eri positioiden ja niiden erilaisuuden kunnioittamista. Onnistumisen pallo on jokaisella sosiaalialan työntekijällä itsellään. Sitä palloa on hyvä heitellä, jos on varma, että joku toinen saa siitä kopin.

Ylen Kotikatsomo toi viime vuoden Harvoin tarjolla -hittisarjassaan NIMBY –käsitteen (Not in My Back Yard) suuren yleisön tietoisuuteen. Merkittävä osa sarjan juonesta muodostui siitä, että asukasyhteisö vastusti kehitysvammaisten asuntolan rakentamista naapurustoon.

Tarina on suoraan oikeasta elämästä: Riitta Kuparinen tutki väitöskirjassaan (2005) asukasyhteisön suhtautumista kehitysvammaisten asuntolan rakentamiseen. Tutkimuksen valitus- ja media-aineistot antavat kuvan laajamittaisesta vastustuksesta, mutta Kuparisen tehdessä ovelta ovelle haastattelua ihmisten suhtautuminen asiaan oli myönteisempää.

Nerokkaan sarjan ja siitä syntyneen keskustelun vaikutuksen myötä ehdin jo toivoa, että sosiaalisen laitoksen sijoittaminen juuri sinun takapihallesi ei olisi enää ongelma. Mutta ei, nimbyily nostaa päätään toistuvasti. Helsingin keskustaan sijoitettavan vastaanottokeskuksen naapurin rouva summasi mietteitään sanomalla valtakunnan päälehdessä, että "muuten olen siirtolaisten lämmin puolustaja, mutta täytyykö pakolaiset aivan tänne keskustaan sijoittaa?"

Niinpä niin. Kukapa sitä kehtaa kasvotusten vastustaa kehitysvammaisten asuntolaa tai suoraan myöntää olevansa rasisti? Etenkin, kun "niitä maahanmuuttajia tarvitaan, jotta ei lopu hoitajat kesken suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle."

Koko Euroopan laajuinen Nimby-ilmiö on meneillään Guantamon syyttömien vankien vastaanottamisen spekuloinnissa. Aiheen vakavuusaste Suomessa on siinä määrin huomattava, että A-alkuinen ajankohtaisohjelma kutsui raadin paikalle keskustelemaan asiasta.

Paikalla oli myös yksi koko kansan nimby, jonka mielestä vankileiri ei kosketa Eurooppaa mitenkään ja leirin uhrit tulisi lähettää omille pihoilleen, siitäkin huolimatta, että siellä pihalla seisoisi hirttopuu. Huolestuttavuutta ilmiössä lisää vielä se, että tämänkin nimbyn piikkiaidalla ympäröidyn takapihan koko näyttää kasvaneen jo yli kaupunki- ja maarajojen.

Mielenterveystyön asiantuntija kertoi haastattelussa, että nuorisopsykiatrian osastot täyttyvät, koska laman lapset oirehtivat. Lama-ajan leikkauksissa lasten ja nuorten vapaa-aika- ja virkistyspalveluista vietiin sekä kakkulapiolla että juustohöylällä ja nyt on seuraamuksien maksun aika.

1990-luvun laman aikaan itse olin noin 10-vuotias koululainen. Sairaanhoitopiiristä riippuen yläikäraja nuorisopsykiatriseen hoitoon pääsyssä on 18 - 23 vuotta. Nykyiset yläikärajaiset olivat laman repiessä siis 3-8 vuoden ikäisiä lapsia. Jäin miettimään tätä laman lapsien ikäkysymyksen aiheuttamaa ristiriitaa ja ajauduin muistelemaan lama-aikaa.

Mitä minulle, ajan kolmasluokkalaiselle, muistuu talouden taantumasta mieleen? Koulussa luokanopettajamme piti kyselytunnin koskien lamaa. Tunnilla sai avoimesti kertoa, mitä ajattelee lamasta. Siiri viittasi ja sanoi, että laman takia hän ei saa polkupyörää. Siirin isä oli sanonut, että Siiri saisi polkupyörän sitten, kun Siirin isä saisi töitä.

Siiri muutti pois paikkakunnalta melko pian kyselytunnin jälkeen. En tiedä, saiko Siiri polkupyörää tai Siirin isä uutta työpaikkaa.

Muistoja, jotka liittyvät kotiini, värittää ennen kaikkea perheen kesken lisääntynyt ajanvietto. Äiti oli ensimmäistä kertaa kotona, kun pääsin koulusta. Isällä oli kaikki perjantait vapaita. Äiti kehotti minua lopettamaan baletin harrastuksen, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että minullakin oli enemmän aikaa olla perheeni kanssa.

Olen myös tehnyt gallupia ystävieni joukossa ja kysynyt heiltä, mitä he muistavat lamasta. Riippumatta mistäpäin Suomea vastaaja on ollut kotoisin, päällimmäisin muisto lamasta on ollut se, että koulussa alettiin kirjoittaa enemmän muistiinpanoja, kun oppikirjoja kierrätettiin.

10-vuotiaan lapsen silmissä lama näyttäytyi siis ennen kaikkea perheen kesken vietetyn ajan lisääntymisenä, koulukirjojen kierrättämisenä sekä kollektiivisena huolena koko ilmiöstä, josta myös luokanopettajamme kantoi vastuunsa kuuntelemalla lasten mietteitä asiasta. Baletin keskeyttämisen vaikutuksia en erittele sen pidemmälle, mutta eipä ole sorsa jäänyt lampea kaipaamaankaan.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa Siirin polkupyörättömyyttä. Ehkä pitäisikin selvittää, mitä Siirille kuuluu nykyään. Tai Siirin isälle.

Katsoessani ikkunasta ulos, näen sadetta ja harmautta. Kun katson edessäni olevaa tietokoneen ruutua, näen sateenkaaren värejä ja vaihtuvia kuvia. Katse hakeutuu tunnetusti sinne, missä värimaailma on rikas.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pääkaupunkiseudun sademäärä kasvaa, harmaus lisääntyy väistämättä, sille en voi tehdä mitään. Mutta sille, miltä edessäni oleva ikkuna virtuaalimaailmaan näyttää, voin tehdä paljonkin.

Olen innoissani keksinnöstä, jossa sähköpostit näkyvät nurmikkona. Ideana on, että yksi ruohonkorsi kuvaa viestiketjua kahden meilailijan välillä. Mitä tiheämpää sähköpostiviestittely on, sitä pidemmäksi korsi kasvaa. Verkossa kerrostaloasujankin nurmikolla on mahdollisuus vihertää.

Internetissä visuaalisuuden merkitys korostuu. Visuaalisuuden parantaminen yltää yhteisöllisiin verkkopalveluihin asti, sillä LinkedInissä, MySpacessa ja Facebookissa on tyypillistä näyttää itsestä kiiltokuvallinen puoli. Käyttäjien profiilikuvat ovat usein niin hyviä, että tosimaailmassa vastaantulijaa ei edes tunnista virtuaaliystäväksi.

Lisäksi verkossa on lupa luoda itselleen täysin toinen identiteetti. Digitaalipelien, kuten Second Life:n, hurja suosio on osoitus siitä, että ajoittainen pako itsestä virtuaalihahmoon on yleisesti hyväksyttyä.

Second Lifessä ja muussa identiteettileikittelyssä piilee vaaroja. Oma elämä saattaa alkaa vaikuttamaan mitättömältä avatarin eloon verrattuna. Jos verkkominällä on laaja sosiaalinen verkosto, onko reaaliminällä vaara syrjäytyä, kun verkon ulkopuolisten kontaktien tarve vähenee? Vai väheneekö se? Entä kuinka paljon todellisuutta on hyväksyttävää muuttaa tai kaunistella yhteisöpalveluissa, joissa kuitenkin esiinnytään omana itsenä?

Allekirjoittanut jää pohtimaan omaa verkkoidentiteettiään nurmikon kasvattamisen lomassa.

Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola kysyi Sosiaalipolitiikan päivien avauspuheenvuorossaan Rovaniemellä 16.10, onko romanttinen sosiaalipolitiikka mahdollista Suomessa. Hän vertasi Suomen Pisa-tuloksia ja Kauhajoen tapahtumia keskenään. Valistuksen ajan sosiaalipolitiikka on tehonnut Suomessa ja tulokset on nähtävissä erinomaisen kilpailukykyisessä yhteiskunnassa. Menestyksen pintaa raaputtamalla esiin työntyy kuva huonosti voivista kansalaisista sekä yhteiskunnan raa'asta pudotuspelistä ja eettisten arvojen kyseenalaisuudesta.

Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala kertoi lohduttomaltakin kuulostavasta tilanteesta kunnassa, jossa on lakkautettu lukuisia työpaikkoja muutaman vuoden sisään. Hänen mukaansa kyse ei ole terveestä markkinataloudesta vaan ryöstötaloudesta. Tuottavia teollisuuslaitoksia lakkautetaan, kun tuotot eivät riitä omistajille ja johtajille. Nivala lisäsi, että markkinavoimat ovat hyvä renki mutta huono isäntä.

Kaikesta huolimatta Kemijärvellä riittää muutakin romantiikkaa kuin lumilinna ja porot, ja Nivala on itse ollut vetämässä kansanliikkeitä niin sellutehtaan kuin yöjunankin puolesta. Kansallissankarin ainesta?

Lasten ja nuorten pahoinvointi puhuttaa nyt sattuneesta syystä meitä suomalaisia. Lastensuojelun näkövinkkelistä asioita tarkastelevana sitä toivoisi, että aihe kiinnostaisi päättäjiä ja meitä kaikkia muitakin aikuisia vielä sittenkin, kun Kauhajoen tapahtumiin liittyviin uutisointeihin ei enää törmää päivittäin.

Meillä on valtavasti tietoa lastemme hyvinvoinnista tai sen uhkatekijöistä. Välillä kuitenkin ihmetyttää, hyödynnetäänkö tietoa kovinkaan tehokkaasti. Jos vaikkapa joka toinen vuosi toteutettavassa kouluterveyskyselyssä ilmenee, etteivät nuoret koe tulevansa kuulluksi koulussa, seuraako havainnosta konkreettisia toimenpiteitä? Onko esimerkiksi teidän kunnassanne helpotettu kouluterveydenhuoltoon pääsyä tai lisätty luokanvalvojantunteja, molemmat kouluterveyskyselyn tulosten perusteella harkitsemisenarvoisia toimenpiteitä? Nämä panostukset tietysti vaativat rahaa, mutta investoinnin arvoa ei toisaalta mikään pankkikriisi notkauta!

Lastemme pahoinvoinnista ei kuitenkaan voi kovin uskottavasti syyttää yksin koulujärjestelmää tai mitään muutakaan yhteiskunnan instituutiota. Provosoivasti voisi väittää suuremman syyn nuorten pahoinvointiin juontuvan siitä, ettemme me aikuiset oikein viihdy lastemme kanssa. Lapset lykätään kodin ulkopuolisiin harrastuksiin heti kun kynnelle kykenevät. Tutkitustikin suomalaislapsilla on enemmän kodin ulkopuolisia harrastuksia kuin ikätovereillaan muissa Pohjoismaissa. Eriarvoinen lapsuus -tutkimushankkeen mukaan nimenomaan liian vähäinen vanhempien kanssa vietetty aika on yksi keskeinen lasten syrjäytymisriskiä lisäävä tekijä.

Lisäksi me suomalaiset olemme perheen parissakin yhä enemmän yksin. Esimerkiksi mediatutkimuksissa on havaittu joka viidennellä alle kouluikäisellä suomalaislapsella olevan televisio omassa huoneessaan. Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, televisionkatselukaan ei siis ole Suomessa perheen yhteinen harrastus, vaan kukin perheenjäsen vetäytyy oman huoneensa mediamaailmoihin. Myös yhteisten ruokailuhetkien lähes täydellinen puuttuminen suomalaisperheiden arjesta jaksaa hämmästyttää maailmalta vierailulle tulevia ystäviä.

Arjen kiireestä ja perheen yhteisen ajan puuttumisesta syytetään usein vaativaa työelämää, eikä varmasti aivan suotta. Mutta miksi emme tekisi itse asioille jotain? Osmo Soininvaara on kannustanut jatkuvan kiireen kanssa painivia ihmisiä miettimään työajanlyhennyksen vaikutuksia omaan elämänlaatuun. Vaikkapa nelipäiväiseen työviikkoon siirtyvän perheen euromäärässä mitattu elintaso toki laskee. Mutta laskeeko elämänlaatu?

Verkkomaailman mahdollisuudet uutisoinnissa ovat rajattomat. Toisaalta, rajattomuus koskee yhtälailla väärää informaatiota. Historia tuntee useita tapauksia median räikeistä provokaatioista aggressiivisen politiikan oikeuttamiseksi. Georgian ja Venäjän kriisissä sotapropaganda ja epäluotettava uutisointi puolin ja toisin on jälleen ollut tapahtumien keskiössä. "Sodan ensimmäinen uhri on totuus" lienee onnistuneen uutisoinnin suurin virhe.

Mistä totuuden tietää? Lähimmäksi totuutta pääsee vain olemalla itse aktiivinen. Verkossa on tarjolla valtava määrä tietoa, se pitää vain osata etsiä. Tieto internetissä on sirpaleina pitkin polkuja. Verkon suurin haaste on tehdä tiedon haku helpommaksi.

Sosiaaliportin kaltaiset palvelut, jotka kokoavat yhteen lakitiedon, asiantuntijatiedon, eri tiedontuottajat kolmannen sektorin toimijoista aina ministeriötasolle asti, sekä tuovat esiin myös yksittäisten ihmisten äänen, auttavat saamaan asioista totuudenmukaisemman kuvan. Kun tieto samasta asiakokonaisuudesta on tuotettu monelta eri taholta ja vaihtelevista näkökulmista, se antaa mahdollisuuden oikeanlaisen käsityksen muodostamiseksi.

Tieteellisen tiedon ja arjen kokemuksien oleminen samassa osoitteessa yhdistää kaksi merkittävää kanavaa. Todellisen elämän tuntu välittyy blogeista ja verkkokeskusteluista. Seuratessani irakilaisen Ahmedin blogia aina siihen asti, kunnes hän viime huhtikuussa menehtyi, Irakin sota käsitteellistyi minulle henkilökohtaisemmin. Ero on huikea, jos vertaa siihen, että olisin seurannut tilannetta vain televisiosta tai radiosta.

Verkolla on vietävästi valtaa, nähtäväksi jää, kääntyykö se kohti voittoa vai tuhoa. Minä jatkan näytöksen seurantaa Sosiaaliportin ulkopuolelta. Kiitän ja kumarran upeasta kesästä, verkossa tavataan vastaisuudessakin.

Suomessa vierailulla oleva hollantilainen ystäväni oli tutustunut nuoreen helsinkiläismieheen, joka oli kertonut ystävälleni olevansa avohoidossa. "In Finland we have this system called Open Air Mental Care", mies oli sanonut ja lisännyt vielä että "it's pretty nice."

Mielenterveyspalvelujen suuntaaminen avohoitoon on ollut viime vuosien trendi, jonka yhtenä tarkoituksena on ollut taata useampien apua tarvitsevien pääsy hoidon piiriin. Avohoito on tervetullut ratkaisu monelle, jotka sen turvin pystyvät jatkamaan elämäänsä. Valitettavaa kuitenkin on, että Suomessa syrjäytyneiden moniongelmaisten määrä on huomattava, jolloin avohoito huono-osaisuuden kasautumisen ratkaisemiseksi ei ole riittävä vaihtoehto.

Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Peltovuori totesi Ylelle antamassaan haastattelussa, että terveys- ja mielenterveysjärjestelmällä on hyvin vähän mahdollisuuksia auttaa moniongelmaisia asiakkaita ja vaikuttaa huono-osaisuuden katkaisuun. Peltovuori lisäsi, että parasta ennaltaehkäisyä on hyvä yhteiskuntapolitiikka muulla tavoin.

Yhdyn Peltovuoren mielipiteeseen, sillä syrjäytyneiden auttamista ei voida hoitaa yksin terveyspuolella, joskaan ei myöskään sosiaalipuolella. Toisaalta, sosiaali- ja terveyspolitiikka ovat valtion tasolla yhä enemmän kytköksissä toisiinsa, josta osoituksena esimerkiksi Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen fuusioituminen.

Sosiaaliportin konsulttipalveluun tullut kysymys siitä, voiko lastensuojeluyksikössä työskentelevä psykiatrinen sairaanhoitaja kirjata asiansa sosiaalihuollon asiapapereihin terveydenhuollon edustajana, tiivistää kentältä kantautuvan viestin. Sosiaali- ja terveyspolitiikan yhdessä toimiminen paikallistasolla ei ole täysin selvää. Sairaalassa työskenteleville sosiaalityöntekijöille on arkipäiväistä sukkuloida kahden eri järjestelmän välillä ja kirjata asiat kahteen kertaan eri tiedonhallintajärjestelmiin.

Ihmistä tulisi hoitaa psyko-fyysisenä kokonaisuutena. Kokonaisuuden hoidon tärkeys korostuu, kun asiakas on moniongelmainen ja huono-osaisuus kasautunutta. Siksi terveys- ja sosiaalipuolen saumaton yhteistyö asiakkaan hoidossa on tärkeää. "Open Air" lienee siis kaivattua myös paikallistason sosiaali- ja terveyspolitiikassa.

Mitä syntyy kun laitetaan yhteen tiimisekoitukseen ideoita ja yhteishenkeä, intoa ja hikeä–lopputuloksen ollessa elävä ja palveleva? Sosiaaliportti -verkkopalvelu on tähän hyvä vastaus, kun katson vuotta taaksepäin.

Sosiaaliportissa ammattilaiset vaihtavat ajatuksia ja seuraavat aikaansa –vaikka välillä siihen ei kävijäseurannan perusteella, taida olla aikaa kuin vapaa-ajalla. Jotkut asiat sosiaalialalla on hyvä tuoda esiin, toiset vaativat tiedottamista ja osa suoranaista huutamista –ja Sosiaaliportti tarjoaa näihin käyvän kanavan. Myös Sosiaaliportin toimitus saa säännöllisesti palautetta. On upeaa että kiireiset kävijät ehtivät kertoa ajatuksiaan ja toiveitaan.

Mitä kaikkea opin työssäni? Kuva sosiaalialan asiakkuuksista ja osaamisesta laajeni entisestään -tarvittavan erityistiedon määrä on valtava. Siihen on haaste vastata – tähän osaltaan pyrkivän verkkomuotoisen Lastensuojelun käsikirjan avaaminen olikin työrupeamani hienoimpia hetkiä. Tosin hienojen hetkien paikasta kilpailee myös kentän palaute siitä, kuinka käsikirja tai Sosiaaliportti on auttanut omassa työssä, kehittämisideat sekä viestit käsikirjojen tarpeesta eri aloille. Viikon kysymyksessä kävijät nostivat tärkeimmäksi Vammaispalvelukäsikirjan tarpeen, mutta tasaisen kannatuksen saivat myös vanhustyön, päihdetyön, mielenterveystyön ja aikuissosiaalityön käsikirjat.

Parasta antia työssä on ollut mahdollisuus tehdä yhteistyötä asialle omistautuneiden, taitavien ja innostuneiden yhteistyöverkostojen kanssa. Etenkin Lastensuojelun käsikirjassa suurin panos eli sisällöllinen hallinta on sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos Oy:n osaavan tekijätiimin käden jälkeä. Lastensuojelun käsikirjan sekä Sosiaaliportin toimitusneuvoston vankka monialainen kokemus on opettanut paljon sosiaalialasta. Lisäksi elintärkeitä verkostoja, kuten järjestöjä, on ollut antoisaa tavata eri tapahtumissa, tuoreimpana TERVE-SOS Jyväskylässä.

Kiitos tuntuu tässä yhteydessä vaisulta ilmaisulta. Työrupeamani Sosiaaliportissa on tullut päätökseen. Matka jatkuu, mutta hienot kokemukset kulkevat aina mukana. Sosiaaliportin tiimi uudistuu, kuten verkkopalvelukin elää ja kehittyy.

Nautitaan kaikki kesästä –näkemiin ja näkemisiin!

Tervehdys kaikille Sosiaaliportin käyttäjille, olen aloittanut korkeakouluharjoittelijana Sosiaaliportissa kesäkuun alussa. Vaikka joidenkin mittareiden mukaan matka Turusta Helsinkiin (tai toisinpäin) on henkisesti pidempi kuin junalla taitettava, minulle muutto Helsinkiin ja töiden aloittaminen Sosiaaliportissa ovat olleet mieluisia siirtymiä, jotka ovat sujuneet mutkitta.

Siirtymisen ovat tehneet helpoksi Sosiaaliportin asiantuntevan ja mukavan toimitustiimin lisäksi suoritettavien töiden mielenkiintoisuus. Silmäni ovat vuosien varrella harjaantuneet seuraamaan uutismaailmaa hyvinvoinnin edistämisen silmälasien läpi, jolloin kaikki yksilöitä ja yhteiskuntaa koskevat sosiaalialan uutiset ovat valikoituneet huomion keskipisteeksi. Nyt Sosiaaliporttia toimittaessani sosiaalisista silmälaseista on erityistä hyötyä.

Ilahduttavaa on sosiaalialan kohtalaisen hyvä näkyvyys verkossa. Sosiaalialan asiantuntijoilta vaaditaankin erityisiä viestintätaitoja, jotta alasta saadaan ajankohtaista tietoa sekä päättäjille että asiakkaille, toisin sanoen meille kaikille. Tämä on erityisen tärkeää myös siksi, että uutisen mieltäminen sosiaalialaan kuuluvaksi ei aina ole itsestäänselvyys suurelle yleisölle. Tähän epäkohtaan kiinnittää huomiota keväällä 2007 lanseerattu Talentian Sosiaalitapaus- kampanja, jolla pyritään lisäämään ihmisten tietoisuutta sosiaalialan laajuudesta jokaisen elämän eri vaiheisiin kuuluvana osana.


Minulla laajin viimeaikainen sosiaalitapauksena oleminen liittyy opiskeluun, jonka parissa on vierähtänyt viimeiset neljä vuotta. Opiskelen Turun yliopistossa sosiaalipolitiikkaa. Vaihto-opiskelijana olen ollut Maastrichtin yliopistossa, jossa tein sivuainekokonaisuudet viestinnästä sekä Eurooppa-opinnoista. Kiinnostukseni kohteita ovat media kaikissa muodoissaan, eri kulttuurit ja kirjallisuus. Vapaa-aika vierähtää usein matkustelun ja lukemisen merkeissä. Vakiona matkatavaroissa ovat lisäksi lenkkitossut, sillä varhain alkanut kestävyysjuoksuharrastus kulkee kätevästi mukana joka paikassa.

Kesän ajan lenkkitossuni kuluttavat Helsingin rannikkomaastoja. On upeaa olla mukana toimittamassa ja kehittämässä asiantuntevaa Sosiaaliporttia. Sosiaaliportti ei siis kesän aikanakaan hyydy, vaikka toivookin auringonpaistetta käyttäjilleen kesän jokaisena päivänä!

Pidän sosiaalityöntekijän työtä yhtenä vaativimmista ja toisaalta tätä kautta myös palkitsevimmista tehtävistä. Alan työvoimapula on tosiasia. Millaisia ominaisuuksia työntekijältä sitten edellytetään? Jätän tässä sivuun lain mukaiset pätevyysvaatimukset.

Kuntaliiton ammattikuvauksen haastattelussa kerrotaan näin:

"”Sosiaalityöntekijän työssä vaaditaan hyviä vuorovaikutus- ja keskustelutaitoja. ... Sosiaalityöntekijä ei voi olla ujo. Peruspositiivisuus auttaa jaksamaan. ”"

Luonnehdinta ulottuu yksilöllisiin luonnetyyppeihin saakka. Itse näen ujouden mainiona pohjana työelämään: se ohjaa huomioimaan ympäristöä omaan napaan tuijottelua vähentäen.

Työvoimatoimiston ammattinetti kuvaa sosiaalityöntekijän tehtävän henkisiä vaatimuksia:

”Henkinen vahvuus, myönteinen elämänasenne, ennakkoluulottomuus, luovuus ja huumorintaju auttavat jaksamaan työssä.”

Hmm. Huumori auttaa meitä monissa tilanteissa, mutta että kyse olisi ihan sosiaalityöntekijän työnkuvaan kuuluva ominaisuudesta.. Monien epävirallisten lähteiden mukaan työn vaativuudesta huolimatta rempseimmät ja voimauttavimmat työyhteisöt ovat löytyneet juuri kunnan sosiaalitoimistoista. Yllättävää?

Ammattinetin kuvaus jatkuu:

”Ristiriitatilanteita aiheuttaa asiakkaiden edunvalvojana toimiminen ja tukeminen joskus vaikeissakin elämäntilanteissa yhteiskunnan normien ja julkisten varojen säätelemänä.”

Hyvä, että kitkaa tuottava välittäjän rooli asiakkaan ja järjestelmän välissä nostetaan esiin. Olisi sitten ammattia harkitseva tai alan vaihtaja, työn eri puolet on tiedostettava, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä myöhemmin.

Työn vaatimusten lista jatkuu edelleen:

”Työ edellyttää avoimuutta uusille asioille, laajaa tietämystä, vuorovaikutustaitoja, pitkäjänteisyyttä, aloitteellisuutta, päätöksentekokykyä ja rohkeutta.”

Nyt alkaa jo hengästyttää. Nämä ovat varmasti hyviä ominaisuuksia on työ- ja ihmiselämässä. Työtä tekemällä ja elämällä voi kuitenkin jatkuvasti kehittyä näissäkin.

Valmista ihmistä ja työntekijää kun ei ole –viisaimmat konkaritkin korostavat oppivansa joka päivä uutta. Onneksi.

Pikaruokaravintolan oven vieressä kyyhöttää nuhjuinen ulkomaalaisen näköinen nuori mies polvillaan, kerjäten. Mitä tehdä, pitäisikö kerjäläinen kiertää, antaa almu, katsoa muualle.

Hesarissa neuvottiin pari viikkoa takaperin, että rahan antaminen vain lisää kerjäläisten määrää. Sana apajista kulkee kotimaahan matkaajien mukana, joten älä anna rahaa. Sen sijaan kun apua suunnataan kotimaahan, vaikutetaan ongelmien syihin.

Viranomaisetkaan eivät Suomessa tiedä miten toimia täällä vielä uuden ilmiön suhteen. Sisäasiainministeriö on uutisen Kerjäläisiin liittyvien viranomaistoimien yhdenmukaistamista selvitetään mukaan asettanut työryhmän pohtimaan viranomaisille valmiita toimintamalleja ja ohjeita. Mietään, miten viranomaiset voisivat tehdä asiassa yhteistyötä ja tarvitaanko lakimuutoksia kerjäläisiin liittyvän lainsäädännön osalta.

Muualta tulleet kerjäläiset tekevät pitkän, kalliinkin matkan Suomeen tulon vuoksi. Perhe odottaa usein kotona. Suomi ei välttämättä ole ensimmäinen eikä viimeinen kohdemaa. Tapio Rautavaara lauloi aikoinaan kulkureista ja joutsenista -maailma on tainnut muuttua sen jälkeen.

Kävelin pitkälle ravintolan ohi. Alkaa olla kiire -ja nälkä. Käännyn, kävelen takaisin ja pujahdan ravintolaan.

Mutta mistä tulee se huono omatunto, kun asia jää kaivelemaan?

Lasten sivujen uutisessa Koti voi olla kahdessa paikassa totuus kuullaan jälleen lapsen suusta: "se ei ole vaarallista ainaskaa". Näin toteaa yhdeksänvuotiaan asiantuntemuksella Toni, kun Hannariikka Linnavuori haastatteli mm. häntä tutkimustaan Lasten kokemuksia vuoroasumisesta varten.

"Molemmat tykkää musta"

Linnavuori listaa tutkimuksessaan muutamia asioita, jotka ovat kahdessa kodissa asuvalle lapselle tärkeitä. Ne ovatkin asioita, jotka ovat tärkeitä ihan kaikille ihmisille, missä päin maailmaa ja missä tilanteessa sitten asuukin. Ne ovat sellaisia asioita, joiden pitäisi olla kaikkien maailman lasten oikeuksia. Esimerkkinä tässä kaksi lasten tärkeänä pitämään asiaa:

● Jos lapsi haluaa, hän saa sanoa mielipiteensä siitä, miten ja missä hän asuu.

● Aikuiset eivät riitele lasten kuullen eivätkä käytä lapsia välikappaleina riidoilleen.

Jo nuo kaksi tärkeää asiaa pitäisi olla itsestään selviä asioita, missä tahansa ihmissuhteessa.

"Yhessä havaittiin parhaimmaks"

Tutkimusta lukiessa lasten positiivinen ja kypsä asenne liikuttaakin, ja toisaalta saa ihmettelemään sitä, miten selvästi pieni ihminen jo tietää sen, minkä aikuinen toisinaan unohtaa:

"Ja sitte, älkää olko vihasii --- Jos vihaa sit toista, ni sit se voi olla kurjaa"

Noin jämäkästi pistää Jaakko, 11 v., totuuden sanat pöytään.

Niinpä, tuohon ei ole paljon lisättävää!

Lainausmerkeissä olevat ovat lasten omia vastauksia ja kommentteja Linnavuoren väitöskirjasta sivuilta: 151, 155 ja 202.

Päihdetilastollinen vuosikirja 2007 ilmestyi 11.12., tuoden tullessaan hyviäkin uutisia: Alkoholia juotiin viime vuonna 2,5 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kulutuksen laskulla ei silti ole ollut vaikutusta alkoholisairauksiin ja -kuolemiin, vaan määrät ovat edelleen veronalennusta seuranneella korkealla tasolla.

Tappotippa

Vilkaisu verkkolehtiin osoittaa, että monissa väkivallanteoissa alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin. Alkoholin vaikutuksen alaisena oli yli 70 % selvitettyihin murhiin ja tappoihin sekä niiden yrityksiin syyllistyneistä vuonna 2005. Sen lisäksi kaksi kolmesta pahoinpitelyrikoksiin syyllistyneistä oli ollut rikoksen tekohetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena (Esa Österberg: Alkoholiveron alennus vuonna 2004 ja väkivaltarikollisuus).

Tyrmäystippa

Toisinaan alkoholia nauttineelle voi käydä ohraisesti tavalla, joka jostain syystä ei yllätä:

"Johtajille juotettiin tyrmäystippoja karaokebaarissa paikallisessa naisseurassa Tallinnassa" kertoo Ilta-Sanomat 13.12.2007. "Seuraavana aamuna molemmat heräsivät hotellihuoneestaan pää kipeänä…" selviää uutisesta. Kiivain pikkujoulusesonki on jo takana, ja samaisesta oireyhtymästä mikä johtajia riivasi, on kärsinyt varmaan moni muukin juhlija.

Järkitippa

Anna lapselle raitis joulu -kampanja on tänä vuonna jo kymmenennen kerran hyvällä asialla, vaikka on tavallaan surullista että lasten juhlasta edes tarvitsee kampanjoida tuosta syystä. Pitäisi olla itsestään selvää, ettei joulu ole juominkeja varten. Silloin vähintään pitäisi jättää alkoholiannos tasan siihen tippaan.

Välttämättä lasiin ei tarvitse livahtaa tyrmäystippaa, sillä kyllä alkoholi itsessään on jo melkoinen tyrmäystippa.

Hyvää joulua!

Kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa löytyi yhteys työpaikan oikeudenmukaisuuden ja henkilöstön terveyden välille. Edelleen oikeudenmukaisuuden myönteisten vaikutusten on havaittu vähentävän myös työelämän muutosten ja epävarmuustilanteiden kielteisiä terveysvaikutuksia. Tulos ei yllätä.

Ajatusta voisi viedä pidemmälle, jolloin oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa lisäisi kansalaisten terveyttä. Moni muukin asia toki vaikuttaa terveyteen, kuten maan kehittyneisyys ja sitä kautta korruptio.

Mitä sitten on oikeudenmukaisuus? Tällä hetkellä tutkimus nostaa oikeudenmukaisuuden tekijöiksi joitain asioita:

Oikeutta tulla kuulluksi omassa asiassaan. Päätöksenteon johdonmukaisuus ja riittävän pysyvät säännöt. Puolueeton päätöksenteko ja ihmisten tasapuolinen kohtelu. Päätöksen perustuvat oikeaan tietoon ja niitä voi myös korjata. Lisäksi säännöt ovat selkeät ja kaikki tietävät ne.

Näiden kanssa voi olla samaa mieltä ihan yksilön tasolla. Periaatteet ulottuvat laajemmin kaikkeen ihmisten kohtaamiseen: vaikkapa lasten kasvatukseen, päätöksentekoon ristiriitatilanteessa tai vapaaehtoistyöhön.

Yksinkertaisia asioita, mutta silti vaikeita saavuttaa. Helposti unohtaa vaikkapa kuunnella toista, kun on niin täynnä omaa asiaansa. Mutta uskon jujuna kuitenkin olevan pyrkimisen johonkin, ei niinkään perillä olemisen.

Joka neljännellä suomalaisella on oppimisvaikeuksia, toteaa Sininauhaliiton järjestöpäällikkö Eija Kilgast Sininauhaliiton artikkelissa 26.10.2007: Suurella osalla päihdeongelmaisista oppimisvaikeuksia. Se on melkoinen määrä kansalaisia, ja kun asiaa mietin, tiedän vain muutaman tuttavani joka on avoimesti kertonut oppimisvaikeudestaan. Ne ovat nimenmaan liittyneet lukihäiriöön ja nuo henkilöt ovat tienneet, että kyse on ominaisuudesta joka heillä on luultavasti ihan syntyjään. Useimmiten oppimisvaikeus kun on perinnöllistä.

Samaisessa artikkelissa kerrotaan, että osa oppimisvaikeuksista kärsivistä ihmisistä päätyy lopulta päihde- ja kriminaalityön asiakkaiksi. Surulliselle polulle ajavat mm. itsetunnon kolhut, joita tulee, kun ei itse ja/tai joku muu taho ymmärrä ongelman alkusyytä.

Lukineuvolan sivuilta löytyy esim. pikalukitesti, jolla voi suuntaa-antavasti testata, menevätkö kirjaimet itsellä joskus sekaisin keskenään. Jos menevät, niin eipä hätää, hyvässä seurassa olet: Virtuaalinen Erilaisen oppijan Palvelu -sivuilla mainitaan, että esim. Albert Einsteinilla ja Leonardo da Vincilla oli lukihäiriö.

Erilaisuus on voimavara. Erilaisuuden suvaitseminen on riippuvaista sen ilmenemismuodoista, kulttuurista ja ajasta. Ja ennenkaikkea ihmisestä: voimme jokainen kohdallamme miettiä minkä leiman itse annamme erilaisuudelle, miten se vaikuttaa suhtautumiseemme ja kuka voisi sille asialle jotain? Kukapa muu kuin minä itse!

Emme mieti koko asiaa terveinä ollessamme, kuten emme muidenkaan sairauksien kohdalla. Ja jossain elämän vaiheessa joku meistä sairastuu: me itse, läheinen tai naapuri. Mielenterveyspalvelujen merkitys ja niiden saatavuus tulee mieleen yleensä vasta siinä vaiheessa, kun mielenterveys horjuu lähipiirissä.

Ennakkoluulot mielenterveyskuntoutujia kohtaan ovat tosiasia, unohtamatta monia muita ennakkoluuloja kohtaavia ryhmiä. Ymmärrys lisääntyy tiedon myötä, ja asenteiden muuttamiseen tarvitaan tietoa myös taustalla olevista epäluuloista, tietämättömyydestä, luuloista tai peloista. Palkka- ja vapaaehtoistyön keinoin voidaan saada todellisia positiivisia vaikutuksia raskaassa asenneilmapiirissä eläville.

Mielenterveyden keskusliiton teettämän kolmannen Mielenterveysbarometrin mukaan ei olla kuitenkaan ihan metsässä. Barometri kertoo asenteissa tapahtuneen lievää liikahdusta suvaitsevaisempaan suuntaan. Tutkimus selvitti mielenterveyskuntoutujien arkipäivän asioita, suomalaisten käsityksiä ja ammattilaisten näkemyksiä mielenterveyden saralta.

Barometrissä nousee esiin, että mielenterveyspalveluja saaneet kokevat saamansa palvelut yleensä hyvälaatuisiksi. Sen sijaan alan ammattilaisista vain hyvin pieni osa arvioi, että apua tarvitsevat saavat riittävästi mielenterveyspalveluja. Lisäksi palvelujen saamiseen vaikuttaa vahvasti se, missä päin Suomea sattuu asumaan.

Yhteiskunnan tuki perheille nimetään yhdeksi parhaista tavoista tehdä ennakoivaa mielenterveystyötä. Arkeen sisältyy parhaimmillaan useita tilanteita ja toimintoja, jotka ylläpitävät mielenterveyttä ja hyvinvointia. Tämä on myös viikolla 47 tulevan Mielenterveysviikon aiheena teemalla Elinvoimaa perheille.

Sosiaaliportti on nyt kaksi ja puolivuotias verkkoyhteisö. Nuoreen ikään nähden Sosiaaliportin tähänastiseen elämänkulkuun on mahtunut jo monta vaihetta.

Sosiaaliportin syntyvaiheessa tähdättiin sosiaalialan verkkotiedon löytymiseen ja sähköisen vertaistuen tarjoamiseen ammattilaisille.

Seuraavassa vaiheessa lähdettiin tukemaan sosiaalialan kehittämistyötä, kun perustettiin sivustoja eri kehittämishankkeille. Uusia hankesivustoja on perustettu vuosittain, viimeeksi toukokuussa Lastensuojelun edunvalvonta -sivusto ja Tarjousneuvo-sivusto.

Vuosi sitten siirryttiin vuorovaikutukselliseen asiantuntijaohjaukseen ja neuvontaan kun Sosiaaliportin konsultointipalvelu avattiin ja sosiaalialan parhaat erityisasiantuntijat koottiin vastaamaan ajankohtaisiin kysymyksiin. Sosiaaliportissa työskentelee lähes 150 verkkokonsulttia, jotka muodostavat sosiaalialan sähköisen erityisasiantuntijafoorumin, jonka puoleen ammattilainen voi kääntyä työongelmissaan.

Maanantaina Sosiaaliportissa alkoi jälleen uusi vaihe, kun Lastensuojelun käsikirja julkaistiin. Käsikirja toimii työntekijän työvälineenä ja oppaana, joka löytyy toivottavasti kaikkien lastensuojelun työntekijöiden sähköiseltä työpöydältä. Käsikirjan myötä Sosiaaliportin rooli muuttui yhä ohjaavampaan suuntaan.

Koko sosiaalialan verkkoyhteisö on kehittynyt Sosiaaliportin kehityksen myötä. Eräänä osoituksena yhteisön kehittymisestä on sosiaalialan ammattilaisten Sosiaaliporttiin perustamat blogit, joita tällä hetkellä on 10, ja lisää on tulossa. Kiitos kaikille bloggaajille!

Tuntuu, että sosiaalialan yhteisö on ottanut Sosiaaliportin omakseen.

Harmaana syyspäivänä innostuin mielikuvistusmatkailemaan. Mielikuvitusmatkailu on paitsi taloudellista myös ekologista. Mielessä siinteli niin Amazonin sademetsät, arktinen napajäätikkö ja kuulento.

Näitä ajatellessani sattui silmiini asunnottomien yön ilmoitus. Kansalaisliike Asunnottomien yö järjesti jälleen tänä vuonna 17.9. tapahtuman, joka vauhdilla palautti maanpinnalle. Yksin Espoossa laskettiin marraskuun 2006 lopulla olevan 443 asunnotonta, mikä on 50 edellisvuotta enemmän. Asunnottomista neljännes Espoossa on alle 25 -vuotiaita ja/tai maahanmuuttajia. Valtaosa asunnottomista on miehiä.

Asunnottomat ovat taas niitä näkymättömiä ihmisiä, joita ei juuri missään näe. Siis ole näkevinään. Ikäänkuin heitä ei olisikaan. Eikä heillä mitään asukoodia olekaan: asunnoton voi olla pahoin alkoholisoitunut rähjäinen hahmo tai yhtä lailla siisti
itsestään huolehtiva tukalaan tilanteeseen joutunut henkilö.

Miten ylellistä oma välillä "tylsä" arki on, kun osaa taas katsoa laajemmin. Miltä tuntuisi viettää kuukausi asunnottoman elämää… Asunnottomuus on monen tekijän summa, ja kun ihminen ajautuu asunnottomaksi, on suurena uhkana, ettei sieltä käsin ole voimia paljon friskaantua.

Kaikkein mieluisin matkakohde tuntuukin yhtäkkiä olevan oma koti!

Tähän kysymyksen Vilma Luoma-Aho esitti Sosiaalialan mainemittauksessa (pdf)kartoittaessaan eri sidosryhmien mielikuvia sosiaalialasta. Ajatuksia herättäneessä Viestintäseminaarissa tarkasteltiin kieltä ja viestintää sosiaalialalla.

Välillä huomaan itsekin sortuvani kapulakieleen ja mukaan saattaa lipsahtaa kehittämiskieltä, ainaista prosessoimista ja projektia projektin perään. Yksinkertainen on kaunista myös kielessä -lupaan ainakin yrittää parhaani.

Suvi Sunnarborgin tutkimus ”Valtava suo” (pdf) kartoitti uutispäälliköiden ja toimittajien mielikuvia sosiaalialasta. Ammattiviestijöiden kuva sosiaalialasta ei vastannut omaa ennakko-oletustani. Otaksuin yleistoimittajan mielikuvaa sosiaalialasta eräänlaiseksi onnettomien sattumusten galleriaksi. Toimittajien ja tiedottajien lähtöajatus sosiaalialaan osoittautui kiinnostuneeksi ja realistiseksikin. Sosiaalialaa pidetään tärkeänä, vastuullisena ja tarpeellisena.

Toisaalta alan sosiaalialan mainetta vetävät alaspäin matalat palkat, alan hahmottumattomuus, ongelmakeskeisyys ja salamyhkäinen tiedottaminen. Näiden kaikkien eteen on onneksi tehtävissä jotain. Ja onhan tiedottaminen pieni osa jokaisen työtä, niidenkin, jotka eivät lue itseään varsinaisiksi tiedottamisen ammattilaisiksi.

Ei ole yllätys, että ala sisältää viestintää ajatelleen paljon erityisen haastaviksi koettuja kirjoitusaiheita, kuten huostaanotot, lastensuojelu ja perheväkivalta. Myöskään vähävaraisuus ja rahaan liittyvät ongelmat lienevät asioita, joista kertoviin artikkeleihin ei löydy haastateltavia jonoksi asti. Kiinnostavat ja tärkeät asiat harvoin ovat niitä helpoimpia käsitellä.

Sosiaalialan palveluja käyttävät edelleen ”mystinen muut, mutten minä itse”. Tämähän on kaikille tuttua. Hieno oli myös yleisöstä esitetty ajatus sosiaalialan asiantuntemuksesta, joka ei sulje "ulos" vähän valtaa ja voimia omaavia ryhmiä, vaan omii juuri heidät.

Niin, otsikosta. Sosiaaliala autona osoittautui mainemittauksen mukaan Nissaniksi, Volkswagen Jetaksi tai Toyota Corollaksi. Perustelut löytyvät tutkimuksesta.

Itseni ei ole vaikea yhtyä tähän sympaattiseen luonnehdintaan - onko sinun?

Asun vanhassa kivisessä kerrostalossa Helsingissä. Kerrosta alempana asuu Risto. Risto on leppoisa ja harmiton kaveri, joka on asunut talossa jo pitkään. Risto on myös alkoholisti. Kun Risto on kulkenut hississä, voi sen aistia käytävillä ja hissin ilmastoimattomassa tilassa. Joskus Risto on huonossa kunnossa, välillä on haava päässä, kun tasapaino on pettänyt, välillä taas päätä kiertää side tai irvistävät tikit. Risto on varmasti nuorempi kuin miltä näyttää.

Risto ei aiheuta haittaa naapurustolleen. Hän ei pidä juhlia kotonaan tai nuku rappukäytävässä. Selvin päin ollessaan Risto rupattelee mukavasti niitä näitä. Naapurin rouva kertoi, että Riston äiti käy hoitamassa Riston asioita säännöllisesti. Vaikuttaa siltä, että Risto pärjäilee ongelmastaan huolimatta.

Eräänä aamuna kiiruhdin alaovesta ulos kadulle ja kiivaasti askeltaen eteenpäin. Huomasin, että Risto istui kotikadullamme. Tervehdin häntä ohimennen ja jatkoin matkaa pohtien, mihin bussiin ehtisin. Risto huikkasi perääni ja viittilöi pysähtymään. Ensimmäinen ajatukseni oli, miten voisin välttää tilanteen, mutta menin kuitenkin Riston luo.

"Hae mulle kaljaa, tässä on rahaa", sanoi Risto. En ollut aikaisemmin joutunut vastaavaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, jos mukaan ei lasketa alaikäisten juomanhakupyyntöjä. Olin varmasti tyypertyneen näköinen naapurini esittämästä avunpyynnöstä ja Risto jatkoikin: "Mulla on kauhea krapula. Oon juonu kolme viikkoa putkeen ja nyt pitää saada krapulakalja. Ilman kaljaa mä en pääse liikkeelle tästä". Risto oli lähtenyt hakemaan kaljaa läheisestä kioskista, muttei ollut päässyt kuin matkan puoleen väliin.

Vaikutti todellakin siltä, että Risto ei pääse ylös omin voimin. Yritin ehdottaa, että hakisin mehua tai maitoa Riston minulle tarjoamilla rahoilla, mutta turhaan. Risto vakuutti, että ainoastaan keskiolut auttaisi hänen tilassaan.

Neuvottelimme vielä hetken, mutta lopputulos oli, että kävin ostamassa Ristolle kaksi olutta lähikioskistamme. Päällimmäinen ajatukseni oli, ettei kaksi pulloa paranna tai pahenna Riston alkoholismia. Olisin vastaavasti auttanut naapuria missä tahansa muussakin pikku askareessa. Toisaalta tunsin syyllisyyttä ja pohdin, tuenko naapurini sairautta, olisiko minun pitänyt kantaa Risto a-klinikalle.

Pullot ja vaihtorahat hänelle ojentaessani sanoin vielä, ettei kannattaisi juoda niin paljon. "Ei tietenkään kannattais juoda näin paljon!", huudahti Risto ja lähti hoipertelemaan pullojen kanssa kohti kotia.

Kesälomat ovat päättyneet valtaosalla – ja saman tien alkoi tänäkin vuonna helle. Eurooppalaiseen tapaan vasta aloittelisimme lomaamme. Sen sijaan esittäydyn uutena toimituksen jäsenenä ja aloittelen elämäni ensimmäistä blogikirjoitusta. Tähän yhteisöön on mukava liittyä.

Moni sivulla kävijä on ehtinyt vastata kesämenojensa lomasta myös viikon kysymyksiin. Onneksi koululaisilla on pituudeltaan reilut lomat, tuntui tuumivan suurin osa vastaajista. Pian saamme tietää, miten sivujemme kävijät ovat oikeasti onnistuneet unohtamaan työajatukset loman ajaksi..

Mutta ei niin kaunista kesää, ettei sinne mahtuisi myös isoja tragedioita, joista iltapäivälehtien lööpit ammentavat. Voitaisiinko yhteiskunnassa ennakoida nykyistä paremmin, että vanhemmalla on kasvanut riski ryhtyä epätoivoiseen tekoon? Viranomainenkaan ei osaa lukea ajatuksia, joten tieto on saatava muutoin. Ennakoivaa työskentelyä usein peräänkuulutetaan, mutta siihen resurssointi ei taida olla valitettavasti vielä vastaavassa suosiossa.

Juuri monien, usein vastakkaisten, näkökulmien huomioiminen tekee sosiaalityöstä haastavaa. Kärjistetty lööppikin pitää oikeasti takanaan useita ihmisiä ajatuksineen, tunteineen ja historioineen. Jo aiemmin Sosiaaliportin kirjoituksia silmäillessä huomioni herätti asia, jota oli vaikea pukea sanoiksi. Kävijöillä, tekijöillä ja bloggaajilla tuntui olevan jotain yhdistävää eri painotuksista riippumatta. Halu vaikuttaa asioihin ja arvot. Arvot ovat toki erilaisia, mutta ne ovat olemassa ja toiminta niiden pohjalta koetaan tärkeäksi.

Ehkä juuri vaikuttamisesta ja arvoista löytyy se tarvittava vastalääke sosiaalialan aliarvostukselle. Alalla on isoja kysymyksiä ratkaistavina. Riittääkö tekijöitä jatkossakin alalle? Lisääntyykö alan houkuttelevuus esimerkiksi työolojen kehittämisen kautta?

Loppukesästä Sosiaaliporttiin avautuu vielä uusia mielenkiintoisia blogeja, joiden kirjoittajat ovat valmiita ottamaan meidät mukaan arkeensa. Kiitos siitä – pidetään yhdessä tämä (vuoro)vaikutuskanava jatkossakin vireänä!

Lomaa odotellessa (vielä huominen ja sitten!) lueskelin mitä kaikkea hallitus tällä vaalikaudella on luvannut puuhastella. Sosiaalisten yritysten lainsäädäntöä ainakin aiotaan tarkistella niin, että mielenterveyskuntoutujat ja kuntoutustuella olevat henkilöt voisivat työllistyä sosiaalisiin yrityksiin nykyistä paremmin. Vajaakuntoisille on tarkoitus mahdollistaa pitkäkestoinen tai pysyvää palkkatukeen kaikkien työnantajien palveluksessa.

No, se on kerrrassan hyvä asia. Vammaisen työllistymisellä on taatusti todella iso merkitys vammaiselle henkilölle itselleen. Suurin este vammaisten työllistymiselle saattaa kuitenkin piillä täällä tavisten päässä, eikä sitä lainsäädännöllä saada kuntoon. Asenteet kestävät aikansa muuttua ja eivät ne edes ala muuttumaan ilman mitään syytä. Vammaiset eivät ole luontevasti osa arkielämää, sillä lailla siis, että heitä näkisi työpaikoilla, työmatkoilla, kaupassa, ylinpäänsä juuri missään. Niinhän sen pitäisi olla.

Kun muinoin oli kesätöissä huvipuistossa, sinne tuotiin ryhmä n. 8 - 10 vuotiaita vaikeavammaisia lapsia pyörätuoleissaan ja hengityskoneissaan. Ilo tosiaan paistoi heidän silmistään, kun asensimme hoitajien kanssa heitä possujunan vaunuihin. Tuli tosi hyvä mieli meille possujunan kuskeillekin. Satuin sitten kuulemaan kun ohikulkenut perheenäiti sanoi: " hyi kauheaa, ei noita pitäisi tuoda tänne pilaamaan toisten päivää". Että silleen. Se perheenäiti oli vammaisempi kuin kukaan niistä lapsista. Miten voisi tuollaiseen asenteeseen vaikuttaa? Miten saada vammaiset luontevaksi osaksi yhteiskuntaamme.

Tänään julkaistaan Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportteja nro 202 ”Vammaisten työkyky vuonna 2007 tutkimus”, löytynee (sitten kun se on julkaistu) siitä kertovan tiedotteen yhteydestä STM:n tai Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen sivuilta. Siihen täytyy tutustua.

Nyt kun lomani alkaa niin onkin hyvä mahdollisuus rauhassa pöllyytellä ja päivittää omia asenteita. Ja lukea Helppo elämä -blogia, jossa bloginpitäjän omin sanoin "vaikean vaikeavammaisen helppo elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista".

Seksuaalisuus mielletään nykyisin osaksi hyvinvointia siinä missä hyvä ravinto ja riittävä unikin. Hyvinvointijärjestelmämme vastaa kuitenkin huonosti ihmisen seksuaalisuuden moninaisiin kysymyksiin ja ongelmakohtiin. Tästä esimerkkinä on muun muassa nuorten keskuudessa leviävä klamydiaepidemia. Kumia ei osata, pystytä, tai mikä pahinta haluta, käyttää.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosiksi 2007-2011 vastaa osaltaan tarpeeseen kohentaa tilannetta. Ohjelman tavoitteena on edistää pariskuntien, yksilöiden ja koko väestön seksuaali- ja lisääntymisterveyttä. Erityishuomiota kiinnitetään nuoriin. Ohjelma on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Ohjelman tavoitteiden mukaisesti alle 20-vuotiaille raskauden ehkäisy järjestetään maksutta. Klamydiaa tullaan seulomaan kaikilta alle 25-vuotiailta raskauden ehkäisypalveluihin hakeutuvilta. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstöä peruskoulutukseen sisällytetään seksuaaliterveyden perusteet ja lisääntymisterveyden edistäminen. Tarkoituksena on nivoa seksuaaliterveyteen liittyvä neuvonta osaksi peruspalveluja.

Rakkaus ja seksi kulkevat usein käsi kädessä. Kesä on rakastumisen aikaa. Erityiselle lemmenjaksolle löytyy hermostollinenkin selitys: aivot virkistyvät pitkän talven jälkeen ja valmistavat ihastumiselle. Kansanterveyslaitoksen kesäterveys-sivuilla varoitetaan kuitenkin, että rakastuminen on stressin kaltainen olotila: olemme valppaita, suuntaamme enemmän huomiota tärkeäksi koettuun asiaan ja olemme valmiita toimimaan yllättävissäkin tilanteissa. Stressi tekee rakastuneen myös aika ajoin unettomaksi.

Nautinnollisia kesäöitä niin unettomille kuin unisillekin!

Opiskelijavaihdossa Tukholman yliopistossa ollessani tutustuin mosambikilaiseen Carmelizaan, jonka kanssa vietimme monet hetket keskustellen ja parantaen maailmaa. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, kun vanha ystävä oli käymässä Suomessa pääsiäisloman aikaan. Olemme molemmat valmistuneet yhteiskuntatieteilijöiksi tahoillamme. Keskustelimme köyhyydestä ja perhesuhteista Suomessa ja Mosambikissa.

Carmeliza on tutkinut köyhyyttä Mosambikin maaseudulla ja nähnyt köyhyyden moniulotteisuuden. Tutkimuksessaan Carmeliza on tehnyt kyselyitä köyhyydestä ja sen määritelmistä paikallisille asukkaille Mosambikin maaseudulla sekä käyttänyt näitä määritelmiä tutkimuksen edetessä yhdistäen niitä sosiaalisiin ja taloudellisiin indikaattoreihin. "Köyhyys on paikallisten mukaan "not having". Tämä viittaa siihen, että henkilöllä ei ole esimerkiksi onnea tai materiaalista hyvää", Carmeliza kertoo.

Materiaalinen rikkaus ei ole kuitenkaan pääasia, sillä sosiaaliset suhteet määrittelevät köyhyyden. Kaikista köyhimmillä ei ole sosiaalisia suhteita oikeastaan lainkaan. He ovat joutuneet köyhyysloukkuun, jossa heidän on vaikea luoda sosiaalisia suhteita, sillä eivät pysty tarjoamaan toiselle osapuolelle vastavuoroisesti mitään, esimerkiksi aterioita.

Moniavioisuus on yksi tapa välttää köyhyysloukkua. "Tilastoista riippuen 10-30 % väestöstä elää moniavioisessa suhteessa, vaikka se on lailla kielletty. Ensin katolilaiset portugalilaiset, jotka valloittivat Mosambikin, kielsivät moniavioisuuden. Nyt feministit, joita muuten usein tuetaan Pohjoismaista käsin, ovat vahvoilla" kertoo Carmeliza nykytilanteesta.

Kysyin, mitä Carmeliza ajattelee moniavioisuudesta. "Sitä pitää katsoa laaja-alaisesti muun muassa köyhyyden, naisten oikeuksien ja valinnan mahdollisuuden näkökulmasta. Jos olet köyhä eikä valinnan mahdollisuuksia ole, moniavioisuus saattaa olla hyvä vaihtoehto naiselle. Naisten mahdollisuuksia, resursseja ja kokonaistilannettaan pitää muuttaa ensin, jotta voidaan vaikuttaa heidän oikeuksiinsa aidosti. Avioliitto on instituutio, jonka kautta on mahdollista saada sosiaalisia suhteita ja statusta, joten köyhille naisille se on tärkeää esimerkiksi lasten tulevaisuuden turvaamiseksi. Moniavioisuus on strategia köyhyyttä vastaan. Köyhillä ei ole varaa tunteisiin. Jotkut urbaanit, modernit naiset ovat moniavioisessa suhteessa, koska eivät ole kiinnostuneita miehestä, mutta haluavat lapsia ja sosiaalisen verkoston", Carmeliza kuvaa.

Carmeliza on asunut Ruotsissa ja Norjassa. Tiedustelin vielä, mitä hän ajattelee pohjoismaisesta yhteiskunnasta. "Sosiaaliset suhteet eivät ole niin voimakkaita ja merkityksellisiä kuin Mosambikissa. Yhteiskunta perustuu sosiaalisille suhteille, joten tässä mielessä, hyvinvointivaltiosta huolimatta, ihmiset ovat turvattomia. Usein Pohjoismaat ovat neuvomassa muita esimerkiksi kehitysyhteistyöprojekteissa. Inhimillisen kanssakäyminen pitäisi kuitenkin perustua yhteiselle oppimiselle", toteaa Carmeliza.

Saman voi kääntää sosiaalityöhön: asiakkaillakin on jotain mitä antaa.

Mosambikilainen antropologi Carmeliza Rosário on tutkinut köyhyyttä Mosambikin maaseudulla. Lue lisää tutkimuksesta

Iltalehden nettilehdessä ollut artikkeli romaniperheen syrjinnästä sai taas ihmettelemään (kuten tuon lehden artikkelit kyllä yleensäkin).

Romaniperhe oli asiamiehensä kanssa katsastamassa omakotitaloa. Isännöitsijä oli todennut kaikkien kuullen, että asunto on tarkoitettu valtaväestölle eikä "teikäläisille".

Isännöitsijä tuomittiin sakkorangaistukseen, koska hän syyllistyi syrjintään. Syrjintä tapahtui sekä sanallisesti että isännöitsijä sitoessa vuokrasuhteen laadun etniseen alkuperään.

Ihmisillä on tarve ryhmitellä ja jaotella ympäristöään. On ulkomaalaisia ja suomalaisia. On terveitä ja sairaita. On rikollisia ja kunnollisia. Teen tätä jaottelua itsekin, eikä siinä mitään. Mutta jos jaottelu johtaa eriarvostamiseen, siinä on se miettimisen paikka.

Etnisyys on osa ihmisen identiteettiä ja minäkuvaa. Joskus se voi olla vaikeasti määriteltävissä. Lähes kaikki ihmiset kuuluvat johonkin etniseen ryhmään. Etnisyyttä voidaan tarkastelle esim. kielen, uskonnon tai biologisten ominaisuuksien kautta.

Tarkastellaanpa asiaa biologian näkökulmasta, etnisen alkuperän sijasta geneettisen alkuperän kautta.

Tutkijoiden havainnot vahvistavat entisestään käsitystä, että maapallon nykyisten ihmisten yhteinen alkuperä on Afrikka. Sieltä lajimme edustajat muinoin 100 000 vuotta sitten lähtivät asuttamaan muuta maailmaa. Ja muodostamaan siinä samalla etnisiä ryhmiä.

Siellä se kaikkien meidän geneettinen alkuperä ilmeisesti on, niin minun, tuon romaniperheen kuin isännöitsijänkin. Eli yhtä suurta sukua ollaan kaikki, kuin oikein silmin katsotaan.

Iltalehden artikkeli Romaneja syrjineelle sakkoja

Työelämän perinteiset arvot ovat muutoksen kourissa, osoittaa Jyväskylän yliopistossa syksyllä valmistunut väitöskirja. Tutkimuksen mukaan lojaalisuus on mennyttä aikaa työelämässä ja työnantaja sen paremmin kuin työntekijäkään eivät sitoudu kumpikaan toisiinsa.

Filosofian lisensiaatti Sanna Joensuun yhteisöviestintää tarkasteleva väitöskirja Postmoderni työntekijä kehittää mieluummin itseään kuin organisaatiota osoittaa sen, minkä varmasti moni tuntee nahoissaan: työntekijän on oltava valmis venymään ja sietämään epävarmuutta ja muutosta.

Vastineeksi työnantaja tarjoaa sillä hetkellä työpaikan, palkitsee suorituksista ja maksaa tarpeeksi korkeaa palkkaa työntekijän monipuolisia taitoja vastaan.

Jokainen voi varmasti samantien arvioida kuinka sitoutunut on työnantajaansa ja tunteeko, että työnantaja puolestaan huolehtii työntekijänsä hyvinvoinnista. Pätkätyön yleistyessä lojaalisuutta ei varmasti kohta edellytetäkään puolin tai toisin, vaikka se lisäisikin työviihtyisyyttä.

Tutkimuksesta selviää, että työviihtyisyys korostuu tutkimuksen mukaan työpaikoilla yhä enemmän, koska monilahjakkaista työntekijöistä kilpaillaan.

Samaan aikaan hyvinvointi jakautuu kuitenkin kahtia: toisaalla ovat menestyvät, postmodernit yksilöt ja toisaalla syrjäytyvät, kouluttamattomat yksilöt.

Tämän kahtiajaon syvenemisestä on huolestunut myös Suomen Mielenterveysseura valtuustokannanotossaan 18.11.2006. Siinä yhtenä kahtiajakoa syventävänä tekijänä nähdään juuri työelämän vaatimat jatkuvat joustot. Ne tuottavat epävarmuutta ja ongelmia ja vievät toivon tulevaisuudelta.

Sanna Joensuu muistuttaa kuitenkin, ettei hänen tutkimuksensa tuloksia voida yleistää kaikkia organisaatioita koskeviksi, vaan että Suomesta löytyy varmasti vielä työpaikkoja, joissa perinteiset mallit toimivat.

Kumpaa mallia sinun työpaikallasi noudatetaan?

Tänään alkaneilla oppilashuollon päivillä psykologian professori Dan Olweus Bergenin yliopistosta kertoi Norjassa tehtävästä koulukiusaamisen ehkäisytyöstä. Hän korosti sekä tiedon että toiminnan merkitystä koulukiusaamiseen puuttumisessa. Valaisevaa oli Olweuksen hahmotus koulusta sosiaalisena ympäristönä, jossa kaikki toimijat liittyvät kiusaamiskuvioon tavalla tai toisella. Eri rooleja on jaossa kiusaajasta puolustajaan ja kiusatusta sivustakatsojaan.

Olweus selvensi, että kiusaamisesta alettiin puhua 70-luvulla, mistä lähtien hän on tutkinut ilmiötä ja kehittänyt ehkäisytyötä kouluissa. Norjassa kattava koulukiusaamiskampanja käynnistettiin, kun kolme nuorta teki samana ajanjaksona itsemurhan, johon osasyynä pidettiin koulukiusaamista.

Norjassa tehtävän kiusaamisen ehkäisytyön ideana on koulun sosiaalisen ympäristön uudelleen rakentaminen. Peruspilareita tässä työssä ovat: 1) aikuisten välittävä läsnäolo, 2) tiukat rajat ei-toivotulle käyttäytymiselle, 3) johdonmukainen puuttuminen kiusaamistilanteisiin ja sovitut rangaistukset sääntöjen rikkomisesta ja 4) aikuisten ovat auktoriteettiasema ja positiivisena roolimallina toimiminen.

Kiusaamisen ehkäisyohjelma rakentuu toimenpiteistä eri tasoilla. Koko koulun tasolla suositellaan tehtäväksi vuosittaiset kyselyt oppilaille kiusaamiseen liittyen ja perustamaan erityiset työryhmät kiusaamisen ehkäisytyötä varten välitunti- ja ruokailuvalvonnan lisäksi. Luokan kesken laaditaan yhteiset säännöt kiusaamista vastaan ja luokan vanhempien kanssa keskustellaan kiusaamisesta.

Olweus perusteli, miksi vertaissovittelu ei välttämättä sovi koulukiusaamistilanteihin. Kiusaaminen ei ole konfliktitilanne, josta osapuolet lähtevät neuvottelemaan tarkoituksena päästä yhteiseen sopimukseen, vaan se on vallankäyttöä ja pahimmillaan väkivaltaa. Sovittelun osapuolilla, kiusaajalla ja kiusatulla, ei myöskään ole tasavertaista neuvotteluasemaa, sillä he lähtevät erilaisista sosiaalisista valmiuksista ja paineista.

Opetushallituksen pääjohtaja Kiri Lindroos korosti puheenvuorossaan koulun vastuuta lapsen kokonaisvaltaisen kasvun ja kehityksen tukemisessa. Hän vakuutti, että koululaitosta viedään oppilaslähtöiseen suuntaan oppiainekorostuksen saadessa väistyä.

Seminaariyleisö nautti zest-lähettilään Lenni-Kalle Taipaleen musisoinnista ja esityksestä elämäntaitojen etsimisestä. Lasten ja nuorten säätiön koordinoimassa ja firmojen sponsaamassa zest.fi-projektissa julkimot kiertävät kouluissa kertomassa elämästään ja kannustamassa lapsia löytämään lahjakkuutensa. Lenni-Kallea ei ole pienestä koosta huolimatta koulussa kiusattu.

Aamutoimia vauhdittavan aamutv:n lähetyksessä haastateltiin tänä aamuna rovasti Markku Yli-Mäyryä. Hän on toiminut vankilapastorina Hämeenlinnan keskusvankilassa. Aiheena oli mtv3:n nettikysely Pitäisikö elinkautisvankeja armahtaa?. Kyselyn mukaan yli 80 % kansalaisista on sitä mieltä että elinkautisvankeja ei saa armahtaa. Varmaan olisin itsekin napauttanut Ei -painiketta ainakin ennen kuin kuulin Yli-Mäyryn haastattelun.

Pastori Yli-Mäyry oli sitä mieltä, että jokaisessa ihmisessä, niin myös elinkautisvangissa, on ääretön lämpö ja hellyys, tarvitaan vain toinen ihminen auttamaan sen ulos saamiseksi. Elinkautisvankien rikosten taustalla Markku Yli-Mäyry näki rakkauden puutteen: he eivät olleet koskaan kokeneet rakkautta. Tilalla oli fiilisten metsästys, hinnalla millä hyvänsä. Pääasia että saa tuntea jonkin tunteen vaikka siihen johtanut teko olisi miten kauhea tahansa.

Elinkautisvankien parissa työskentelevä pastori näki mielipidekyselyn jyrkän kielteisen tuloksen koululaitoksen ja kirkon (niin pappismies kuin onkin) kasvatuksen tuloksena: jostain on syyllinen löydettävä ja aina jostain ulkoapäin, ei itsestä sisältä. Esimerkkinä hän antoi noidat, homot, yksinhuoltajat, jotka kaikki joskus aikanaan ovat joutuneet syyllistämisen kohteeksi. Yhteisö tarvitsee näitä lika-astioita, joita se voi osoittaa sormella, ja näin puhdistaa oman julkisivunsa, totesi Yli-Mäyry.

Elinkautisvanki voi myös "parantua", kunhan hän saa tulla nähdyksi ja ulos häpeästä sekä syyllisyyden tunteesta. Muussa tapauksessa heillä ei pastorin mukaan juuri toivoa ole, sillä me kunnon kansalaiset olemme ohikatsojia. Katsomme näiden ihmisten ohi, emme huomioi, emmekä halua heitä yhteiskuntaamme.

Nettikysely elinkautisvankien armahtamisesta on jo sulkeutunut ja jään ihmettelemään, kumpaa painiketta olisin napsauttanut.

Valtakunnalliset lastensuojelun päivät ovat meneillään Hämeenlinnassa. Tavoitimme päiviltä lapsiasiavaltuutetun Maria Kaisa Aulan, joka on toiminut virassaan reilun vuoden.

Miten päiväsi on sujunut?

Voi sanoa, että työntäyteisesti. Puheenvuorot ovat olleet mielenkiintoisia ja oleellisia lasten hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin vähentämisen kannalta. Tärkeintä on ollut saada vahvistusta omille näkemyksille.

Mainitsit puheenvuorossasi, että lapsilla on kiire ilmoittautua nuoriksi. Miten lapsuutta voi pidentää?

On tärkeää puhua lapsista lapsina eikä liian varhain nuorina. Aikuisilla pitäisi olla enemmän aikaa lapsille sekä mahdollisuuksia suojella lapsia esimerkiksi median ja mainonnan negatiivisilta vaikutuksilta. Lapsen oikeudet pitäisi mieltää vanhempien velvollisuuksiksi.

Lapsiperheiden köyhyys on ollut viime aikoina tapetilla. Suomi on kuitenkin rikas maa. Miksi lasten hyvinvointiin ei ole panostettu tarpeeksi?

Kansainvälisesti vertailtuna moni asia on Suomessa hyvin. Ongelmat meillä liittyvät lähinnä alkoholi- ja mielenterveysasioihin. Ehkäisevien palveluiden karsiminen aloitettiin laman jälkeen, mikä on vaikuttanut siihen, että ongelmat ehtivät kasautua ja muodostua suuriksi ennen kuin niihin puututaan. Erityisesti kotipalvelun, perhetyön ja neuvolatoiminnan resurssien vähentäminen näkyvät. Alkoholipolitiikan linjauksia ei ole tehty lapsinäkökulmasta. Alkoholiverotuksen alentaminen on lisännyt lasten pahoinvointia. Myös työelämän muuttuminen vaikuttaa. Työ voi olla liian rasittavaa lasten hyvinvoinnin kannalta. Toisaalta taas pätkätyöt ja niiden aiheuttama epävarmuus aiheuttavat turvattomuutta perheissä.

Mikä on paras keino vaikuttaa julkisissa palveluissa siihen, että lasten ääni tulisi paremmin kuuluviin?

Kuntatasolla pitäisi käydä konkreettisesti keskustelua siitä, millä foorumeilla lapsia ja lapsiperheitä kuullaan. Perheellä on liian vähän aikaa vaikuttaa ja olla itse aktiivinen. Tarvitaan tarpeeksi aikuisia, joilla on aikaa kuunnella lapsia. Perheiden palveluissa työskentelevien henkilöiden vaihtuvuus ei tue tätä kehitystä.

Entä mistä kiittäisit viranomaisia lasten tulevaisuuden turvaamiseksi tehdystä työstä?

Ensi vuonna väkivallan vähentämisen painopisteeksi on valittu lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen. Tämä on hieno asia. Myös Perhe-hanke on hyvä esimerkki hankkeesta, jossa on satsattu perheiden palvelujen kehittämiseen, vanhemmuuden tukemisen vahvistamiseen ja vertaisryhmätoimintaan.

Terveisesi sosiaalialan ammattilaisille, jotka toimivat lasten tai lapsiperheiden parissa.

Arvostan kovasti esimerkiksi lastensuojelutyötä, sillä tiedän, että paineet siellä ovat kovia. Toivon, että lapsen kuulemiseen ja lapsen kanssa keskusteluun panostetaan entistä enemmän tulevaisuudessa.

Lapsiasiavaltuutetulla on kiire junaan. Lapset odottavat kotona.


Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen seuranta ja siitä raportointi. Lapsiasiavaltuutettu aloitti toimintansa 1.9.2005. Lisätietoja: www.lapsiasia.fi

Jatkuva hankekierre alallamme puhututtaa, ärsyttää ja väsyttää. Kritiikki kohdistuu hankkeisiin, joista ei jää mitään kättä pidempää jäljelle. Monesta kentän työntekijästä saattaa tuntua, ettei lukuisilla hankkeilla ole mitään merkitystä saati vaikutusta. Mahdolliset tulokset painuvat pian unohduksiin ja häipyvät työn arjesta.

Hankkeilla on usein liian kireä aikataulu ja ne ehtivät loppua ennen kuin pääsevät kunnolla vauhtiin. Mieleen voi tulla myös epäily, miten hankkeen rahat kulutetaan. Katoavatko ne lopulta turhien tilaisuuksien järjestämiseen? Paikataanko projektirahoituksella toimintoja, jotka kuuluisi kustantaa perusbudjetista?

Alallamme on huikea määrä osaavia ja työtänsä kehittäviä työntekijöitä. Monet pohtivat päivittäin, miten kehittäisivät yhä parempia työkäytäntöjä. Kehittäminen mielletään osaksi sosiaalialan työtä. Miten sitten yhdistää arjen kehittämistyö ja parjatut kehittämishankkeet toimivaksi kokonaisuudeksi? ”Mielestäni kenttätyöntekijöiden kehittämisuskon palauttamiseksi tarvitaan entistä enemmän itse perustyössä tapahtuvaa kehittämistä”, kirjoittaa tutkijasosiaalityöntekijä
Annina Myllärniemi artikkelissaan Hankeväsymyksestä innostavaan kehittämistoimintaan (Itu-lehti 2006/1).

Kehittämistyön yhdistäminen kiinteämmin ja selkeämmin niin sanottuun perustyöhön olisi ratkaisu paitsi hankkeiden irrallisuuteen ja tuloksettomuuteen myös kentän työntekijöiden työssä jaksamisen tukemiseen. Ainakin minulle monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät toimivat innoittajina kehittyä ja uudistua itsekin. Myöskään hankeosaamisen kehittäminen sosiaalialalla ei olisi pahitteeksi. Hyvinvointipalveluiden kehittämistyön tarpeellisuudesta voi lukea esimerkiksi uudesta julkaisusta Kehittämistyön risteyksiä (toim. Riitta Seppänen-Järvelä ja Vappu Karjalainen).

Kehittävä työnote ei sammaloita!

Heinä-elokuun vaihteessa pidetyssä Sosiaalityön maailman kongressissa oli suoranaista ylitarjontaa kiinnostavista esityksistä. Käytännöllisistä esityksistä itselleni jäi parhaiten mieleen Lounais-Sydneyn alueen eräässä sairaalassa työskentelevän Anthony Schembrin pyöreän pöydän sessio "When Social Worker Do Harm - A Social Work Practice Response".

Ammattilaiset voivat omalla toiminnallaan, tahattomasti ja huomaamattaan, vahingoittaa asiakkaitaan. Terveydenhoidon piirissä erilaisten potilasvahinkojen ja ei-toivottujen vaikutusten käsittelyyn on olemassa vakiintuneita toimintakäytäntöjä ja instituutioita, kuten esimerkiksi Potilasvahinkolautakunta. Sosiaalialalta tällaiset vakiintuneet käytännöt puuttuvat (jos sellaisiksi ei lasketa Eduskunnan oikeusasiamiestä tai sosiaaliasiamiestoimintaa).

Ehkä syynä tähän on se, että useissa muissa ammateissa väärinkäytösten seuraukset ovat selkeämpiä ja helpommin tunnistettavissa. Miten esimerkiksi ammattilaisten piittaamattomuuden tai heitteillejätön seurauksia voi arvioida, jos organisaation normina on tiettyjen asiakasryhmien tarkoituksellinen palvelujen piiristä ulosrajaaminen?

Anthonyn esitys perustui kokemuksiin, joita hänelle oli karttunut sotkuisen väärinkäytöksen selvittelystä. Anthonyn työkaveri oli monella tapaa toiminut vastoin hyviä käytäntöjä - vienyt potilaiden asiakirjoja kotiin, säilyttänyt dokumentteja työpöydällä levällään ja joistakin asiakkaista ei ollut tehty minkäänlaisia asiakirjoja tai virallisia muistiinpanoja, jolloin ihmistä ei ollut olemassa järjestelmälle. Vaikka sairaalassa oli työntekijävajausta ja työntekijöillä kohtuuton työtaakka kannettavaan, niin Anthonyn mielestä kyseisiä tekijöitä ei voida pitää hyväksyttävinä syinä väärinkäytöksille.

Miten Anthony kollegoineen sitten selvittivät tilanteen? Ensimmäinen ja olennainen tekijä asian selvittämisessä oli ongelman tunnistaminen ja halu lähteä ratkomaan tapahtunutta. Ongelman ilmettyä siitä tiedotettiin välittömästi esimiehiä, ongelmasta tehtiin organisaation sisällä näkyvä ja sovittiin kenellä on vastuu ongelman ratkomisen seurannasta.

Tämän jälkeen aloitettiin sisäinen tutkinta ja vahingon aiheuttaneen työntekijän vastuuvelvollisuuden selvittäminen. Sisäisessä tutkinnassa selvitetään tapahtuneen vahingon laajuus ja vakavuus sekä seuraukset asiakkaille. Selvityksen perusteella ryhdytään mahdollisiin kurinpitotoimiin. Anthonyn työpaikalla vahinkoa tehneen ammattilaisen toiminta ei rikkonut suoranaisesti lakeja. Lisäksi Australiassa ei ole käytössä sosiaalityöntekijöiden ammatinharjoittajarekisteriä tai ammatinharjoittamislupia, joten vahinkoa tehnyttä ammattilaista ei voitu myöskään saattaa vastuuseen hutiloinnista ja rangaista ammattikunnan sisäisesti.

Sisäisen tutkinnan ja työntekijän vastuuvelvollisuuden selvittämisen jälkeen prosessissa siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Viranomaisorganisaatio on aina vastuussa työntekijöidensä toiminnassa asiakkailleen. Anthonyn työpaikalla päädyttiin tiedottamaan mahdollisimman avoimesti tapahtuneesta väärinkäytöksen kohteena olleita ihmisiä.

Anthony soitti jokaiselle henkilökohtaisesti. Kertoi ennalta kirjoitetun käsikirjoituksen mukaisesti tapahtuneesta väärinkäytöksestä sekä toimenpiteet, joihin organisaatio on ryhtynyt, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan.

Anthony kuvasi sessiossa, että useampikin ihminen luuli, että hän on pilasoittaja. Ihmiset eivät olleet tottuneet siihen, että viranomaiset tiedottavat avoimesti tekemistään virheistä ja pyytävät niitä anteeksi. Kaikkien halukkaiden kanssa sovittiin lisäksi erillinen tapaaminen, jossa tapahtunutta ja sen seurauksia käytiin läpi kasvotusten.

Organisaation näkökulmasta avoimella tiedottamisella on useita hyötyjä verrattuna minimitason tiedottamiseen ja tapahtuneen häivyttämiseen. Mahdollisimman avoimen tiedottamisen tavoitteena on lisätä ihmisten organisaatiota kohtaan tuntemaa luottamusta, vähentää ihmisten vihaisuutta, lisätä turvallisuuden tunnetta ja tyytyväisyyttä sekä ylipäätänsä parantaa kansalaisten ja viranomaisten välistä vuorovaikutusta.

Avoin tiedottaminen voi vähentää valituksia ja oikeudenkäyntejä sekä kielteisen julkisuuden määrää. Anthonyn mukaan yksikään heidän potilaistaan ei ottanut asian tiimoilta yhteyttä mediaan tai nostanut tapahtuneesta kannetta. Puolet vahingon kohteeksi joutuneista antoi myönteistä palautetta organisaation toiminnasta.

Organisaatiolle avoimen tiedottamisen linjan valitseminen tarkoittaa myös sitä, että mahdollisiin vahinkoihin, niiden ennaltaehkäisemiseen ja selvittämiseen on sitouduttu. Kaikkien työntekijöiden on myös tiedettävä miten menetellään, jos väärinkäytöksiä ilmenee tai jotakin ei-toivottua tapahtuu.

Googlaamalla "open disclosurea" löytyy internetistä jonkin verran käyttökelpoista materiaalia. Allekirjoittaneelta voi myös pyytää kopion Anthonyt esityksestä.

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin tuoreessa kyselyssä selvisi, että 40 prosenttia vanhusten kanssa työskentelevistä lähi- ja perushoitajista on kokenut työssään fyysistä vakivaltaa. Henkistä väkivaltaa on asiakkaiden taholta kokenut kolmannes ja vain alle 30 prosenttia ei ole kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa asiakkaiden taholta.

Samaan aikaan Sininauhaliitto tiedottaa, että tänä päivänä perheväkivalta saa yhä useammin naisen lähtemään kotoaan.

Opetusministeriön tiedote koulukiusaamisen vähentämiseen tähtäävästä KiVa Koulu -ohjelmasta kertoo, että jatkuvan kiusaamisen kohteeksi joutuu noin 5-10 % suomalaisista peruskoululaisista.

Suomen ev.lut. kirkon Väkivallasta sovintoon -kampanjan väkivallatonta viikkoa varten tarjoamasta virikeaineistosta Älä vaikene - unelma väkivallattomasta perheestä puolestaan selviää mm., että vanhuksiin kohdistuva väkivalta jää usein piiloon.

Väkivalta tuntuu tosiaan olevan suuri ongelma ja läsnä ihmisten elämässä lapsesta vanhuusikään. Väkivaltaa tai sen uhkaa joutuu liian moni kokemaan kotona tai työelämässä - tässä asiassa yksikin on liikaa.

Oletko sinä kohdannut väkivaltaa työssäsi tai henkilökohtaisessa elämässäsi?

Uusi valtion budjetti vuodelle 2007 tukee työllisyyttä, hyvinvointipalveluja ja perheitä. Jaossa oli 40,5 miljardia euroa, joka on melkoinen määrä rahaa. Budjetin tavoitteet kuulostavat hyviltä, ja miltä muulta ne näin vaaleja odotellessa voisivat kuulostakaan.

Hyvinvointiin ja perheisiin panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ennalta ehkäiseminen on monissa asioissa halvempaa ja ennen kaikkea laadukkaampaa kuin jo tapahtuneiden vaurioiden korjaaminen. Kaikki vauriot eivät edes ole korjattavissa.

Heinäkuussa mieltäni kuumensi helteen lisäksi Helsingin Sanomien artikkeli lasten sijaishuollosta ja terapiasta. Valitettavasta en ottanut artikkelia talteen, mutta artikkelin ydin oli, että rahat ovat tiukoilla Helsingissä. Sama tilanne lienee muuallakin maassa. Kiireelliset tapaukset luvattiin kuitenkin hoitaa. Kuulostaa murheelliselta että ostopalveluna hankittava psykoterapia voidaan aloittaa tänä vuonna Helsingissä vain muutamalle lapselle, kun jonossa on 30 lasta jotka tarvitsisivat kiireellistä intensiivistä psykoterapiaa.

Ainakin näin maallikkona kuvittelen, että ei-kiireellinen voi muuttua siinä terapiaa odotellessa kiireelliseksi.

Tälle vuodelle tarvitaan lasten sijaishuollon ostoihin jo budjetoidun lisäksi pelkästään Helsingissä ainakin 6 miljoonaa euroa, todettiin artikkelissa. Luku palasi mieleeni, kun katselin Valtion talousarvioesitystä vuodelle 2007, se on arvioilta 163 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tuo ylijäämä on tarkoitus käyttää velan lyhentämiseen.

Henkisesti vaikeassa tilanteessa olevien tai kehitykselleen tukea tarvitsevien lasten auttamisen pitäisi mennä monen muun asian edelle. Pelkästään kylmän taloudellisesti ajatellen on varmasti säästöä tulevaisuudessa hoitaa ongelmat kuntoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Inhimillisten tekijöiden valossa hintalappua lasten ongelmien hoitamiselle ja varsinkin hoitamatta jättämiselle ei voi edes arvioida.

Rahalle on käyttöä ja tarvetta taatusti kaikilla sektoreilla. Esim. vanhusväestön lukumäärän kasvaessa tarvetta senioripalveluille tulee ymmärrettävästi yhä enemmän. Lapsiväestön määrä on kuitenkin vähentynyt ja avun tarve silti kasvanut, mikä on aika huolestuttava suuntaus.

Lisäksi vaivaa vielä koulututetun henkilökunnan puute, julkinen sektori ei houkuttele psykiatreja ja pulaa on myös erikoiskoulutetuista sosiaalityöntekijöistä. Toisaalta myös sosiaalityön arvostusta ja houkuttelevuutta pitäisi lisätä. Tämä viimeksimainittu saattaa kyllä muuttua ajan saatossa, sillä suomalaisen väestörakenteen muutoksen myötä tulevaisuudessa työtä tekevien lukumäärä suhteessa ikäihmisiin voi aikaansaada sen, että sosiaalityöntekijöistä tulee haluttu ja arvostettu ammattikunta, jonka arvostus viimein näkyy palkkauksessakin.

Syksyn tullen moni aloittaa jonkin kurssin tai opiskelun. Minä alan opiskella seksologiaa. Seksologia on tieteenala, joka tutkii seksuaalisuutta, ihmisten seksuaalista käyttäytymistä.

Seksuaalisuus on voimavara, joka parhaimmillaan tuottaa hyvää oloa, läheisyyttä ihmisten välille ja tietenkin itse elämää. Pahimmillaan seksuaalisuus tuottaa pahaa oloa, ongelmia ihmisten välille ja väkivallan purkauksia. Ihmisen seksuaalisuus on kokonaisvaltaista ja kestää vauvasta vaariin.

Uskon, että seksi kiinnostaa paljon meitä ihmisolentoja osittain sen salatun ja kielletyn luonteen vuoksi. Kertoessani uusista opinnoistani lähes kaikkien kuulijoiden suut kääntyvät hymyyn. Hyvä, se on siis positiivinen asia. Seuraavaksi tulevat ennakkoluulot. ”Miksi ihmeessä haluat sitä opiskella, aiotko parantaa kaikki seksuaalirikolliset, tästä lähin sinut tunnetaankin seksi-Hannana”. Se on siis edelleen tabu. Huomaan joutuvani välillä selittelemään valintani perusteluita. Lopulta voittaa uteliaisuus. ”Kerro sitten millaista se on”.

Seksuaalisuus liitetään seksuaaliterveyden kautta helposti terveydenhoidon piiriin. Mielestäni se liittyy yhtä läheisesti myös sosiaalialaan. Seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta on vaikea erottaa toisistaan. Seksi liittyy naisena ja miehenä olemiseen.

Sexpo säätiö edistää suomalaisten seksuaalista hyvinvointia. Säätiössä toimitaan mm. sen puolesta, että:
• kukin voi toteuttaa seksuaalisuuttaan onnellisesti, tasapainoisesti ja tyydyttävästi
• ihmisillä on riittävästi tietoa seksuaalisuudesta ja siihen liittyvien ongelmien ehkäisystä ja ratkaisumahdollisuuksista
• Suomessa kehittyy avoin ja myönteinen seksuaalikulttuuri ja -ilmapiiri
• ihmisten välillä on seksuaalinen tasa-arvo
• hoidon, sosiaali- ja nuorisotyön sekä kasvatuksen ammattilaiset saavat koulutusta seksuaalisuudesta (www.sexpo.fi)

Miten sosiaalialalla otetaan huomioon asiakkaan seksuaalihyvinvointi? Voimmeko puhua tarpeeksi avoimesti ja punastelematta seksuaalisuuteen liittyvistä asioista asiakkaan kanssa? Osaammeko neuvoa asiakasta seksuaaliongelmissa oikeiden tietolähteiden tai avun äärelle?

Naisten ja miesten välisen palkkakuilun umpeen kuromiseksi on esitetty palkkausjärjestelmää, joka perustuu työsuorituksen arviointiin. Teknillisen korkeakoulun tuore tutkimus peräänkuuluttaa myös arvioinnin yhdenmukaisuuden kehittämistä ja esimiesten panosta henkilön pätevyyden ja työn vaativuuden arvioinnissa.

Sosiaalialalla palkkausongelmat eivät liity niinkään samanpalkkaisuuteen kuin ylipäätään alan palkkaukseen sen vaativuuteen nähden - kaikki saavat tasaisen kehnoa palkkaa. Syyksi matalapalkkaisuuteen epäillään usein sosiaali- ja terveysalan heikkoa arvostusta ja sen naisvaltaisuutta. On sanottu, että naiset eivät osaa vaatia itselleen yhtä hyvää palkkaa kuin miehet. Naisten euro työmarkkinoilla on 80 senttiä.

Tasa-arvon mallimaassa, Suomessa, työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet naisten ja miesten aloihin. Kun esimerkiksi Yhdysvalloista sosiaalityöntekijöistä noin kolmannes on miehiä, Suomessa miessossuja uhkaa suoranainen sukupuutto.

Palkkausepäkohdan korjaamisen lähtökohtana naisvaltaisilla aloilla on työn haastavuuden näkyväksi tekeminen. Työn vaativuutta voi ulkopuolinen vain arvailla, ellei työn sisältöjä ja osaamishaasteita ole kirjoitettu auki. Itse työntekijäkin saattaa hämmästyä nähdessään listan työtehtävistään ja niiden vaatimista tiedoista ja taidoista. Työn vaativuuden arvioinnin ajatuksena on tasa-arvonäkökulmasta ollut, että naisten asema palkkauksessa paranee sen myötä, että töiden arvioinnin yhteydessä palkkauksesta poistuu naisvaltaisten töiden aliarvostus.

Suomen tasa-arvolaissa (6 §) sanotaan: Tasa-arvon edistämiseksi työelämässä työnantajan tulee, ottaen huomioon käytettävissä olevat voimavarat ja muut asiaan vaikuttavat seikat:

1) toimia siten, että avoinna oleviin tehtäviin hakeutuisi sekä naisia että miehiä;

2) edistää naisten ja miesten tasapuolista sijoittumista erilaisiin tehtäviin sekä luoda heille yhtäläiset mahdollisuudet uralla etenemiseen;

3) edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa työehdoissa, erityisesti palkkauksessa;

4) kehittää työoloja sellaisiksi, että ne soveltuvat sekä naisille että miehille;

5) helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista kiinnittämällä huomiota etenkin työjärjestelyihin; ja

6) toimia siten, että ennakolta ehkäistään sukupuoleen perustuva syrjintä.

Miten tasa-arvolaki toteutuu sosiaalialalla? Miten sosiaalialan työtehtävien vaativuutta tehdään näkyväksi? Tiedätkö mitä teet - ja mistä hinnasta?

Etähuolenpito-järjestelmän ja palvelukonseptin kehittäminen -projektin
päätavoitteena on kehittää kokonaisvaltainen etähuolenpitojärjestelmä, joka tarjoaa turvallisuutta ja hyvinvointia vanhuksille, vammaisille, lapsille ja heidän hoitajilleen. Projekti on osa terveydenhuollon teknologiaohjelmaa Finnwell 2004-2009, ja sen yhtenä tavoitteena on parantaa terveydenhuollon laatua ja tuottavuutta.

Ohjelman mukaan terveyspalvelujen laatua ja tuottavuutta voidaan parantaa teknologian avulla vain jos samanaikaisesti kehitetään uusia innovatiivisia toimintatapoja. Ja kun toimintatavat tarjoavat asiakkaille todellista hyötyä, ne omaksutaan helpommin.

Nyt jo käytössä on turvaranneke, joka lähettää hälytyssignaalin, mikäli sen kantaja on esim. liikkumatta liian kauan tai poistuu pihapiiristä. Valvonta perustuu tietokoneelle syötettyihin hälytyssääntöihin, jotka määritellään tapauskohtaisesti. Hälytyksen sattuessa valvontakeskus koittaa ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja myös omaisille viesti menee muutamassa sekunnissa. Lisäksi asiakas voi puhua kuvapuheluita ja käyttää henkistä vireyttä ylläpitäviä ohjelmia.

Helsingin Sanomien artikkelin "Kotona pidempään tietotekniikan turvin" (3.8.06 s.A6) mukaan järjestelmä on kehitetty niin yksinkertaiseksi käyttää, että dementoitunutkin oppii sen hallinnan. Kokeilussa vanhukset ovat tottuneet laitteisiin nopeasti ja asioivat mm. lääkärin ja Kelan kanssa kuvapuhelinyhteyden avulla.

Omaisille etähuolenpitojärjestelmä tuo varmasti helpotusta, kun iäkäs tai muutoin seurantaa tarvitseva omainen on "valvonnan alla" koko ajan. Vanhus itsekin saa lisää turvallisuudentunnetta tietäessään, että ranneke hälyttää jos hän on paikallaan liian pitkän aikaa tai muistamattomuuttaan eksyy kotikonnun ulkopuolelle.

Järjestelmä kuulostaa tarpeelliselta, varsinkin vanhusväestöä ajatellen. Tällä hetkellä suomalaisista yli 65 -vuotiaita on 16 prosenttia, mutta vuonna 2030 jo 26 prosenttia (Lähde: Tilastokeskus/väestöennuste). Työikäisen väestön määrä puolestaan alkaa supistua vuodesta 2010 alkaen, joten tämmöisiä etähoivajärjestelmän kaltaisia ratkaisuja on pakkokin kehittää.

Etähuolenpito kuulostaa nimensä mukaisesti etäiseltä ja aika kylmältä, eikä se korvaa henkilökohtaista huolenpitoa ja kosketusta. Eikä ole tarkoituskaan, mutta
tietotekniikan avulla voidaan ratkaista osa tulevaisuuden haasteista.

Tietotekniikan käyttö toki eriarvoistaa ihmisiä siinä missä digiboksin hankintakin: kaikilla vanhuksilla ei ole varaa järjestelmän vaatimaan laitteistoon eivätkä kunnat taatusti pysty kustantamaan laitteistoa kaikille sitä tarvitseville. Eikä kaikilla ihmisillä ole samanlaisia valmiuksia oppia tietotekniikan käyttöä.

Joten kone ei korvaa ihmistä, ja ihminen se siellä valvontakeskuksessakin sen hälytyksen vastaanottaa ja ryhtyy toimiin.

Suomalaisten nuorten miesten korkeat itsemurhaluvut ovat jälleen otsikoissa, kun Eurostat julkaisi EU-maiden itsemurhatilastot. Nuoret miehet tekevät neljä kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset. Ei pidä tosin unohtaa, että suomalaiset nuoret naiset tekevät heti liettualaisten kanssasisarten jälkeen eniten itsemurhia Euroopassa. Vaikka maamme itsemurhaluvut ovat laskeneet vuodesta 1990, joka vuosi reilu 1100 suomalaista päättää päivänsä oman käden kautta.

Suomalaisen miehen itsemurhaa on selitetty työttömyydellä, alkoholismilla ja mielenterveysongelmilla. Ei kuitenkaan voi olla pohtimatta, onko kulttuurissamme jotain erityistä, mikä johtaa näihin synkkiin lukuihin. Tulee mieleen miehen kunnia: vaikeuksista ei puhuta, ongelmat pidetään itsellään, eikä niitä jaeta muiden kanssa.

Yhteiskunnallisista ja kulttuurisista syistä huolimatta jokainen itsemurha on yksilöllisen prosessin tuloksena syntynyt päätös. Laukaisevia tekijöitä voivat olla elämän kriisit, esimerkiksi avioero. Itsemurha on kriiseistä suurin itsemurhan tehneen läheisille, jotka tarvitsevat paljon apua ja tukea omassa surutyössään.

Miessakit ry:n tämän vuoden teemana on Pelasta mies!. Yhdistys kampanjoi mm. miesosaamisen kehittämisen puolesta sosiaalialalla. Sosiaalialaa on kritisoitu miesnäkökulman kapeudesta tai jopa puuttumisesta. Kysymys kuuluukin, miten miesosaamista kehitetään sosiaalialalla. Miten sinä pelastat miehen?

Sain kesälomallani nauttia hevimetallimusiikkiyhtyeen Teräsbetonin esiintymisestä. En voinut olla ajattelematta, että kyllä suomalainen mies on mahtava tapaus. Yhtyeen suloiset joukahaiset musisoivat kesäasussa ilman paitaa, eli juuri sellaisina kuin ovat. Yhtyeen kannattajia tarkkailemalla saattoi havaita, että hevimetallimusiikki yhdistää erityisesti suomalaisia miehiä. Raskas rock ja siihen liittyvät sanoitukset tuntuvat purkavan ja kommunikoivan miesten tuntemuksia. Samalla tähän tunteiden tuuletukseen ja jakamiseen liittyy tervettä itseironiaa.

Eläköön ihanat suomalaiset miehet!

Asiantuntijuudesta ajatellaan usein, että se on lähtökohtaisesti yksilön kognitiivinen ominaisuus. Väitän, että koko yksilöasiantuntijuus on paradoksi, jopa mahdottomuus. Vaikka yksittäisen asiantuntijan toiminnan perusta nojaa vankkaan yksilöosaamiseen, niin asiantuntijana toimiminen on yhä enemmän muiden toimijoiden varassa, ja myös mitä suurimmassa määrin kollektiivista.

Niina Koivunen nostaa kollektiivista asiantuntijuutta jäsentävässä tutkimuskatsauksessa seitsemän tekijää, joita voidaan pitää kollektiivisen osaamisen ehtoina tai ainakin olennaisesti sen muodostumiseen vaikuttavina tekijöinä.

Ensinäkin, aivan olennaisia kollektiivisen osaamisen muodostumiselle näyttäisivät olevan toimijalähtöiset yhteisesti jaetut rutiinikäytännöt. Ainakin periaatteessa tällaisia yhteisesti jaettuja käytäntöjä on sosiaalityössä runsaasti. Toiseksi, vähintään yhtä merkittävä rooli yhdessä jaettujen käytäntöjen kanssa on kunkin työntekijän yksilöllisyyden ja autonomian kunnioittaminen ja säilyminen.

Kolmas elementti kollektiivisen asiantuntijuuden muodostumisessa on jakamisen ja anteliaisuuden periaate. Toimijoiden on haluttava ja osattava jakaa omaa osaamistaan ja tietämystään toisten kanssa. Jakamisen ja anteliaisuuden periaate luo työyhteisöön myönteisen kehän, jossa tiedon ja osaamisen vastavuoroisen jakamisen kautta kaikki siihen osallistuvat hyötyvät.

Tutkimuksissa on havaittu, että usein omaa osaamista jaetaan toisille parhaiten tarinoiden avulla (neljäs tekijä). Kertomalla omasta näkökulmasta jonkin ongelman tai haastavan työtilanteen ratkaisemisesta on mahdollista välittää tuntemuksia, kontekstuaalista tietoa ja havainnollisia yksityiskohtia, joiden avulla toisen on mahdollista oppia ja päästä osalliseksi osaamista vaatineesta tilanteesta.

Viidenneksi tekijäksi Koivunen nostaa erityisten, osaamista ja ajattelua sekoittavien, tilojen luomisen. Tilat voivat olla fyysisiä paikkoja (esim. projektihuone) tai sitten väliaikaisia tiloja, kuten vierailijoita tai eri tiimien yhteistapaamisia. Olennaista näiden sekoittamoiden aikaansaamisessa on uusien heikkojen verkostoyhteyksien syntyminen, joiden kautta yhteisön vakiintuneita arvoja, totuuksia ja ajattelutapoja on mahdollista ravistella ja muuntaa.

Ehkä hieman yllättäen tutkimuskatsauksessa nostetaan kuudenneksi kollektiivisen asiantuntijuuden muodostumista edesauttavaksi tekijäksi konkreettisen työn tuotokset ja käsityön merkitys. Asiantuntijatyö ei ole siis pelkkää kognitiivista toimintaa (kuten saatetaan ajatella), vaan keskeistä on aikaansaannos ja oman käden jälki siinä. Arkiajattelun perusteella havainto ei tunnu niinkään yllättävältä, sillä usein konkreettinen näyttäminen, mallin tekeminen tai jopa epämääräinen tuherrus fläppitaululla ovat parhaita tapoja havainnollistaa muille omaa jäsentymässä olevaa ajatusta.

Viimeiseksi tekijäksi kollektiivisen osaamisen muotoutumisessa paikantuvat asiantuntijoiden työympäristön löyhästi organisoidut tai väljät toimintarakenteet. Kevyt rakenne näyttäisi mahdollistavan kollektiivisen asiantuntijuuden kukoistamisen. Toisaalta kevyt rakenne vaatii yksilöiltä pitkälle kehittynyttä osaamista, ammattitaitoa ja vastuuta omasta toiminnastaan. Yksilön osaaminen muodostaa siis myös kollektiivisen asiantuntijuuden perustan, mutta nykyisissä enemmän tai vähemmän verkostomaisissa ja yhteistoimintaa edellyttävissä hommissa yksilöllinen asiantuntijuus ei enää riitä.

Lähde
Koivunen, Niina (2005) Miten kollektiivinen asiantuntijuus organisoituu? Hallinnon tutkimus 3:2005

Viiden kuukauden hiljaisuuteni blogin kirjoittamisessa loppuu nyt. Uuden alun aiheeksi sopii mainiosti alkujen, muutosten ja loppujen sekä portinvartijuuden jumalana tunnettu Janus.

Sosiaaliportti pääsi kuluvan vuoden ensimmäisen Januksen numeron pääkirjoitukseen. Pääkirjoituksessa Sosiaalipoliittisen yhdistyksen esimies Sakari Kainulainen kehuu sivuja mainioiksi, mutta arvostelee Sosiaaliportissa käytävän keskustelun antavan alan sisäisestä ammatillisesta tilasta murheellisen kuvan.

Sakari peräänkuuluttaa Januksen sivuilla Sosiaaliportin keskusteluun eri näkökulmien tai intressiryhmien nykyistä rakentavampaa vuoropuhelua. Hetkinen. Sosiaaliportin keskusteluihin voi tuoda oman panoksensa osallistumalla keskusteluihin Sosiaaliportissa, ja en ainakaan muista Kainulaisen osallistumista. Varsinkin näin kesäaikaan keskusteluissa on mahdollista saada hyvin esille oma näkökantansa.

Blogin kirjoitusviivettäni voi pitää myös demonstraationa perinteisissä aikakausilehdissä käytävän keskustelun verkkaisuudesta. Keskustelun avaukset ja puheenvuorot ilmestyvät joidenkin kuukausien välein. Usein keskustelua ei synny, sillä asia on puitu jo jollakin toisella foorumilla tai vastineita ei yksinkertaisesti julkaista. Verkko tarjoaakin periaatteessa printtimediaa paremmat mahdollisuudet keskustelun käymiseen.

Käytännössä asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä verkkokeskusteluille on harmillisen tyypillistä omista betonoiduista lähtökohdista käytävät sanasodat. Tyypillisesti mielipiteenesittäjä ilmestyy tyhjästä keskustelurintamalle, tykittää sormet näppäimistöllä juosten bittiavaruuteen kantansa, jonka jälkeen häviää seuraavalle foorumille mesoamaan. Verkkokeskusteluissa pärjäävät perinteisesti ne jotka jaksavat sinnikkäästi roikkua foorumeilla ja osallistua keskusteluihin. Argumenttien määrä ja tiheys nähdään laatua tärkeämmiksi. Onneksi edellä kuvattu toimintatapa on pysynyt Sosiaaliportissa poikkeuksena.

Kävijätilastojen mukaan tätäkin avautumaa silmäilevät sadat kävijät, vain mielipiteenvaihtoon osallistuminen jää uupumaan. Lupaan jatkossa olla kärjekäs, provosoiva ja perusteleva, jotta myös toimituksen blogi synnyttäisi ja houkuttelisi hyvään keskusteluun.

Sosiaalialan konsultointi on Suomessa lapsen kengissä, huolimatta yksittäisistä hyvistä kokemuksista.

Mielikuva konsultoinnista liittyy helposti talouteen ja mielikuva konsultista asiantuntijaan tai guruun, joka kertoo ylhäältä käsin, miten hommat pitää hoitaa. Konsultointi -sanalla on huono kaiku.

Kuitenkin sosiaalialan työssä konsultoidaan jatkuvasti: keskustellaan kollegan kanssa kahvihuoneessa (vertaiskonsultointi), soitetaan yhteistyökumppanille (etäkonsultointi) tai neuvotellaan esimerkiksi asiakasta hoitavan lääkärin kanssa (asiantuntijakonsultointi). Jokainen sosiaalialan ammattilainen on kohdannut työssään tilanteita, joissa tarvitsee ulkopuolista näkemystä, tukea tai neuvoa.

Erityisen tärkeää ulkopuolisen tuen saaminen on niille sosiaalialan ammattilaisille, jotka syystä tai toisesta ovat työssään yksin. Pikku-kunnan ainut sosiaalityöntekijä saattaa kaivata ammatillisia neuvoja kimurantteihin asiakastilanteisiin tai juuri työnsä aloittanut perehdytystä peruskysymyksiin.

Sosiaalialan sähköinen konsultointipalvelu avataan syksyllä Sosiaaliportissa. Eri asiantuntijatahot kokoavat asiantuntijaverkostonsa ja muodostavat konsulttiryhmiä, joita sosiaalialan ammattilaiset voivat konsultoida.

Mitä Sinä toivot tulevalta konsultointipalvelulta? Millaisessa työongelmassa lähestyisit konsulttiryhmää? Ketä konsulttiryhmään tulisi kuulua?

Seuraa konsultointipalvelun etenemistä Sosiaaliportissa!

Verkkopäiväkirjat eli blogit avaavat jokaiselle netin käyttäjälle mahdollisuuden sekä kirjoittaa omia tuntojaan että tirkistellä muiden päiväkirjoja, eikä sitä tarvitse tehdä edes salaa (muistanpa itse lapsena lukeneeni meheviä salaisuuksia sisareni päiväkirjasta, ja taatusti on ollut myös toisinpäin!). Blogit on nimenomaan tarkoitettukin julkisiksi päiväkirjoiksi.

Blogeja on moneen lähtöön: neuvoa löytyy mm. levottomat jalat -oireyhtymästä, laihdutus puhuttaa aina: jaettu kilo on kaksikertainen kilo ja tottakai blogeissa ratkotaan myös elämäntarkoitusta. Suosituin hakusana Blogilista.fi -palvelussa onkin elämä. Eikä ihme, sillä pienet arkiset asiat saavat hymyn herkeämään: Elämää ratin takana tai papin blogissa 3-vuotiaan terävää ajattelua lukee mielikseen.

Blogilistalta aukeaa varsinainen aarrearkku esim. käsityön ystäville. Vaikka joskus innostun itsekin puikottamaan, niin ei olisi ihan heti tullut mieleeni kutoa esim. apinareppua tai virkata enkeliä.

Satunnainen lukija voi löytää luetuimmat -listalta pieniä helmiä siinä kun määrätietoinen löytää etsimänsä aiheen Blogilista.fi -sivuilla hakemistosta. Blogilistoja on pitkin poikin netissä, kielitaitoinen löytää taatusti aiheesta kuin aiheesta blogin.

Blogin voi avata ilmaiseksi esim. blogs.fi -palvelussa. Omaa nimeään ei tarvitse kertoa lukijoille, joten pöytälaatikkoon kertyneet runot voi julkaista punastelematta. Blogilistalle kun vielä ilmoitat blogisi niin muutkin pääsevät osalliseksi runosuonesi puhkeamisesta!

Ai niin, apinareppua tai enkeliä en aio tehdä, mutta ruostuneen kutomistaitoni aion hioa terään urakoimalla villasukat ystäväni pikkupojalle (pienet jalat = nopeasti valmistuvat sukat).

"Ikea mullisti käsitykseni asioiden järjestyksestä", kertoo 35-vuotias Sergei. Pietarissa asuva Sergei on nähnyt asioiden järjestyksen Neuvostoliitossa. Tällä hetkellä hän työskentelee free lance -valokuvaajana kansainvälisissä naistenlehdissä.

Matkustin viikonlopuksi Pietariin ihastelemaan taideaarteita ja vanhoja, kovaa vauhtia restauroitavia, rakennuksia kanavien varsilla. Sain samalla ihastella myös venäläisten verkostojen toimivuutta ja yksittäisten ihmisten toimintaa systeemissä. Sergein vaimo, Tatiana, järjesti yhdellä puhelinsoitolla matkaseurueellemme liput täpötäyteen Marinski-teatteriin baletin ensi-iltaan. Samoin hän loihti vapaat paikat illan viimeiseen bussiin takaisin koti-Suomeen. Näyttää siis siltä, että pieni ihminen toimii systeemissä tai systeemistä huolimatta Venäjällä. Systeemi perustuu siihen, että eletään täysillä tätä päivää.

Suomessa pientä byrokratiaa lukuun ottamatta virallinen systeemi toimii tai ainakin kansainväliset vertailut niin väittävät. Väitetään myös, että hyvin toimiva systeemi passivoittaa pienen ihmisen. Pohdin matkani jälkeen, pitäisikö minun aktivoitua ja verkostoitua paremmin siltä varalta, että systeemi lakkaa toimimasta. Ettei pieni suomalainen joutuisi pulaan.

Tapasin eilen entisen lastensuojelun työryhmäni. Keskustelimme sosiaalialan palkkauksesta, jonka tuomitsimme auttamattoman alhaiseksi suhteessa työn vaativuustasoon. Samaan aikaan sosiaalityöntekijöistä on huutava pula, joka käy päivä päivältä pahemmaksi. Sain kuulla, että työryhmällä on ollut jälleen kiireinen kuukausi, ja että työntekijäresurssi täydentyy vasta syksyllä.

Mielestäni yleinen mielikuva sosiaalialalla työskentelemisestä on todellisuutta paljon huonompi. Mielikuva, johon eniten vaikuttaa media, on suorastaan karmea. Todellisuudessa työ on mielenkiintoista ja antoisaa, haasteellisuuden ja vastuullisuuden lisäksi.

Päätimme tehdä tosi-tv-ohjelman, jossa kuvataan perhekeskuksen työntekijöiden arkea. Ohjelmassa kuvataan vauhdikkaita ja jännittäviä tilanteita, joihin sosiaalityöntekijät ja sosionomit pääsevät työssään. Roolit jaamme siten, että kaikki voivat näyttää kyntensä: joku on sosiaalipoliisi, joku ymmärtäjä, kaikki supersossuja. Jatkossa kenelläkään ei ole väärää käsitystä sosiaalialan arjesta!

Tervetuloa imago-talkoisiin!

Tietokoneethan eivät toimi. Sama pätee useaan muuhunkin tekniseen vempaimeen. Yritimme eilen koko toimituksen voimin virittää puhelinneuvottelua lentävää lautasta muistuttavan pömpelin ja mikrotukihenkilön kera eri puolilla maata sijaitsevien tahojen välille. Eihän siitä mitään tullut. Myöhemmin kävi ilmi, että olisi pitänyt painaa r-näppäintä.

Joskus tuntuu, että koko tekninen kehitys on kääntynyt minua vastaan. Välillä edes liukuovet eivät avaudu, vaikka kuinka tepastelen niiden edessä. Uuden televisioni teksti-tv käyttäytyy omituisesti. Puhumattakaan itse tietokoneista saatikka niiden kehitykseen liittyvästä sanastosta. Vai onko teille kaikille täysin selvää mitä tarkoittavat eväste, sovelma, wai tai proxy-palvelin?

Muistelen "vanhoja hyviä aikoja", kun teininä äänitin c-kasetille suosikkikappaleita (voi sitä käsityön tuntua!) tai aikaa ennen kännyköitä, kun kotiin tullessa sai rauhassa kuunnella viestit puhelinvastaajasta. Sain ensimmäisen sähköpostiosoitteeni, kun aloitin yliopisto-opinnot 90-luvun alkupuolella. Valmistuttuani jouduin luopumaan sähköiseksi kodikseni muodostuneesta osoitteesta ja sen vaihtaminen tuntui yllättäen haikealta. Siitä oli tullut ikään kuin osa identiteettiäni.

Olen alkanut kehittää sähköistä konsultointipalvelua Sosiaaliporttiin. Mielenkiinnolla odotan kumpi kehittää kumpaa enemmän: minä sähköistä palvelua vai sähköinen palvelu minua. Tarkoituksenani on ottaa tarpeellinen määrä tekniikkaa haltuun ja hyödyntää tietokonetta välineenä, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen ihmisten välillä. Vuorovaikutus tuottaa mahdollisuuksia, joilla ei ole rajoja. Toivottavasti tekniikka pysyy perässä.

Olen jo useamman vuoden ajan ihmetellyt sitä miksei sosiaalityöhön löydy kunnollisia työvälineitä verkosta. Verkkotietoa kyllä piisaa yli tarpeiden, mutta ihan sellaisia pieniä käytännöllisiä apuvälineitä ei tunnu löytyvän millään ilveellä. Yliopistolla olin mukana tekemässä Soswebiä, mutta siinäkin pääsimme vasta alkuun.

Viime syksynä ideoimme muutamia Sosiaaliportin sovelluspuolen kehittämistarpeita. Koska uusien toiminnallisuuksien kehittäminen on kallista otin yhteyttä Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselle, jotta saisimme opiskelijaporukan toteuttamaan ideoita. Loppu vuodesta varmistui, että saisimme oman ohjelmistoprojektitiimin suunnittelemaan ja toteuttamaan virtuaalisten työkalujen editoria. Ajatuksena on, että pystyisimme tuottamaan editorilla erilaisia työvälineitä sosiaaliporttilaisten käyttöön. Lähin ideaa vastaava valmis sovellus on MittausIlona.

Ohjelmistoprojekti on startannut ja ensimmäiset palaverit pidetty. Eilen opiskelijat esittelivät editorin käyttöliittymädemoa ja hahmotimme ohjelman toiminnallisuuksia tarkemmin. Tähän mennessä on tullut jo hyvin selväksi, että idean toteuttaminen tulee olemaan vaikeaa, sillä sosiaalityöstä näyttää uupuvan tyystin virtuaalityövälineiksi soveltuvat strukturoidut työvälineet. Tai jos jokin strukturoidumpi toimintatapa on olemassa, niin se perustuu laadullisen tiedon keräämiseen. Tunnetusti laadullista tietoa on vaikea käsitellä automaattisesti. Esimerkiksi Kuvastimen virtuaaliversio on mahdollista toteuttaa editorilla, mutta tällöin virtuaaliKuvastinta voi käyttää oikeastaan vain paperin korvikkeena. Hieman paremmin oikeuksiinsa pääsevät ohjelman mahdollisuudet toteutettavassa sosiaalityöntekijän toiminnan itsearviointisovelluksessa, jossa työntekijän on mahdollista seurata ja analysoida omaa toimintaa uusien luokitusten avulla.

Ohjelmistoprojektin etenemistä on mahdollista seurata Sossu-tiimin verkkosivuilta. Myös kaikenlaiset ideat sovelluksen kehittämiseksi ovat tervetulleita.

Sanomalehtien katugallupit - siis ne jossa on noin viisi kadulta napattua naamataulua ja näiltä puristettu lauseen pituinen vastaus johonkin kysymykseen - ovat tietojeni mukaan lehtien luetuimpia sisältöjä. Ne ovat myös sisällöistä niitä halveksituimpia. Niin tekijöiden kuin lukijoidenkin mielestä.

Sanomalehden uutispäällikön naamalle muotoutuu äkkiä ärtynyt ilme, kun pitää taas kerran keksiä se päivän pikagallupkysymys.

“Onko murtsikka mukavaa?”
“Jättäisitkö kumppanin tekstiviestillä?”
“Söisitkö pötsikeittoa?”

Toimituksessa pyörivissä freelance-valokuvaajissa on niitä, jotka eivät ota gallupkeikkaa tehtäväksi, vaikka tarjoaisi tonnin ekstraa. Osa vanhoista rivitoimittajista on jollain konstilla ansainnut vapautuksen gallup-velvollisuudesta. Lukijamäärästään huolimatta gallupin tekeminen on paarian hommia.

Sosiaaliportissa on lähes vuoden ajan pyöritetty viikoittain vaihtuvaa pikagallupia. Kyselyjä noin silmämääräisesti seurattuani minulle on muodostunut sellainen käsitys, että hyvä kysymys on huono kysymys. Siis mahdoton, hömppä, ylihelppo tai muuten vaan ärsyttävä kysymys. Aiheen ajankohtaisuus ja tärkeys ovat toissijaisia.

Kun työpaikkani on Stakes niin päätin talon tapojen mukaisesti livauttaa arveluni Exceliin ja katsoa mitä se Exceli asiasta tuumaa.

Eniten vastauksia keränneet kysymykset:
1. Ammattitaitoani on kasvattanut enemmän - koulutus vai kokemus?
2. Kumpi aktivoi ja työllistää paremmin - porkkana vai keppi?
3. Onko työsi monikulttuurista?
4. Pääsitkö kunnolla irti töistä lomalla?
5. Opiskeletko tällä hetkellä?

Vähiten vastauksia keränneet kysymykset:
1. Järjestöjen tulevaisuus sosiaalipalveluiden tuottajina näyttää - valoisalta vai synkältä?
2. Onko vaaleissa keskusteltu olennaisista asioista?
3. Onko täydennyskoulutusvelvoite helpottanut koulutukseen pääsyä?
4. Ovatko hyvät käytännöt käyttökelpoisia?
5. Onko sosiaalityön julkisuuskuva monipuolistumassa?

Mielestäni mutuni on osunut kohtalaisen kohdalleen. Viikon kysymykseen vastaa keskimäärin noin kymmenesosa sen nähneistä. Ihminen klikkaa kun sitä ärsyttää tai huvittaa.

Ystäväni kertoi, että hänen työpaikallaan oli palkattu toimistosihteeri hoitamaan sosiaalityöntekijän sijaisuutta. Toimistosihteeri on kuulemma kone tekemään toimeentulotukipäätöksiä. Ymmärrän, että sosiaalityöntekijöistä on pulaa, mutta jokin raja nyt sentään pitäisi olla. Ei kai nyt hammaslääkärin sijaiseksi palkata hammashoitajaa, joka on nopea antamaa instrumentteja. Tai tuomarin sijaiseksi vahtimestaria, joka on nopea tekemään päätöksiä siitä, kenelle tehdään perusteellinen turvatarkastus ja kenelle ei.

Toisaalta esimerkki tuo hienosti esille sosiaalityöntekijäpulan luonteen rakenteellisena ongelmana ja sen, että arjen toiminnassa yksittäisissä työyhteisöissä keksitään luovia keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Yritän seuraavaksi muotoilla mielipidettäni sosiaalityöntekijäpulaan. Kirjoitus on täydentyvä, jota päivitän mielipiteitteni jäsentymisen myötä.

Käsitykseni mukaan sosiaalityöntekijäpulassa on kysymys kahdentasoisesta ilmiöstä: 1) sosiaalityöntekijöitä on liian vähän ja 2) kulttuurisesti jaetuissa työihanteissa tapahtuneista muutoksista.

Ensiksikin merkittävin tekijä pulaan on, että yksinkertaisesti sosiaalityöntekijöitä koulutetaan ja valmistuu yliopistoissa aivan liian vähän suhteessa sosiaalityöntekijöiden kysyntään. Sosiaalityöntekijät ovat levittäytyneet jatkuvasti uusille alueille. Sosiaalityöntekijät eivät ole enää kysyttäjä työntekijöitä pelkästään asiakastyössä, vaan myös erilaisissa kehittämis- ja tutkimustehtävissä. Sosiaalityöntekijöiden uusien aluevaltausten lisäksi ammattikunta on kiihtyvästi ikääntymässä. Sosiaalityöntekijäkunnan eläköityminen on tosi asia. Sosiaalityön opiskelijamäärät tulisi siis saada huomattavasti nykyistä suuremmiksi, jos kasvaneeseen ja yhä kasvavaan sosiaalityöntekijöiden kysyntään halutaan vastata.

Käytännössä opiskelijamäärien lisääminen tarkoittaa joko muiden yhteiskunta- ja sosiaalitieteiden opiskelijamäärien vähentämistä ja yliopistojen sisäisten voimavarojen siirtämistä sosiaalityöntekijöiden kouluttamiseen, opetusministeriön ylimääräistä rahoitusta koulutukseen tai sosiaalityön kentällä perinteeksi muodostuneita pätevöitymiskoulutuksia. Ensimmäinen vaihtoehto tuntuu nykyisenkaltaisessa autonomisessa yliopistossa epärealistisimmalta kahteen muuhun verrattuna. Jos taas koulutusmäärät pysyvät nykyisen kokoisina, on edessä radikaaleja tehtäväkuvien ja työnjaon uudelleen määrittelyjä.

Toinen, epäsuoremmin, sosiaalityöntekijäpulaan vaikuttava ilmiö on työihanteiden muutos. Myös sosiaalityöntekijöiden, kuten muidenkin hyvinvointiammattilaisten, tavoitetilana on yhä useammin työ, joka on jo itsessään mielekästä ja elämän sisältöä luovaa. Työtä ei nähdä pelkkänä elannon ansaitsemisen välineenä, vaan ennen kaikkea keinona itsensä toteuttamiseen ja ihmisenä kehittymiseen. Kaikki ammattilaiset haluaisivat kuulua luovaan luokkaan, mutta voivatko kaikki kuulua siihen? Sosiaalityön arki on kuitenkin useimmiten muutakin kuin luovan luokan todellistunutta päiväunta, sillä vastuita, velvollisuuksia ja myös rutiineja riittää.

Ei ole mikään ihme, että sosiaalityöntekijöiden työn ja tehtäväsisältöjen kehittäminen on kohotettu yhdeksi ratkaisuksi sosiaalityöntekijäpulaan. Myös sosiaalityössä työn tulisi sisältää perustyön rinnalla työn kehittämistä, tutkivaa työotetta ja jatkuvaa reflektointia. Kahdeksasta neljään virkamiesasenteella suoritettu työ joutaa kierrätykseen, kun dynaamisen tietotyöläisen stereotyyppi valtaa alaa. Kannatan työn sisältöjen ja toimenkuvien kehittämistä, mutta helposti unohdetaan, että vertailukohtana käytetyn luovan luokan tai it-ammattilaisten työstä valtaosa on perustyötä - koodausta, kokouksia ja asioiden tekemistä.

Eräänä ratkaisuna sosiaalityöntekijäpulaan on esitetty palkkojen reipasta korottamista. Argumentin perustelut nojaavat todennäköisesti toisaalta siihen, että kovemmalla palkalla rankka ja stressaava työ menettelee. Toisaalta taas nykyistä korkeampien palkkojen ajatellaan houkuttelevan muihin tehtäviin siirtyneitä sosiaalityöntekijöitä takaisin perushommiin.

Sosiaalityöntekijäpulan ratkaiseminen edellyttää varmasti sekä koulutusmäärien ja palkkatason tarkistamista että työn sisältöjen, rakenteiden ja työnjaon tuntuvaa uudistamista.

Loppiaisvieraiden jälkiä siivotessani käteeni osui viime syksynä ilmestynyt PSY- arjen psykologiaa -lehti. Lehden kolumnipalstalla kirjailija Harri Nykänen kirjoittaa ihmisryhmästä, jota hän kutsuu oikeustaistelijoiksi. Nykänen on entinen rikostoimittaja ja kertoo että oikeustaistelijat ovat yksi tätä ammattikuntaa eniten työllistävistä ryhmistä.

Nykänen on pohtinut ilmiötä ja päätynyt jakamaan oikeustaistelijat kolmeen ryhmään: psyykkisesti sairaisiin, harkintakykynsä menettäneisiin ja oikealla asialla oleviin.

Psyykkisesti sairaat pystyvät aluksi perustelemaan motiivinsa ja esittelemään asiansa loogisesti, mutta jossain vaiheessa tulee romahdus, jonka jälkeen logiikka lentää romukoppaan ja kaiken takana olevat tunteet ja pelot pääsevät valloilleen. He löytävät heitä sortaneeseen salaliittoon viitteitä vaikkapa Orimattilan kansanopiston rehtorin valinnasta.

Harkintakykynsä menettäneiden ryhmään Nykänen lukee ne, jotka ovat joskus vuosia sitten lähteneet ajamaan oikeaa asiaa, mutta lopulta sotkeutuneet ja asia on alkanut ajaa miestä. Vääryys saattaa olla vaikka kuinka pieni, mutta sen oikaisemiseksi mikään ei ole liian kallista tai vaivalloista.

Nykänen on arvatenkin käyttänyt luokitustaan eräänlaisena oman työn ohjausvälineenä. Ajatelmaa seuraten pysähdyin hetkeksi miettimään omaa ajankäyttöäni. Tutkimattakin voi sanoa, että näiden oikeustaistelijoiden työllistävä vaikutus menee läpi koko yhteiskunnan. Osansa kantavat niin viranomaiset kuin verkkosivujen keskustelupalstojen ylläpitäjät. Ilmiöön törmää myös vapaa-ajalla: viimeksi yksi sen edustajista istahti viereeni junamatkalla.

Intraan oli tullut mainos Yhteiskuntapolitiikan päätoimittajan Matti Virtasen aloittamasta päätoimittajan blogista. Blogin formaatti ja käyttöliittymä ovat hieman kankeita, mutta sisältö painavaa. Ensimmäinen postaus käsittelee presidentin vaaleja, niitä kommentoinutta YP:n pääkirjoitusta ja Mattien (Virtanen, Kortteinen ja Viialainen) käymää sähköpostittelua aiheesta.

Sovimme myös Petterin kanssa, että tänä vuonna bloggaamme aiempaa aktiivisemmin ja vuorotellen. Petteri lupasi aloittaa kirjoittamisen tällä viikolla.

Yritin tänä aamuna aloittaa uudestaan syksyn mittaan pois jääneen kuntoilun. Heräsin aikaisin ja kiiruhdin bussiin. Itäkeskuksesta kävelin uimahallille. Uimahallin parkkipaikka oli tyhjä, eikä kaduilla näkynyt ketään. Kyltti ovessa kertoi uimahallin avautuvan torstaisin vasta yhdeltätoista, muina arkipäivinä sisään pääsee jo vartin yli kuusi. Töissä olinkin jo sitten heti seitsemän pintaan. Toivottavasti aamun töksähtely on tilapäistä, eikä muodostu tätä vuotta hallitsevaksi tilaksi.

Varsinainen uusi vuosi vaihtui pietarilaisessa kasvisravintolassa. Illan ja yön ohjelmaan kuului viiden ruokalajin illallinen juomineen, Putinin uuden vuoden puhe sekä keskustan kaduilla juhlinta. En ole aiemmin ollut venäjällä uutena vuotena, joten en oikein ollut ymmärtänyt miten mahtavasta juhlasta on kysymys. Venäläisten uudessa vuodessa yhdistyvät jännästi tutut jouluperinteet ja riehakas uuden vuoden juhlinta. Joulun merkit näkyvät muun muassa siinä, että ihmiset ostavat lahjoja ja ruokaa kauppakeskusten tungoksissa, jotkut kulkevat tonttuhatut päässä metrossa ja ruipeloita kuusia myydään kaduilla. Uusi vuosi vaihtuu Putinin televisiopuheen, Kremlin kellojen, ilotulitusten ja shampanjan myötä, jolloin ihmiset ovat jo rynnänneet kaduille juhlimaan. Nevskille ja muualle keskustaan on pystytetty lavoja, joilla esitetään jumputusta. Tuhannet ihmiset vellovat pitkin katuja, ampuvat raketteja ja juovat. Kaikesta hälinästä ja riehakkuudesta huolimatta tunnelma on iloinen. Uusi vuosi Pietarissa on ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus.

Tarinoiden yhteys on niiden kertomisen halussa ja vuoden 2006 alussa.

Arviointifoorumeilla toistuva teema on ollut hankkeistetun kehittämistyön pulmat. Yleiskritiikin seassa on ollut myös näkökantoja, jotka ovat saaneet ajatukseni lentämään.

Viime tilaisuuksien esityksistä ehkä eniten on kolahtanut Petri Kinnusen puheenvuoro Rovaniemellä (Oulussa oli sama esitys lyhennelmänä), myös kahvitaukokeskustelu Oulussa vahvisti ajatuksia.

Ymmärsin Petrin ajatuksen siten, että tällä hetkellä tehtävä kehittäminen on suurimmaksi osaksi joko organisoitu siten, ettei sillä voida saada aikaan pysyviä tuloksia, tai se on kohdistunut sellaisiin ilmiöihin, jotka ovat liiaksi kiinni menneisyydessä.

Tulkitsin Petrin puheenvuoroa siten, että kehittäminen tulisi organisoida joko perustyön toimintatapojen sopivasti toisin tekemiseksi tai radikaalien ja perusteellisten toimintaperiaatemuutosten ympärille. Olennaista on myös, että työntekijät oppivat omassa luonnollisessa toimintaympäristössään toimimaan uudella tavalla. Oppiminen on harvoin nopeaa, toisen puolesta tapahtuvaa tai helppoa. Myös kehittämisessä kannattaisi oppimisen tavoin luottaa hitauteen, itse tekemiseen ja vaikeuteen.

Miten ajatukseen kehittämisen kiinnittymisestä liiaksi menneisyyden ilmiöihin tulisi suhtautua? Kierroksen aikana on tullut selväksi, että hankerahoituksia ideoivat, suunnittelevat ja ratkaisevat suurten ikäluokkien edustajat ovat päättäneet satsata omaan tulevaisuuteensa. Suomessa on useampiakin läänejä, joissa puolet hankerahoituksista on mennyt ikäihmisten palvelujen kehittämiseen. Hyvä niin.

Huolestuttavaa on, että ennaltaehkäisevään työhön ja sosiaalialan työntekijöiden työolojen sekä tehtävärakenteiden kehittämiseen ei ole juurikaan herunut hankerahoitusta. Käsitykseni mukaan nimenomaan ennaltaehkäisevätyö sekä työntekijöiden työolot ja tehtävärakenteet ovat niitä kehittämisen kohteita, joiden puitteissa sosiaalipalveluiden sisältöjä ja tuotantorakenteita on mahdollista modernisoida.

Olen saanut palautetta, etteivät arviointifoorumien kuvaukset ole olleet tarpeeksi henkilökohtaisia. Blogithan ovat usein henkilökohtaisia. Yleisö siis haluaa kuulla mitä todella ajattelin esityksistä tai miltä aamuyöstä herääminen ja roundshowpakaasien raahaaminen tuntuvat. Jälkimmäisen tunteen kuka tahansa muutaman tunnin yöunien jälkeen kymmenienkilojen laukkua raahannut tuntee.

Sen sijaan esitysten kommentointi on mielestäni vaikeaa. Suurin osa esityksistä on sisällöltään painavia, mutta esitysten muoto ja esitystapa vaatisivat taas osittain kohentamista. Esitykset ovat olleet epätasaisia. Mutta onko tämäkään yksittäisen puheenvuoronpitäjän ongelma, sillä tilaisuuksien ohjelma luo esityksen onnistumiselle haasteita. Ohjelmat on rakennettu täyteen, jolloin kuulijaystävällisyys kärsii, kun ohjelma laahaan jäljessä suunnitelmasta. Aikataulussapysymiskiirettä ei helpota se, että lähestulkoon kaikki esitykset ovat rakentuneet jonkin sortin powerpoint-sulkeisten varaan, jolloin esityksen rakennetta on hankalaa typistää muuttaa lennosta.

Toinen kritiikin paikka on, että viimeisimmissä tilaisuuksissa aikataulun pettämisen takia keskustelut ovat jääneet minimiin tai pois kokonaan. Kouvolassa en kuullut kommentteja, kuin kahvitauolla. Kuitenkin aiemmissa tilaisuuksissa yleisöpuheenvuoron ovat mielestäni olleet paikallaan.

Esitysten joukossa on ollut useita helmiä, joihin on tiivistynyt viisautta ja oivaltavia esimerkkejä. Sanottavaa on selvästi ajateltu harkiten, jolloin kuulijankin on helpompi nivoa kuulemaansa omiin kokemuksiin ja ajatuksiin.

Itselleni eräs tällainen helmiesitys oli Alavuden kaupungin perusturvajohtajan Maria-Liisa Nurmen seudullista yhteistyötä peilaava esitys. Esityksessä kuvattiin selkeästi ja havainnollisesti eri seudullisen yhteistyön muotoja. Aivan huippu oli Nurmen käyttämä metafora, jossa hän vertasi kehittämistyön prosessin vaiheittaista etenemistä rakkauselämään. Ensin tapahtuu kohtaaminen ja kiinnostuminen toiseen ihmiseen. Tämän jälkeen seurustellaan, jolloin rakennetaan yhdessä näkemys toiminnan päämääristä. Seurusteluvaiheen jälkeen kihlaudutaan, jolloin luodaan ja vankistetaan kumppanuuden rakenteita. Viimeisenä vaiheena on arjen yhteiselo, joka muodostuu yhteisistä teoista ja toiminnasta. Huikean metaforan pointtina on, ettei elämässä, eikä kehittämistyössä ole mahdollista päästä suoraan kiinnostuksesta auvoiseen arkeen, vaan se vaatii pitkäkestoista yhteistoimintaa, kohtaamisen foorumeita, yhteisen kielen ja ymmärryksen syntymistä sekä seutuistumista.

Huomenna kohti Joensuuta ja toivottavasti saan lähipäivinä lyhyet kuvaukset aikaiseksi myös Seinäjoelta ja Kouvolasta. Kerron nyt sitten vielä lopuksi jotakin henkilökohtaista. Merkityksellisin muutos, mikä arviointifoorumeilla mukanaolosta on seurannut, on oman suomiperspektiivin laajentuminen. Piste.

Arviointifoorumien toinen tilaisuus järjestettiin Mikkelissä, Etelä-Savossa. Tampereen tilaisuuteen verrattuna tilaisuus oli jotenkin vähemmän juhlallinen ja varsinaisista asioistakin ehdittiin keskustella enemmän.

Jo näiden kahden tilaisuuden perusteella rohkenen ennustaa, että ainakin kritiikki hankehässäkkää, -sirkusta tai -myllyä kohtaan tulee jatkumaan. Tulevaisuudessa toivotaan pitkäjänteisiä kehittämisen ja tutkimuksen rakenteita, joissa kehittäminen ja tutkimus ovat kiinteässä suhteessa sosiaalialan työhön. Kehittämistyön haaste liittyy myös kehittämisen ja perustyön suhteeseen, sillä useammassakin puheenvuorossa tuotiin esille peruspalveluiden hidas rapistuminen. Tulkitsisin Vaalijalan kuntayhtymän sosiaaliasiamiehen Satu Syrjälän puheenvuoroa siten, että kehittämisestä ja hankkeista ei ole mihinkään, jos perustyössä ei pystytä ja uskalleta kohdata asiakkaita juuri niine tarpeineen, joiden kanssa he tulevat työntekijää tapaamaan.

Kritiikin lisäksi sosiaalialan kehittämishanke on toiminut paikallisen, alueellisen, seudullisen, maakunnallisen ja kansallisen yhteistyön lisääjänä. Mielestäni Hirvensalmen perusturvajohtaja Timo Talo kuvasi osuvasti tapahtunutta muutosta: "Muutama vuosi sitten yhteistyö oli satunnaista, nyt se on vilkasta ja lähes päivittäistä. Enää ei keskustella mitä on seutu tai mitä on yhteistyö. Nyt sitä tehdään. Sosiaalitoimen alueella yhteistyö on lisääntynyt vilkkaasti luonnolliseksi osaksi toimintaa."

Sosiaalialan kehittämishanke näyttäisikin onnistuneen ainakin aktivoimaan paikallisia inhimillisiä resursseja, jolloin toimeliaisuus on lisääntynyt määrällisesti, mutta se on myös muuttunut laadullisesti tavoitteelliseksi toiminnaksi. Tai kuten Mikkelin apulaiskaupunginjohtaja Juhani Alanen asian ilmaisi "sosiaalinen pääoma ei käytettäessä vähene". Tosiaan, tilaisuuden perusteella Etelä-Savon sosiaalinen pääoma on lähtenyt kasvamaan korkoa. Esimerkiksi vaikka jollekin hankesuunnitelmalle ei oltaisikaan saatu avustuksia, niin hanke on päätetty toteuttaa itse, omin voimin.

Toinen puheenvuoroissa usein toistunut teema on ollut se, että hankkeen myötä asiakkaat ovat tulleet huomioiduiksi aiempaa paremmin. Kehittämistä ei ajatella organisaatio- tai työntekijälähtöisesti vaan lähtökohtaisesti ihmisten arjen ja esimerkiksi palveluiden tasavertaisen saatavuuden perusteilla.

Lopuksi savolainen pähkinä purtavaksi, mikä on JJR?

> lue Mikkelin puheenvuorot

Sosiaalialan kehittämishankkeen aluekierros Sosiaalipalvelut toimiviksi! -arviointifoorumi starttasi Tampereelta. Tampereen yliopiston Juhlasaliin oli kokoontunut reilu parisataa sosiaalialan kehittämisen kanssa toimivaa ihmistä. Tilaisuuden alku myöhästyi hieman, sillä peruspalveluministeri Liisa Hyssälä oli joutunut tiedotusvälineiden piirittämäksi.

Arviointifoorumien ohjelmat on rakennettu kolmen teeman ympärille. Ensiksikin esityksissä arvioidaan tilaisuuden pitopaikan maantieteellisen lähialueen (Tampereella käsitti osaamiskeskus Pikassoksen vaikutuspiirin Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan) tilannetta. Arviointi jakautuu lyhyeen tilastolliseen esitykseen sekä paikallisten toimijoiden itsearvioon alueen vahvuuksista ja haasteista esimerkiksi kunnan sosiaalijohtajan näkökulmasta. Lyhyessä ajassa kunnollisen analyysin esittäminen on haasteellista, sillä tilastokäppyröiden tulkinta ja ymmärtäminen kahdessa minuutissa vaatii lahjakkuutta. Onneksi alueiden profiilit on tehty Sotkanetistä, joten kuka tahansa voi käydä tekemässä oman analyysin. Itse asiassa muutama esiintyjistä olikin näin tehnyt.

Tilaisuuksien toinen temaattinen juonne kietoutuu hanketyön ympärille. Täsmällisemmin hankerahoituksen avaamiseen sekä konkreettisten hankekuvausten esittelylle. Perustin uuden keskusteluaiheen hankerahoitusvinkeille, sillä todennäköisesti niitä on tulossa vielä lisää kierroksen edetessä.

Kolmas arviointifoorumin aihe on kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen sosiaalipalveluiden näkökulmasta. Lyhykäisyydessään tilanne on sosiaali- ja terveysministeriön Martti Lähteisen mukaan auki siten, että sosiaaliala voi tärkeässä tilanteessa ottaa tai saada vielä varsin eri tyyppisiä muotoja.

Vaikka ohjelman puitteissa aikaa oli varattu keskustelulle vähän niin omaksi yllätyksekseni keskustelua ja kommentointia kehkeytyi. Myös kunnon kritiikkiä ja debattia. Esillä olivat muun muassa tilaaja-tuottaja -malli, sosiaalipalveluiden organisointi elämänkaarimallin mukaisesti, vanhustenhuollon medikalisoituminen ja valmisteilla olevan EU:n palveludirektiivin vaikutukset. Nostan ko. aiheita keskusteluihin, sillä ne tuntuvat sosiaalialan kannalta kiinnostavilta.

Arviointifoorumin tunnelmien raportointi jatkuu. Tänään on vuorossa Mikkeli.

> tutustu Tampereen puheenvuoroihin

Itä-Suomen sosiaalityön päivien ensimmäinen päivä rupeaa olemaan iltatilaisuutta ja karaoketansseja(!??) lukuun ottamatta takana.

Aamupäivän kiinnostavimmiksi esityksiksi nousivat Helena Åhmanin ja Mikko Mäntysaaren esitykset.

Åhmanin esityksen otsikkona oli Muuttuva maailma - muuttuva johtaminen. Pääpiirteiltään hyvinkin perusesitys, joka kuitenkin oli innostava ja esitteli johtamistutkimuksen suuntia selkeästi ja konkreettisesti. Esityksessä oli lukuisia hyviä jäsennyksiä, joista eräs koski johtajan roolin ja johtamisen muutosta. Åhmanin mukaan johtaminen on kehittynyt hierarkisen kautta karismaattiseen, josta taas on siirrytty tulosjohtajaan ja nyt ollaan siirtymässä kohti valmentaja johtajaa. Valmentaja johtajan ominaisuuksia on, että työntekijöiden itsensä johtamista ja kehittämistä tuetaan. Lisäksi työntekijät nähdään asennetasolla enemmän yhteistyökumppaneina kuin alaisina.

Toinen sosiaalityötä lähellä liippaava teema liittyi hyvän johtajan taitoihin, joista keskeiseksi näyttäisi nousevan luottamuksen luominen suhteessa työntekijöihin. Mistä sitten luottamus syntyy? Avoimuudesta, lupausten pitämisestä, tavoitteiden ja suunnan selvillä olosta, selkeistä, yhdessä sovituista pelisäännöistä ja odotuksista, omien virheiden myöntämisestä, tunnustuksen antamisesta niille keille se kuuluu, toisen kuuntelemisesta ja kuulemisesta, toisten arvostamisesta, tuen antamisesta, julkituoduista pyrkimyksistä oikeudenmukaisuuteen sekä aitoudesta ja rehellisyydestä. Pitkä lista, mutta käsitykseni mukaan kaikki sellaisia tekijöitä, jotka ovat analogisia myös luottamuksen syntymiseen ammatillisissa auttamissuhteissa.

Mäntysaaren esitys olikin sitten luento perinteisessä mielessä eli luentana. Esityksen pääpaino muodostui Richard Sennetin mainion teoksen Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa. Tärkeää esityksessä oli Sennetin kirjan tunnetuksitekeminen sosiaalityön ihmisille, sillä ainakin itselleni teos antoi paljon uusia ajatuksia. Mikko lupasi koko esityksen kotisivuilleen lähiaikoina.

Iltapäivän työryhmien perusteella yleisviesti oli, että sosiaalityötä voidaan kehittää. Tosin käytävillä tavoitettu osallistuja toivoi esityksistä virikkeellisempiä, että pysyisi hereillä. Aamun lento Helsingistä Kainuuseen oli tainut viedä parhaan keskittymiskyvyn terän.

Aiemmin kävelin tai pyöräilin työmatkat. Viime viikon muutosta alkaen olen taittanut matkat bussilla ja/tai metrolla.

Lähiölinjan aamubussissa on tiivis tunnelma. Matkustajina on paljon lapsia, vielä enemmän naisia ja vähän miehiä. Lapset ja naiset ovat kaiken ikäisiä, näköisiä ja oloisia. Sen sijaan bussilla matkustavia miehiä yhdistää heidän kuulumisensa erilaisiin vähemmistöryhmiin. On iäkkäitä, päihtyneitä, värillisiä ja itsekseen puhuvia miehiä. Poissaolollaan loistavat tavalliset suomalaiset miehet.

Olenko minä ainoa bussia käyttävä keskiluokkainen pikkuvirkamies? Mistä minä saan auton? Onneksi metrossa ahdistus helpottaa, sillä ilmaisjakelulehtien tuijottelijoihin liittyy muutamia tavallisia suomalaisia miehiä. En olekaan yksin autottoman elämäntapani kanssa.

Toinen uusi kokemus liittyy metromatkoihin ja ilmaisjakelulehtiin. Suomalaiset ovat saaneet Satasesta ja Metrosta hyväksytyn suojan olemattomana olemiseen. Metrossa on jännä tunnelma, kun lähes kaikki yrittävät näyttää keskittyvän omaan lehteensä, vaikka tosiasiassa lehti on lukaista jo edellisen aseman välin aikana.

Ehkä keväällä rupean taas pyöräilemään.

Viikonvaihteessa blogit nousivat kerralla koko kansan tietoisuuteen, kun Helsingin sanomien kuukausiliite julkaisi laajan jutun blogeista. Lisäksi hesari avasi nipun omia blogeja, jotka ovat keikkuneet Blogilistan uutuuksien kärjessä. Asia on ollut TAPAUS.

Hesarin avaus on mielenkiintoinen, sillä blogit täydentävät sekä määrällisesti että laadullisesti lehden sisältöjä. Sosiaaliportissakin olemme suunnitelleen blogin käyttöä tapahtumaraportoinnin välineenä. Ehkäpä aluekierroksella pääsemme tähän.

Miten sitten tätä blogia seurataan? Blogipiireissä varmaan aika heikosti. Blogilistan mukaan tilaajia on allekirjoittaneen lisäksi muutama muu. Sosiaaliportin oman seurannan perusteella lukijoita on viikoittain vaihtelevasta - reilusta sadasta muutamiin satoihin. Sosiaaliportti tai täällä käyty keskustelu on päässyt pariin blogiin (Scillan opintopäiväkirja ja Kaisa Ruokamon blogi).

Sosiaalityön kannalta kiinnostavalta blogilta vaikuttaa Narkkarista ihmiseksi, jossa juh77 kuvaa elämäänsä. Yhtään sosiaalityöntekijän pitämää blogia en ole vielä löytänyt. Löytyyköhän sellaista Suomesta?

Tällä viikolla Nightwish ja Tarja Turunen pudottivat Kimin, Matin ja Mervin lööpeistä. Jatkuukohan koko viikon kestänyt sarja myös huomenna? Viikonvaihteen lukupaketteihin onkin jo varmaan työstetty kattavat historiikit ja lapsuuden kuvaukset kaikista bändit jäsenistä - pojista, tytöstä ja ekstrana Marcelo.

Yli paisuneesta lööppeilystä on noussut esille kolme kiinnostavaa ilmiötä. Ensiksikin ihmetyttää potkujen saama käsittämättömän laaja julkisuus. Haloo? Ovatko potkut aiemmin saaneet vastaavaa julkisuutta? Jaksoiko Jäätteenmäen ero kiinnostaa viikkoa putkeen? Entä miten kävi soneralaisille tai lopetetun tv-tehtaan väelle?

Toinen ilmiö liittyy median käyttöön ikävien asioiden hoidossa. Asioita ei selvitellä yksityisesti, vaan suoraan julkisesti. Teknologian kehityksellä internetin ja kännyköiden muodossa on ollut keskeinen rooli yksityisen ja julkisen sekoittumisessa. Kaikki potkut tai bänksit eivät pääse lehtiin, mutta jokainen voi ilmoittaa erosta tekstarilla tai tilittää syistä blogissa.

Kolmas ilmiö on nightwishgatessa hienosti paljastuneet sosiaaliset suhteet. Menivätkö Anthony Giddensin kuvaamat puhtaat suhteet ristiin? Puhtailla suhteilla tarkoitetaan postmodernin ajan individualisoituneita ihmissuhteita, jotka alkavat ja loppuvat yksilön omalla päätöksellä ilman tradition ylläpitävää vaikutusta. Historian painoarvo vähenee nykyhetken ja tulevaisuuden ratkaisuissa. Menneille tapahtumille on kuitenkin mahdollista antaa uusia tulkintoja, jotka saattavat vaatia ulkopuolista apua. Ehkä bändi olisi hyötynyt interventiosta, jossa puhumattomuudet olisi otettu puheeksi ja koetut tai tunnistamattomat asenneongelmat yhteiseen keskusteluun.

Nyt allekirjoittanut tuntee pistoksia omassatunnossa, sillä oli aihe edes ajattelun väärti? Oliko?

Ensimmäinen päivä takana, toinen menossa. Viime viikon Perhetukipäiviin verrattuna täällä on ollut paljon enemmän tuttuja. Pelkästään vanhoja työ- tai opiskelukavereita on ollut reilusti yli kymmenen.

Eilinen aamupäivä oli omistettu sijaishuollon ajankohtaiskatsauksiin. Lapsiasiavaltuutettu ja Lastensuojelun keskusliiton puheenjohtaja Maria Kaisa Aula esitteli vielä julkaisematonta tutkimusta. Tutkimuksessa oli tiedusteltu yli tuhannelta suomalaiselta heidän kantaansa muun muassa väittämään "kunnan lastensuojelupalvelut tulee turvata vaikka se tarkoittaisi kunnallisveron korotusta tai muiden palveluiden karsintaa" (lainaus sinne päin allekirjoittaneen omasta päästä). Täysin samaa mieltä oli yli 50 prosenttia vastaajista ja jokseenkin samaa mieltä reilut 40 prosenttia. Viime vuoteen verrattuna täysin samaa mieltä olevien määrä oli noussut kymmenellä prosentilla. Kaiken kaikkiaan yli yhdeksän kymmenestä vastaajasta on valmis panostamaan lastensuojeluun.

Samaa teemaa liippasi läheltä myös Kuopion sosiaalityön johtajan Jarmo Rautjärven esitys. Rautjärvi totesi, että lastensuojelukysymyksistä on tullut kustannusten moninkertaistumisen myötä kunnallispolitiikassa uudella tavalla merkityksellisiä kysymyksiä. Aiemmin marginaalissa ollut lastensuojelu on tullut tärkeäksi, kun vaikutukset kuntatalouteen ovat ilmeisiä.

Maarit Tastula yritti innostaa yleisöä kysymään luennoitsijoilta, mutta kukaan ei innostunut. Ehkä tänään porukka lähtee mukaan tai sitten eilinen juhliminen on vienyt viimeisetkin mehut ihmisistä. Tastula ihmetteli myös sitä miksi lastensuojeluihmiset eivät lobbaa asiaansa paremmin. Niin miksi?

Olin viime viikon remonttilomalla. Päätteen ääressä nyhjäämisen sijaan otin tuntumaa fyysisempiin hommiin. Viikon purkamisen, piikkauksen, pakkeloinnin ja hiomisen jälkeen käteni ovat muuttuneet puolikarkeaksi hiomapaperiksi. Ennen muuttoa uuteen kotiin on vielä edessä kolme viikkoa ilta-, yö- ja viikonloppuremontointia.

Uusi asunto sijaitsee erään itähelsinkiläisen perinnelähiön pientalovyöhykkeellä. Ero nykyiseen elinympäristöön - Kallio-Sörkka-Hermanni -akseliin - on ilmiselvä. Vaikka kumpaakin katukuvaa yhdistävänä tekijänä ovat metroasemien liepeillä parveilevat juopot ja narkkarit niin idässä on kantakaupunkia enemmän elinvoimaista ääntä ja väriä.

Äänellä tarkoitan lapsia. Kantakaupungissa lapset eivät näy, eivätkä kuulu. Kivikaupungissa lapset eivät pysty ottamaan haltuun täyteen rakennettua tilaa samalla tavalla kuin metsiköiden, pihojen ja joutomaiden lähiötä. Miten leikkiä ulkona kirkkistä, kun ainoat piilot ovat lukittujen ovien tai suojateiden takana? Katukuvasta häviää lasten mukana ääni, jolloin meteli saa lisää kasvualustaa.

Myös kantakaupungin väritys on hillittyä. Tekstiileissä suositaan trendivärejä sekä klassista valkoista ja mustaa. Toista on idässä, jossa käytössä on koko värikartalta nykyiset ja menneet muotikerrat. Myös etnisesti itä on kantakaupunkia värikkäämpi. Suomen etnisesti homogeenisen väestön sisälle on syntynyt monietnisiä ja -kulttuurisia saarekkeita, joissa suomalaisuutta määritellään uudestaan.

Remontin aikana syntyneiden ensitunnelmien perusteella idässä on mahdollista kuvitella asuvansa oikeassa suurkaupungissa.

Jos viime viikolla elokuvat saivat pääni pyörälle, niin tällä viikolla sama vaikutus on ollut STM:n järjestämien Aluehallintopäivien esityksillä ja puheenvuoroilla. En oikein ollut aiemmin hahmottanut, miten perusteellisia ja kaikki suomalaisia, mutta erityisesti hyvinvointityön ammattilaisia, koskettavia muutoksia suunnitellaan ja myös toteutetaan lähivuosina.

Ehkä radikaalein muutos liittyy valmisteilla olevaan kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, jonka tavoitteena on tervehdyttää Suomen kuntarakenne vastaamaan paremmin tulevaisuuden mukanaan tuomiin muutoksiin (mm. väestön ikääntyminen, kuntatyöntekijöiden joukkomittainen eläköityminen ja globalisaatioon kiinailmiöineen). Sinänsä pidän kunta- ja palvelurakenneuudistusta oikean suuntaisena ratkaisuna, mutta osittain en ymmärrä sen perusteiden argumentointia ja tavoitteita.

Eräänä keskeisenä ajatuksena uudistuksessa on kuntatyön tuottavuuden parantaminen. Tuottavuus tarkoittaa määrän muutosta. Toisin sanoen joko nykyisillä voimavaroilla tuotetaan enemmän tai - todennäköisemmin - nykyistä vähäisemmillä resursseilla pitäisi tuottaa vähintäänkin saman verran kuin nyt. Ajatus elää implisiittisesti, sillä väestön vanheneminen ja varsinkin kuntatyöntekijöiden eläköityminen tarkoittavat skenaariota, jossa joka toisen työikäisen pitäisi työskennellä kuntien palveluksessa. Olemme siis ajautumassa TINA-tilanteeseen, jossa kehityksen suuntaa on muutettava ja ainoaksi vaihtoehdoksi nostetaan työn tuottavuuden lisääminen.

Kunta- ja palvelurakenneuudistusten rinnalla tehdään toki vieläkin periaatteellisempaa valmistelutyötä. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kannalta merkittäviä seurauksia tulee olemaan Hyvinvointi 2015 -ohjelmalla. Eräänä ohjelman tavoitteena on nostaa julkiseen ja poliittiseen keskusteluun sekä tietoiseen päätöksentekoon suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisten vastuiden suhteet. Käytännössä kysymys on siitä halutaanko jatkaa modernin sosiaalipolitiikan viitoittamalla laajan sosiaalisen vastuun tiellä vai heikennetäänkö sosiaalisia vastuita, jolloin sosiaalipolitiikka kapeutuu yhä enemmän pelkäksi sosiaalihuolloksi.

Edelliset muutokset ovat sen verran mittavia, että toivoisi mahdollisimman monen kansalais-, poliittisen- ja viranomaistoimijan osallistuvan niistä käytävään keskusteluun ja päätöksentekoon. Hyviä tilaisuuksia ajankohtaistiedon saamiseen ja osallistumiseen ovat muun muassa Sisäministeriön organisoima aluekierros ja Sosiaalialan kehittämishankkeen alueseminaarit.

Itselleni varma syksyn alkamisen merkki on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan Rakkautta ja Anarkiaa leffafestarit. Vuosi toisensa perään havahdun elokuussa odottamaan ennakkotietoja tulevista elokuvista. Syyskuun alussa sarjalipun ja katalogin ilmestymisen myötä alkaa elokuvien katsomisen suunnittelu.

Katalogin elokuvaesittelyjen tulkinta lähentelee hermeneutiikkaa. Vuosittain sattuu sekä iloisia että ikäviä yllätyksiä. Ne on vain hyväksyttävä olennaiseksi osaksi festareita. Katalogin paljon hehkutettu tsekkiläinen rockodysseia saattaakin katsomiskokemuksessa paljastua karmeaksi soovaksi, josta kuitenkin vieruskaveri tykkää järjettömästi.

Kuten sosiaalityössä niin myös leffafestareilla toisistaan radikaalista eriävät kannat saattavat keskustelun kuluessa yhdentyä ja muuttua. Parhaimmillaan elokuvasta keskustelu laajentaa tulkintaa tai tuo näkyviin tarinasta tasoja, joita ei itse tullut ajatelleeksi.

Tämän vuoden elokuvista, festivaalin ollessa puolivälissä, eniten ajatuksia on jättänyt jälkeensä ruotsalainen Fyra nyanser av brunt (esittely suomeksi ja ruotsiksi). Reiluun kolmetuntiseen elokuvaan ei vielä parin päivän jälkeenkään sen näkemisestä osaa suhtautua. Elokuva koostuu neljästä toisiinsa liittymättömästä tarinasta (Landis, En dålig idé, Min sista vilja ja Pappas lilla tjockis videoklipit SVT:n sivuilta).

Elokuvan tarinoiden maailmat ja ihmiset ovat joko totaalisen vinksahtaneita tai liiankin tavallisia. Katsojana en vain tiedä kumpaa. Sama tuttuuden ja vinouden yhdistelmä leijuu koko elokuvassa. Tapahtumat ovat mahdollisia, mutta epätodennäköisiä, vähän niin kuin oikeassakin elämässä. Perheen poika kärventää isänsä pahemman kerran lemmikkieläinten krematoriossa tai 70-luvun ministeriä esittävä puupatsas riivaa designhotellin omistajan mielipuoliseen raivoon. Elokuvasalissa en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Useimmat valitsivat naurun. Toivottavasti elokuva tulee meilläkin normaaliin levitykseen ja sarjana televisioon. Suosittelen.

R&A:ssa esitetään lukuisia elokuvia, joiden juonenkäänteet sisältävät silmitöntä väkivaltaa, päällekäyvää ahdistuneisuutta ja runsasta huumeiden käyttöä. Asioita, joita kaikki eivät halua nähdä edes elokuvissa, varsinkaan rankan työpäivän jälkeen, jonka aikana on työskennellyt samojen ilmiöiden kanssa aivan oikeasti.

Blogin kirjoittamisessa on ollut muutaman viikon katko. Toimitus ei ole ollut kadoksissa, vaan yksinkertaisesti syksy ja täysitohina sen mukana yllättivät allekirjoittaneen. Lisäksi Sosiaaliportin promoaminen vie paljon aikaa.

Näkyvämmin olemme esillä Kuntamarkkinoilla (menivät jo), huomenna alkavilla Valtakunnallisilla päihdepäivillä, kuun lopussa Sosiaali- ja terveydenhuollon aluehallintopäivillä, lokakuussa Perhetukipäivillä ja Sijaishuoltopäivillä sekä marraskuussa Itä-Suomen sosiaalityön päivillä. Edellisten lisäksi Suomesta löytyy vaikka minkälaisia päiviä, mihin emme syksyn aikana voi osallistua. Huh.

Jo tähän mennessä esittelytilaisuuksien yhteydessä olen saanut ihmisiltä aivan huikeita ideoita Sosiaaliportin jatkokehittämiseksi. Muun muassa Tuusulassa sosiaalityöntekijät toivoivat palvelua, josta voisi katsoa perhekotien vapaita paikkoja. Loistava idea, jonka toteuttamista on itse asiassa yritetty Lastensuojelun keskusliiton projektissa. Hankkeen rahoitus taisi riittää vain alkumetreille. Toivottavasti palvelu saadaan vielä aikaiseksi ja toimimaan, sillä sille on kysyntää. Toinen vastaavan kaltainen paikkatietokanta päihdehoitopaikoista on Stakesin Ehkäisevän päihdetyön ryhmän ylläpitä Neuvoa-antavat. Tosin Neuvoa-antavankaan hoitopaikkatietojen ajantasaisuus ei ole aivan kohdallaan, sillä palveluiden tuottajat eivät päivitä omia tietojaan tarpeeksi usein.

Tänä aamuna Soccan ihmiset taas ideoivat muutamassa minuutissa lähemmäs kymmenen ideaa. Yritän kerätä syksyn aikana kaikki ideat ylös ja hahmottaa mitä niistä olisi mahdollista kehittää valmiiksi sovelluksiksi.

Kävin eilen esittelemässä Sosiaaliporttia Puolustusvoimien sosiaalialan neuvottelupäivillä. Eilisen perusteella myös Puolustusvoimissa tai PVssä, kuten he työnantajaansa kutsuvat, elokuun alussa voimaan tullut sosiaalihuollon kelpoisuuslaki keskusteluttaa ihmisiä. Siinä missä lähes kaikkialla muualla sosiaalityön kentällä työtehtävien edellyttämä koulutuspohja on määritelty ulkoa ja ylhäältä käsin, niin PVssä sosiaalikuraattorit ja sosiaalipäälliköt ovat tilanteessa, jossa pätevyysvaatimuksista on mahdollista päättää hyvin pitkälle itse.

Puolustusvoimista ajatus kulkeutuu virkapukuihin ja ammattiasuihin. Sotilaiden lisäksi poliiseilla, palomiehillä ja terveydenhuollon henkilökunnalla on tunnistettava virkapuku. Ammattien työtehtävät saattavat olla sottasi, mutta asuste helpottaa myös erottautumista ei-ammattilaisista. Muistan muutamien vuosien takaa lukeneeni Talentian lehdestä ja Helsingin sanomista jutun sosiaalityöntekijästä, joka oli ideoinut, suunnitellut ja toteuttanut sosiaalityöntekijän virkapuvun. Puku ei ollutkaan mikä tahansa suojapuku tai vekkihame ja nuttura yhdistelmä, vaan tiikerin turkin kuosia jäljittelevä komistus. Kotkalainen sosiaalityöntekijä halusi pukea sosiaalityöntekijät sosiaalitiikereiksi. Sosiaalitoimiston elämä saisi varmasti uusia ilmenemismuotoja, kun käytävillä risteilisi karvaisiin pukuihin sonnustautuneita sosiaalityöntekijöitä. Ainakin työntekijöiden tunnistettavuus olisi taattu.

Aloitan hyvien käytäntöjen etsimisen googlaamalla. Tulokseksi saan kolmekymmentäseitsemäntuhattaviisisataa mainintaa. FinSocin hyvät käytännöt löytyvät heti kolmannelta sijalta. Suosittuja hyvien käytäntöjen elinympäristöjä näyttäisivät olevan työhyvinvointi ja työelämän kehittäminen, opetus, projekti- ja hanketyö.

Kohdistan etsintää hyviin käytäntöihin sosiaalityössä. Tulos laskee sataanviiteenkymmeneen. Ensimmäisellä sivulla ovat edustettuina samaiset FinSocin sivut sekä STM, Helsingin yliopisto, ja Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, Talentia, Työministeriö ja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus . Käyn läpi kaikki googlaamisen tuloksena saamani sivut ja huomaan, ettei joukossa ole yhtään konkreettista hyvää käytäntöä, jota olisi mahdollista hyödyntää sosiaalityössä. Googlaamalla näyttäisivät löytyvän vain www:n keskusmantereeseen kuuluvat sivustot ja hyvät käytännöt.

Internet on siitä mielenkiintoinen maailma, että valtareittien varrelta löytyvän tiedon lisäksi käyttökelpoista tietoa löytyy paljon kärrypolkujen ja erämaiden keskeltä. Löydökset kannattaa merkitä muistiin, sillä muuten on todennäköisestä, että kerran löytämänsä kadottaa lopullisesti. Näin kävi myös itselleni. Olin ajatellut esitteleväni mainion asiakassuhteen aikaorientaation työstämistä kuvaavan sivun, mutta en enää löytänyt sitä mistään.

Sen sijaan viime viikon merkittävin hyvien käytäntöjen löydös on kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutuksessa opiskelevien sosiaalityöntekijöiden ja psykologien tekemä välitehtävä, jonka aiheena oli kuvata jokin hyvä työkäytäntö omasta työstä. Hyvinä käytäntöinä kuvataan esimerkiksi toimivaatyöviikkoa, erilaisia ryhmiä ja välineitä, kuten vuorokausikelloa. Suosittelen tutustumista.

Löytyykö sinulta linkkejä netistä löytyviin hyviin käytöntöihin?

Sosiaalityö ja sosiaalityöntekijät on totuttu näkemään julkisuudessa ikävinä ja kylminä kommentoinnista kieltäytyjinä. Ammattikunta leimataan usein yksiulotteisesti pahiksiksi, jotka aiheuttavat valonaralla toiminnallaan ihmisille surua ja murhetta.

Havaintojeni mukaan sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden julkisuuskuva on muuttumassa monipuolisempaan suuntaan. Hyvänä esimerkkinä meneillään olevasta muutoksesta toimii viikonvaihteen Helsingin Sanomat. Sosiaalityö oli lehdessä esillä useampaan kertaan totutusta poikkeavalla tavalla.

Perjantain Nyt-viikkoliitteessä sosiaalityöntekijä oli nostettu palomiehen rinnalle esimerkiksi sankarillisesta ammatista, jossa työ on stressaavaa toisten ihmisten auttamista. Sunnuntain Hesarissa taas sosiaalityö oli esillä mielipidekirjoituksessa Huostaanotettujen lasten äidiltä. Äiti piti hyvänä sitä, että vielä löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään niinkin vaativaa työtä kuin sosiaalityö on. Kirjoitus jatkoi osaltaan sosiaalityön sankarikuvan rakentamista.

Kolmannen kerran sosiaalityö vilahti samaisessa sunnuntain Hesarissa takausvelkaisen Nina Honkasen henkilöhaastattelussa. Jutun sosiaalityöntekijä näyttäytyi inhimillisenä iltapäivälehtien juorupalstoja lukevana perustyyppinä - taviksena, joka ihmettelee julkisuuden henkilön asiointia sossussa. Pahis- ja sankarisosiaalityöntekijän rinnalle nostettiin tavissosiaalityöntekijä.

Viikonlopun jälkeen jäin miettimään, miten pysyvästi sankari- ja tavissosiaalityöntekijä jäävät täydentämään pahiskuvaa?

Suomen virallisen blogilistan (entinen Pinserin blogilista) mukaan tänäkin aamuna useat kymmenet ihmiset aloittivat (työ)päivänsä kirjoittamalla verkkopäiväkirjaa tai blogia, kuten nimi taipuu nettikielellä. Myös Sosiaaliportin toimitus alkaa bloggailemaan aiempaa ahkerammin. Ei ehkä aivan jokaisena päivänä, mutta kuitenkin aina silloin, kun kertomisen ja kommentoinnin aihetta ilmaantuu.

Toimituksen verkkopäiväkirjassa - jolle on syytä keksiä jokin parempi tai ainakin lyhyempi nimi - tullaan jatkossa esittelemään ja arvioimaan sosiaalityön kannalta kiinnostavia kotimaisia ja kansainvälisiä verkkosivuja. Esimerkiksi tutustumisen arvoinen ainoastaan verkossa julkaistava sosiaalityön ammatillis-tieteellinen lehti on Social Work and Society. Lehdestä saa useita suomalaisia ja brittilehtiä kattavamman ja paremman käsityksen eurooppalaisista sosiaalityökeskusteluista.

Toinen Sosiaaliportin toimituksen blogin tavoite on kuhinan edistäminen. Mitä kuhinan edistäminen sitten oikeastaan on? Ainakin se on asioiden ihmettelyä ja esille nostamista. Varmastikin myös kysymysten tekemistä ilman vastauksia tai vielä muotoutumassa olevien ideakokonaisuuksien ennakkonäytöksiä.

Tämän verkkopäiväkirjan uuden luvun aloitti allekirjoittanut, joka on kuluneen viikon perehtynyt ja orientoitunut Sosiaaliportin sisällöstä vastaavan tehtäviin.

Niin ja lähettäkää nimiehdotuksia toimituksen verkkopäiväkirjan uudeksi nimeksi kommentoimalla tätä aihetta. Kommentointi onnistuu, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään palveluun.

Näkemiin on mukava suomenkielen sana. Nopeasti pohdittuna se kalskahtaa korvaan viralliselta ja etäiseltä, mutta kun sanan rakennetta alkaa kuulostelemaan tarkemmin, huomaan sanan sisältävän paljon lämpöä. Näkemiin sana sisältää toiveen tavata ja kohdata vielä uudestaan, ennemmin tai myöhemmin, täällä tai jossain muualla.

Sain hienon mahdollisuuden työskennellä Sosiaaliportissa toimittajana sen käynnistämisvaiheen ajan. Uutisten etsintä, tapahtumien saalistaminen kalenteriin, verkkoblogissa pohdiskelu, Sosiaaliportin markkinointi ja tiedotus sekä monet muut tehtävät ovat olleet mielenkiintoisia ja jopa hauskoja. Sosiaaliportti on saanut kokoajan lisää rekisteröityneitä käyttäjiä ja kävijöitäkin on ollut jo peräti 20 000. On ollut myös ilo tavata teitä, arvoisat sosiaalialan ammattilaiset, niin virtuaalisesti kuin "livenäkin" ja huomata, että Sosiaaliportin avaamista on odotettu ja sen toimintaa, keskusteluja ja muuta kehitystä seurattu.

Nyt työtehtäväni päättyvät osaltani tähän. Hyvää kesää. Näkemiin!

Näkövammaisten keskusliiton uutinen kertoo liiton avanneen esteettömät www-sivut. Moni ei tule pohtineeksi sitä, kuinka vaikeaa tiedon saavuttaminen saattaa olla esimerkiksi näkövammaiselle. Esimerkiksi pdf-tiedostot saattavat muodostua lukemiselle vaikeaksi, kertoo eräs näkövammainen tuttavani.

Esteettömän www-sivun luominen vaatii hieman opiskelua ja huomioitavia asioita, mutta on varmasti "hintansa väärti". Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos on laatinut kattavan oppimateriaalin siitä, miten esteettömiä www-sivuja voi rakentaa. Nettisivut ovat osa laajempaa, Essi-hanketta , jonka "tavoite on, että yhä useampi pääsee osalliseksi tietoverkon tuomista mahdollisuuksista". Myös Stakesin koordinoima, sosiaalisesti kestävän kehityksen ryhmässä pesäpaikkaa pitävä, Suomen DfA-verkosto on kerännyt portaaliinsa lukuisan määrän esteettömään viestintään liittyviä linkkejä ja ohjeita.

Esteettömien sivujen rakentamisessa voisi myös oma valtioneuvostomme näyttää esimerkkiä. Sen sivuilta löydän mahdollisuuden ainoastaan tekstiversion lukemiseen. Ruotsin valtioneuvoston sivuilta sen sijaan löydän yhtä nappia painamalla näkövammaiselle helposti luettavan nettisivun. Portaalissa olevaa tekstiä voi lukea myös selkokielellä, suurentaa sitä ja jopa kuunnella! Erityistoimintoja tarvitsevan henkilön ei siis tarvitse seikkailla portaalissa kauas, kun kaikki lukuvaihtoehdot on linkitetty selkeästi etusivulle. Millaiset nettisivut teidän työpaikallanne on? Voivatko kaikki lukea niitä? Saavatko kaikki tasa-arvoisesti yhtäläisen tiedon?

Köyhyys on monimutkainen käsite, jonka ilmenemismuodot vaihtelevat yhteiskuntien eri aikakausina. Synkimpiä köyhyyden muotoja edustavat mm. Afrikan kehitysmaiden nälänhätä ja yleinen kurjuus, joista esimerkiksi SPR muistuttaa meitä keräyskampanjoillaan.

Henkilökohtainen ensitutustumiseni suomalaiseen köyhyyteen tapahtui koulujen historiankirjojen sota-aikojen yhteiskunnallisten kuvausten sekä iso- ja isoisovanhempieni kertomusten kautta. Sotien jälkeisenä hyvinvointivaltion rakennuskaudella kotimainen köyhyys pystyttiin ehkäisemään melko hyvin, eikä se juurikaan näyttäytynyt 80-luvun koululaisen elämässä. Aloittaessani yhteiskuntatieteelliset opinnot 90-luvun puolivälissä pääsin sitä vastoin sukeltamaan heti sekä teorioiden että käytännön tarkastelun kautta uuteen, lama-aikaisen suomalaisen köyhyyden maailmaan. Köyhyys oli palannut suomalaisen yhteiskunnan arkeen ja puheet esimerkiksi leipäjonoista, joista kerrotaan myös Sosiaaliportin tämän viikon puheenvuorossa , yleistyivät.

Nykyisen taloudellisen nousukauden aikana köyhyys ei ole poistunut yhteiskunnastamme ja mm. tutkijat ovat arvostelleet hallitusten köyhyyden vastaisten toimenpiteiden jääneen riittämättömiksi. Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston EAPN-FIN:n mukaan Suomessa on 340 000 köyhää. Köyhyys ilmenee uusin tavoin ja uusissa väestöryhmissä, tämän päivän köyhien joukossa on akateemisia pätkätyöläisiä, velkaantuneita nuoria ja lapsiperheitä. Tilastokeskuksen tulo- ja kulutustilastot kertovat omaa tarinaansa kotitalouksien keskimääräisestä taloudellisesta hyvinvoinnista. Niiden mukaan suomalaisilla kotitalouksilla näyttäisi menevän melko mukavasti: 96 % kotitalouksista omistaa väritelevision, 82 % matkapuhelimen ja 70 % auton.

Pohdittaessa köyhyyttä maailmanlaajuisessa mittakaavassa se saa melko toisenlaiset, perinteisemmät, kasvot. Yli miljardi ihmistä elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä, mikä tarkoittaa puhtaan veden, koulutus- tai terveydenhuoltomahdollisuuksien puuttumista. Make Poverty History -kampanjan mainoksessa superjulkkikset Hugh Grant, Brad Pitt ja Cameron Diaz kuvaavat köyhyyden yleisyyttä napsauttamalla sormiaan joka kolmas sekunti - aina tällöin maailmassa kuolee lapsi köyhyyden takia. Tee köyhyydestä historiaa -kampanja vaatiikin oikeudenmukaisempaa kauppaa, velkahelpotuksia kehitysmaille sekä enemmän ja parempaa kehitysapua.

Kehitysrahoituksen lisäämisen ja globaalin köyhyyden vastaisten toimien puolesta vedottiin myös Maailma kylässä -festivaalin kulttuuri- ja asiaohjelmassa. Festivaalien värikäs, moniarvoinen ja yhteistä kumppanuutta korostava ilmapiiri osoitti, miten maailmanlaajuisen köyhyyden poistamisen puolesta toimimisen ei tarvitse olla synkkää ja negatiivisiin asioihin painottunutta. Tämän asenteen ja positiivisen jaksamisen energian toivon pesiytyvän kaikkiin hyväntekeväisyysjärjestöihin, jotta niiden vapaaehtoiset jaksavat jatkaa kallisarvoista työtään. Festivaaleilta ostamani ghanalainen ostoskori muistuttaa minua tästä lähin tuosta hienosta vaikuttamisen tahdosta sekä omasta etuoikeutetusta asemastani ostaa kori halutessani täyteen terveellistä ja ravitsevaa ruokaa.

Sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuuslaki on varmasti ollut yksi alan puhutuimpia asioita viimeisten vuosien aikana. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevat ja sieltä valmistuneet ovat tuoneet omia argumenttejaan aktiivisesti esille kelpoisuuskriteerejä mietittäessä. Sosiaaliportin keskusteluissa se on noussut ehdottomaksi http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/keskustelu...34c8f8d5dd2c" target="_blank" title=" http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/keskustelu...34c8f8d5dd2c">ykkösaiheeksi. Keskusteluissa on esiintynyt kuumia tunteita, niin puolesta kuin vastaankin. Kuka on pätevä? Kenelle tulee eniten liksaa? Kuka saa päättää mistäkin asiasta, jne..?

Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet, tuo omassa http://www.sosnet.fi/?newsid=5414&deptid=1216...eid=3&NEWS=1" target="_blank" title=" http://www.sosnet.fi/?newsid=5414&deptid=1216...eid=3&NEWS=1"> tiedotteessaan esille sosiaalityön koulutuksen pätevöitymisasiat osana Bolognan prosessia ja korkeakoulujen ECTS-pisteisiin siirtymistä. Myös kelpoisuuslakia olisi kenties syytä tarkastella osana suurempaa eurooppalaista korkeakoulu-uudistusta. Tulevaisuudessa suomalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut joutunevat kilpailemaan ennemminkin eurooppalaisen korkeakoulutuksen, kuin toistensa kanssa.

Eduskunnan uutisruudussa uutisoidaan kelpoisuuslakia tasa-arvolain yhteydessä. Sosiaali- ja terveysministeriön uutinen on myös lyhyt ja napakka. Talentia puolestaan on linkittänyt sivuilleen koko lain

Jos pätevyysasioihin haluaa perehtyä toden teolla, kannattaa lukaista Korkeakoulujen arviointineuvoston tuottama julkaisu, jossa sosiaalityön ja sosiaalialan koulutusta on arvioitu yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalialaa vaivaa nykyisin krooninen työvoimapula. Ongelma on suuri etenkin sosiaalityöntekijöitä rekrytoitaessa. Virkoihin joudutaan palkkaamaan epäpäteviä viran sijaisia, jotka saattavat joutua ratkomaan kysymyksiä, joihin he eivät ole saaneet riittävästi koulutusta. Rekrytointi on vilkasta etenkin kasvukunnissa, kuten pääkaupunkiseudulla. Helsingin kaupungin rekrytoinnilla on omat www-sivut , jonka kautta kaupungin kaikkia tehtäviä voi hakea sähköisesti, kuluttamatta yhtäkään postimerkkiä.

Britanniassa rekrytointiongelmaan on tuotu hyväksi tueksi sosiaalityötä ja sosiaalialaa laajasti esittelevä http://207.45.112.173/" target="_blank" title=" http://207.45.112.173/"> portaali, jonka mehevänä mottona on vapaasti suomennettuna: "Sosiaalityö on työtä ihmisten parissa-niin yksinkertaista, mutta vaikeaa".
Portaalissa esitellään myös sosiaalityön mainos-, tai pikemminkin imagokampanjaa, jonka tarkoituksena on saada ihmiset ymmärtämään sosiaalityön arvo ja voima vaikuttaa positiiviseen muutokseen eri yksilöiden elämässä. Kuvitteellisten hahmojen;Stephenin,Gemman ja Sonyan tarinoiden avulla luodaan kuvaa alasta, jonka vaikutuksesta ihmisen elämä voi saada mullistavan käänteen parempaan. Kyyninen tietysti voisi avata keskustelua myös siitä, mitä saattaisivat olla muut vaihtoehdot tarinoiden "happy end" -lopulle.

Samantyyppisiä tarinakuvauksia , joskin laajemmin ja ennemminkin opiskelutarkoitukseen, tarjoaa Helsingin yliopiston ja valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkoston ylläpitämä Sosweb-portaali. Sosweb on onnistunut luomaan palveluunsa monta mielenkiintoista ja laajaa sosiaalityöstä tiedottavaa kokonaisuutta.

Vilkaiseppa vielä portaali http://www.sozial.at/" target="_blank" title=" http://www.sozial.at/"> itävaltalaisittain. Olisikohan se lisäkehittelyn tarpeessa? Ainakin palvelun graafinen ulkoasu on varmasti ajalta, jolloin portaaleja alettiin vasta rakentaa. Mikähän lienee Itävallan tilanne sosiaalialan rekrytoinnin suhteen?

Olen keräillyt muistiini monenlaisia mietelauseita, joita silloin tällöin eri elämäntilanteissa muistutan mieleeni. Yksi lempiajatuksistani on "asenne alussa ratkaisee lopputuloksen." En tiedä kuka viisas tuon ajatuksen on lausahtanut, mutta hyvin on sanottu. Lause pätee monenlaisiin tilanteisiin elämässä.

Asenne on aika määrittelemätön sana. Usein puhutaan "positiivisen asenteen tärkeydestä elämässä". Mikäli jonkun ihmisen mielipiteet eivät sinua miellytä, saatat tokaista: "sillä on nyt vaan niin väärä asenne tähän". MM-jääkiekkoa seuratessa suomalaiset hikoilevat sohvallaan ja odottavat, että jääkiekkoilijat "löytäisivät oikean asenteen peliin".

Hyvä olisi muistaa, että asenteeseen, olipa se sitten "oikea" tai "väärä" vaikuttavat ihmisen aiempi kokemus kulloinkin kyseessä olevasta asiasta tai historia, jonka valossa asenne esimerkiksi jotakin etnistä rotua tai vaikkapa ammattikuntaa kohtaan voi olla tietynlainen. Sosiaalityöntekijä on työssään eräänlainen "asenne-opas" . Jos asiakas on kohdannut vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään, voi "oikean asenteen" löytäminen olla todellisen työn ja tuskan takana. Ei pidä kuitenkaan luopua toivosta. "Asenne alussa ratkaisee lopputuloksen".

Sosiaaliportin joka tiistaisessa toimituspalaverissa ehdotin vapun kunniaksi viikon kysymykseksi: "Onko vappu enää työväenjuhla?". Tästä alkoikin pitkä keskustelu siitä, ketkä ovat nykypäivän työväkeä. Käsitetäänkö työväkenä ainoastaan ruumiillista työtä tekevät, taikka vasemmalle päin poliittisesti suuntautuvat henkilöt? Vai voiko korkeakoulutettu kokea itsensä osaksi työväkeä?

Helsingissä vapun juhlijat jakautuvat molemmille puolille pitkää siltaa. Ullanlinnanmäellä nähdään edelleen paljon valkolakkisia. Perinne ylioppilaiden vappujuhlasta kaupungin eteläisessä osassa on vanha. 1900-luvun alussa koulutus ei kuulunut kaikkien etuoikeuksiin. Harva köyhän, työväkeen kuuluvan perheen lapsi pääsi opiskelemaan ja hankkimaan valkolakkinsa. Työväki taas marssi tuolloin muun muassa työpäivien lyhentämisen puolesta. Ajan muuttumisen myötä myös juhlijat Kalliossa ja sillan toisella puolella ovat vaihtuneet. Työväeksi itseään tituleerava saattaa yhtä lailla olla virkamies kuin vaikkapa ahtaaja.

Jokainen juhlikoon vappunsa työväkenä, ylioppilaana, opiskelijana tai ei mihinkään edellä mainituista kuuluvana. Pääasia lienee se, ettei vapusta, tuosta suomalaisten ainoasta karnevaalista, tulisi liian kurttuotsaista juhlaa. Sen verran pitkä kaamos meillä on taas takana, että katolilaisen pyhimyksen Valpurin muistoksi vietettyä kevään aloittamisjuhlaa kannattaa juhlistaa. Perinteitä ovat ainakin opiskelijat pitäneet yllä vuosi kausia. Miten sinä vietät vappuasi?

Terveyden edistämisen keskus on listannut verkkosivuilleen selkeän kokonaisuuden tänä vuonna vietettävistä teemapäivistä ja viikoista. Enpä tiennytkään, että vietämme parhaillaan Astmavuotta, jonka mottona on "Hallitse astmasi - hillitse oireesi"? Peräti 50-vuotta täyttävä Sydänliitto puolestaan pyrkii "laajentamaan ihmisten ymmärrystä elintapojen merkityksestä sydämen terveydelle" omalla teemavuodellaan.

Ensi viikolla vietetäänkin sitten sydänviikkoa , jolloin teemana on "Iloitse sydämestäsi". Kiitos! Kyllä iloitsen. Toukokuun alussa Hengitysliiton järjestämällä astmaviikolla , nostetaan teemaksi liikunta. "Liikkumalla voi edistää astmansa pysymistä hyvässä hoitotasapainossa." Toukokuussa vietetään myös WHO:n kansainvälistä http://www.liikuterveemmaksi.fi/?sid=16&tid=10" target="_blank" title=" http://www.liikuterveemmaksi.fi/?sid=16&tid=10"> Move for Health -päivää , jota koordinoi Suomessa Liikuntatieteellinen seura. Esimerkkejä löytyy paljon muitakin.

Terveyteen liittyviin teemavuosiin on helppoa suhtautua. Terveys, terveyden edistäminen ja terveydestä huolehtiminen koskettavat meitä kaikkia. On helppoa jakaa ilmapalloja sydänviikolla tai pyöräillä töihin liikuntaviikon kunniaksi. Terveyteen liittyvät teemat ovat hengeltään positiivisia. Sairastumistakaan ei enää tarvitse onneksi häpeillä yhteiskunnassamme. Siitä pitävät huolen erilaisten kansalaisjärjestöjen raikkaat kampanjat.

Mikähän sosiaalialan järjestö järjestäisi "isyyden tunnustamisen teemavuoden" tai "puutu väkivaltaan naapurissasi-kampanjan"? Entäs miltä kuulostaisi "köyhyyden teemaviikko" tai "omaishoidonpäivä?" Sosiaalipoliittisiin aiheisiin liittyvät kampanjat pitäisivät olla mielestäni yhtä lähellä arkipäiväämme, mitä terveyteen liittyvät.

"Oh, no homeless people are here again! Call the social services! kajahtaa käytävältä. Monta sinivihreätakkista ihmistä säntäilee ympäri aulaa. Olen juuri katsomassa torstai-illan suosittua tv-sarjaa, Teho-osastoa. Aiemmin kovin lääkäri- ja hoitajavoittoinen "Tehis", on nyt saanut käytävilleen käyskentelemään kauniin ja miellyttävän sosiaalityöntekijän. Sarjan edetessä sosiaalityöntekijä on saanut kokoajan isomman roolin. En tiedä johtuuko roolin suurentuminen siitä, että viehkeän sossun ja komean lekuri-Carterin suhde on alkanut lämmetä? Vai onko syy siinä, että sarjan käsikirjoittajat ovat vihdoin tajunneet lisätä hoitotilanteen kokonaisuuteen myös sosiaalityön näkökulman?
***
Elokuvamaailma ei ole pitänyt sosiaalityöntekijän osaa kovin kiehtovana. Vai tiedättekö monia elokuvia tai tv-sarjoja, jossa pääroolissa olisi sosiaalityöntekijä, joka auttaa sankarin tai sankarittaren tavoin elämänsä pohjatilanteessa vellovan ihmisparan uudelle ladulle? Lääkärisarjoja ja kirjoja tuotetaan pilvin pimein. Lapsena lempi-luettaviani olivat Helena-kirjat, jossa sairaanhoitajattareksi opiskeleva ja sitten työelämään siirtyvä Helena auttaa hätää kärsiviä ja luo samalla romanttisia suhteita -tietenkin lääkäreihin. Tottakai kirjat luettuani halusin vähintäänkin sairaanhoitajaksi. Miksi sosiaalityöntekijöistä ei ole tehty samanlaisia sankareita?
***
Aiemmissa Teho-osaston jaksoissa sosiaalityöntekijä on ollut näkymätön "joku", joka on hoitanut taustalla "kurjien asioita". Pikku hiljaa rooli on kasvanut näkyväksi. Sosiaalityöntekijä osallistuu neuvotteluihin ja on mukana potilaan hoitosuunnitelman teossa. Tämän viikon Teho-osastossa koditon äiti pelkäsi lastensa huostaanottoa, koska perhe asui väkivaltaisesta isästä johtuen väliaikaisesti autossa. Äiti sai kuitenkin asiantuntevaa apua sosiaalityöntekijältä, joka lupasi järjestää perheelle asunnon. Sosiaalityöntekijästä tuli ihan oikeasti sankari, vihdoinkin!

Pääsiäisloma Lapin lumisilla hangilla herätti jälleen kerran pohtimaan sitä, miten monenlaista ihmistä ja maisemaa Suomeen mahtuukaan. Länsi-Lapin idyllisten kylien läpi ajellessa en voinut välttyä siltä ajatukselta, millainen on harvaan asutun alueen tulevaisuus.

Jokaiselle ihmiselle soisi mahdollisuuden asua siellä, minne todella tuntee kuuluvansa ja missä on henkisesti hyvä olla. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen sivuilta löytyy alueen sosiaalityötä tukeva, ja etelänmiehellekin paikallisia sosiaalityön haasteita valottava Sosiaalikollega-palvelu. Yksinäisyys, päihteet ja syrjäytyminen ovat ongelmia niin etelässä, kuin pohjoisessakin.

Sosiaalityötä tekevä saattaa kohdata ihmisen, jolle ongelmat ovat kasaantuneet. Yksi ongelma on johtanut toiseen. Työttömyys on joskus yksi yhteiskunnasta syrjäytymisen syy. Sanomalehti Kalevan uutisen mukaan työttömyys Lapissa näyttäisi kuitenkin olevan vähentymään päin, vaikka se hipookin yhä lähes 18% luokkaa.

Etätyötä on tarjottu yhtenä vastauksena työttömyyden vähentämiseen harvaan asutuilla seuduilla. Tietoyhteiskunta näyttäisi siis tarjoavan tähänkin ongelmaan ratkaisuja. Kieltämättä ajatus etätyöstä pienessä mökissä vaikkapa Kallaveden rannalla houkuttelee. Eräs tuttavani on menestynyt vaativia tietoteknisiä ratkaisuja tarjoavana yrittäjänä reilun 2000 asukkaan kunnassa Etelä-Pohjanmaalla.

Miten etätyön ajatusta tuotaisiin lähemmäksi kylien ihmisiä? Lapissa käynnistyy Mediapolis InnoMedia -hanke Lapin korkeakoulujen yhteistyönä. Onnistuessaan hankkeen avulla luodaan uusia innovaatioita ja uusia työpaikkoja pohjoiseen osaan maatamme. Toivottavasti hanke ei jää hienoksi suunnitelmaksi paperille tai joukoksi seminaarisarjoja. Uusia ideoita ja töitä voi syntyä yhtä lailla etelän kivitaloissa, kuin Lapin luonnon tarjoamassa rauhassa. Rohkeutta, kannustusta ja rämäpäisyyttä vain lisää.

Sosiaaliportti avattiin keskiviikkona käyttäjilleen. On ollut ilahduttavaa saada palautetta ja hyviä kehittämisideoita portaalia varten. Sosiaaliportti on tehty työkaluksi ja apuvälineeksi käytännön työn arkeen. Eräs palveluun tutustunut henkilö on jäänyt erityisesti mieleeni. Hän kertoi olevansa ainoa sosiaalityöntekijä koko kunnassa. Portaalin rakentaminen on siis tullut tarpeeseen. Varmasti esimerkiksi linkkihakemistosta tai asiantuntijapankista tulee olemaan hyötyä yksinään eri ammattikysymysten kanssa painivalle sosiaalityöntekijälle.

Monia muitakin tietoteknologiahankkeita on valmiina, tai kehitteillä sosiaalialan ammattilaisten työtä helpottamaan. Viime viikolla avattiin Stakesin SotkaNet, josta löytyy sosiaali- ja terveysalan keskeiset tilastotiedot. Lastensuojelun Keskusliiton PALVE -verkoston ajatuksena on puolestaan kerätä tietoa lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluista verkkoon. Monenlaisia hankkeita siis on. Toivottavasti käyttäjätkin löytävät tiensä tiedon lähteille.

Joka päivä on naisten päivä - ja miesten. Oletko juhlinut jotenkin erityisesti kansainvälisenä naistenpäivänä? Itse olen viettänyt sen parina vuonna ulkomailla, itäisessä Euroopassa. On mukavaa olla juhlittu sankari kokonaisen päivän ajan yhdessä muiden naisten kanssa. Virossa ystäväperheen miehet ostivat meille naisille tulppaanit. Kosovossa, kahtiajakautuneessa Mitrovican kaupungissa järjestettiin naistenpäivän juhla, jossa köyhyydestä huolimatta jaettiin neilikoita jokaiselle naiselle.

Kerran olen osallistunut Suomen Pakolaisavun naistenpäivän seminaariin, jossa valitaan vuoden pakolaisnainen Miltä kuulostaisi, jos sosiaalialalla valittaisiin vuosittain vuoden sosiaalialan vaikuttaja? Niin tehdään vuosittain Iso-Britanniassa, jossa sosiaalialan ammattilaisille suunnatun Community Care-portaalin lukijat valitsevat vuoden vaikutusvaltaisimman sosiaalialan henkilön. Tänä vuonna palkinnon sai Jo Williams, joka on oppimisvaikeuksista kärsivien puolestapuhuja ja suurimman oppimisvaikeuksista tiedottavan järjestön johtaja. Onnea Jo, ja onnea kaikki te urheat naiset omalla paikallanne! Olette naistenpäivän neilikkanne ansainneet!

Aamubussissa istuu noin nelikymppinen nainen, jolla on ylikorostetun punaiset huulet ja vitivalkeaksi puuteroitu naama. Naisen hiukset ovat värjätyt ja huonokuntoiset. Hän on vetänyt tarkan jakauksen keskelle päätä ja virittänyt lapsellisen näköisillä, vaaleanpunaisilla hiuslenkeillä piukat saparot. "Varmaan joku mielenterveysongelmainen", ajattelen. "Ylipainoakin näköjään kertynyt, johtuen varmasti lääkkeistä ". Kauhistun omaa ajatteluani. Mikä oikeus minulla on lokeroida tämä ihminen johonkin muottiin? Mistä johtuu hieman arka ja ehkä pelonsekainenkin suhtautumiseni häneen?

Suomen mielenterveysseura on jo vuosikausia pyrkinyt vähentämään mielenterveysongelmiin liittyviä ennakkoluuloja. Mielenterveysseuran työ on ollut ansiokasta. Siitä lienee yksi todiste se, että nykyisin koko kansan tuntemat henkilöt Tellervo Koivistosta Joel Hallikaiseen voivat puhua masennuksesta tai burn outista. Pitkä matka on kuitenkin vielä siihen, että uskallan vastata ystävällisesti ruuhkabussissa istuvan lähimmäisen "omituiseen keskusteluun" tai vastata hymyyn hymyllä.

Ulkomaalaisvirasto on uudistanut nettisivunsa viime vuoden loppupuolella. Sivujen rakenne on nyt huomattavasti aiempaa selkeämpi. Pääsivulta on suora linkki yhteystieto-osioon, mutta etsittäessä jotakin tiettyä henkilöä, tyssää matkanteko alkuunsa. Entäpä jos henkilö haluaa soittaa henkilökohtaiseen asiakaspalveluun? Siihen Ulkomaalaisvirastossa on varattu ruhtinaalliset pari tuntia puhelinaikaa viikossa eri asiakokonaisuutta kohden. Mikäli henkilöllä on varaa, voi hän soittaa maksulliseen palvelupuhelimeen. Kiitettävän palvelukokonaisuuden ovat puolestaan laatineet Kulttuurikeskus Caisa ja Helsingin kaupunki. Infopankki tarjoaa selkeästi tietoa Suomessa elämisestä 15 eri kielellä. Sivujen mausteena ovat kansainväliset sananlaskut eri asiakokonaisuuk-sien kohdalla. Perhe-otsikon alta löytyy seuraavanlainen japanilainen sananlasku: "Sille, joka matkustaa rakkauden tähden, tuhat mailia on kuin yksi maili".

Väkivalta on valitettavan tuttu vieras monissa suomalaiskodeissa. Aihe on ikävä ja usein siitä puhutaan ainoastaan moniongelmaisten riesana. On totta, että syrjäytymisen eri tavat ja vaikutukset voivat periytyä, mutta tärkeää olisi löytää myös sellaisten perheiden ongelmat joiden julkisivu on tarkkaan rakennettu ja ikävät ongelmat piilotettu vaatekomeron perimmäiseen nurkkaan.

Valtiovalta pyrkii tarttumaan väkivallasta kärsivien naisten tilanteeseen entistä paremmin. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen selvityksen mukaan naiset kokevat myönteisenä sen, että terveydenhoitaja ottaa keskustelussa esille parisuhdeväkivallan mahdollisuuden ihan tavallisen neuvolakäynnin yhteydessä. Neuvoloihin on nyt myös kehitetty lomake, jonka avulla neuvolatyöntekijä voi tiedustella asiakkaan elämäntilanteesta ja kartoittaa mahdollista riskiä joutua parisuhteessa väkivallan uhriksi.

Asia on hyvä, mutta aihetta pohtiessani tulee mieleeni kuitenkin se, onko keskustelutaitomme muuttunut niin ontuvaksi, että ammattihenkilöt tarvitsevat lomakkeen, jotta näin vakavia asioita osattaisiin nostaa pöydälle? Eikö väkivallasta osata puhua ilman valmiiksi tehtyjä kysymyksiä? Toisaalta tutkimuksessakin todetaan, että lomake on ikään kuin tukea antava työväline työntekijälle, joka joutuu kyselemään neuvolaan tulevalta henkilöltä vaikeitakin asioita. Pienillä paikkakunnilla intiimeistä perheeseen liittyvistä asioista keskustelu saattaa muotoutua hankalaksi, jos työntekijä ja asiakas tuntevat toisensa entuudestaan. Tällaisissa tilanteissa on hyvä vedota siihen, että "tämä kaavake nyt kuuluu käydä läpi". Ministeriön selvityksessä nostetaan esille myös moniammatillisen työryhmän merkitys. Perheväkivallan uhri joutuu usein kohtaamaan kärjistyneessä tilanteessa niin terveydenhuollon henkilön, sosiaalityöntekijän kuin poliisinkin. Moniammatillisuutta puolustaa myös tutkimusprofessori Tom Arnkill Dialogin uusimmassa numerossa. Yhteistyössä on voimaa, mutta se vaatii tutkijan mukaan myös paljon työtä.