Lapsen elämäntilanteen kartoitus eli LEK-malli on lastensuojeluun tarkoitettu työskentelymalli, joka syntyi nelivuotisen yhteistoiminnallisen kehittämistyön tuloksena. Kehittämistyöhön osallistui sekä lastensuojelun työntekijöitä että lastensuojelun asiakkaina olleita vanhempia.
Kenelle?
Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöille, jotka vastaavat lastensuojelutarpeen selvittämisestä. Sosiaalityöntekijän työparina voi toimia myös muu lastensuojelun työntekijä kuten sosiaaliohjaajat tai perhetyöntekijät. Mallia voidaan soveltaa myös sijaishuollossa.
Miksi?
Työskentelylle on oleellista painopisteen siirtäminen vanhempien kanssa tehtävästä työstä lasten kanssa työskentelyyn. Kartoitustyöskentely perustuu lapsilähtöiseen työskentelyyn ja yhteiseen arviointiin lapsen tilanteesta. Mallin myötä lastensuojelutyötä tekevät voivat lisätä työssään suunnitelmallisuutta ja lapsen kokemusmaailman huomioon ottamista.
Työskentelymalli on kehitetty lastensuojelutarpeen selvittämiseen, mutta työskentelyä voi soveltaa myös esimerkiksi sijoitustarpeen arviointiin ja huolto- ja tapaamisselvityksiin. Mallin tarkoituksena on antaa työntekijälle kehikko, jonka sisällä työntekijä voi soveltaa työskentelyä kuhunkin yksittäiseen asiakastilanteeseen.
Miten?
Työskentelymalli sisältää rungon viidelle tapaamiselle lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa. Teemojen työstämiseen käytetään erilaisia toiminnallisia välineitä. Tapaamisissa läpikäytävät teemat ovat:
Lapsi ja lapsen verkostot
Lapsi ja lapsen arki
Kasvatus ja huolenpito
Asuinolosuhteet
Kartoitustyöskentely on prosessi, joka aloitetaan valmistelevalla tapaamisella ja se päätyy yhteiseen arviointitapaamiseen. Arviointiprosessissa arvioidaan yhdessä vanhempien kanssa mitä vahvuuksia ja muutostarpeita lapsen elämässä on. Arvioinnin välineenä hyödynnetään vanhemman valmiuksia, jotka pohjautuvat PRIDE-valmennuksessa käytettäviin sijaisvanhempien valmiuksiin.
Arvioinnin pohjana olevat vanhemman valmiudet ovat:
Suojella ja hoivata lasta
Tukea lapsen yksilöllistä kehitystä
Turvata lapselle läheiset ja tärkeät ihmissuhteet
Tehdä yhteistyötä lapsen asioissa
Lisätietoa ja kirjallisuutta: www.pesapuu.fi
Möller, Sointu (2004): Sattumista suunnitelmallisuuteen. Lapsen elämäntilanteen kartoitus lastensuojelussa.
Möller, Sointu (2005) Arviosta sanoisin. Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta.
Tekstin on laatinut:
Sari-Anne Paaso
LUPAUS LAPSELLE®
Pesäpuu ry