Kysymys
Pariskunta erosi neljä vuotta sitten ja oikeuden päätöksellä lapset määrättiin asumaan äidin luokse ja isä maksamaan elatusmaksua. Pojat ovat nyt 11- ja 12 -vuotiaita.
Kolme kuukautta sitten pojat muuttivat omatoimisesti isän luokse asumaan. Keskustelin sosiaalityöntekijänä poikien kanssa tilanteesta ja he molemmat kertoivat haluavansa asua isällä. Äiti vastustaa uutta järjestelyä, jolloin poikien asuinpaikasta päättääkin sitten oikeuslaitos.
1. Huolto- ja asumisriita on oma prosessinsa, joka etenee omaa latuaan. Äiti on kuitenkin toimeentulotuen asiakas, joten poikien asuinpaikka vaikuttaa hänen talouteensa. Toimeentulotuen normiosassa en ole enää poikien normiosuuksia huomioinut. Olenko toiminut oikein?
2. Äiti saa edelleen lapsilisää molemmista pojista, vaikka nämä asuvat isän luona. Lapsilisien takia äiti ei ole enää oikeutettu toimeentulotukeen. Aikaisemmin vastaavanlaisessa tilanteessa muistan Kelan lähettäneen kyselyn lasten asuinpaikasta, jonka jälkeen lapsilisä maksettiin isälle, jonka luona lapsi tosiasiallisesti, mutta voimassa olevan oikeuden päätöksen vastaisesti, asui. Haluaisin tietää tilanteessa sovellettavista lapsilisän ja elatustuen maksuperusteista. Voiko Kela noin vain muuttaa lapsilisän saajaksi isän? Joutuuko äiti mahdollisesti palauttamaan liikaa maksettuja lapsilisiä?
3. Entä juokseeko isän elatustuen perintä koko siltä ajalta, jonka pojat asuvat itse asiassa hänen luonaan? Entä voidaanko äidiltä periä elatustukea ennen kuin oikeus on päättänyt lasten asuinpaikasta? Vai onko niin, että niin kauan kuin asumistilanne on epäselvä, kummankaan vanhemmista ei ole pakko maksaa elatustukea?
Sosiaaliportin kokeiluryhmän vastaus
Posken konsulttiryhmän vastaus
Sosiaaliportin kokeiluryhmän vastaus:
Tämän kysymyksen ydin koskee taloudellisten etuuksien maksamista ja huomioon ottamista tilanteessa, jossa lasten asuinpaikka on muuttunut. Muutos ei perustu vanhempien keskinäiseen sopimukseen, eikä tuomioistuimen ratkaisuun. Vanhemmat ovat asiasta (lasten asuinpaikan muutoksesta) eri mieltä ja asiassa on meneillään oikeusprosessi.
Poikien mielipide selville
Vaikka kysyjä keskittyy taloudellisiin seikkoihin, käsittelemme vastauksessamme myös lasten mielipiteen selvittämiseen liittyviä asioita. Pidämme niitä tärkeinä siksi, että vanhemmat ovat asiasta erimielisiä ja heidän edellytyksensä toimia lastensa tukena saattavat siksi olla puutteelliset.
Vanhempien erimielisyydet saattavat vaikuttaa siihen, mitä lapset kertovat haluavansa, ja siksi on hyvä pyrkiä varaamaan tarpeeksi aikaa ja muita resursseja heidän omien ajatustensa, toiveidensa ja mielipiteensä selvittämiseen.
Vanhempien eron jälkeen - neljä vuotta sitten - oikeus on määrännyt pojat äidille, mutta tilanne on sen jälkeen muuttunut. Pojat ovat kasvaneet isommiksi ja he ovat ilmaisseet sosiaalityöntekijälle halunsa asua isällään. Tämä oikeuttaa tarkastelemaan (oikeuden määräämää) tilannetta uudelleen.
Lasten oma mielipide on tällaisessa tilanteessa huolella selvitettävä. Hyvä olisi, jos poikia voisi tavata yksikseen, yhdessä, isällään ja äidillään ja näissäkin paikoissa muutamaan otteeseen. Poikia tulisi kuulla niin aidosti omina itsenään kuin mahdollista.
Toisin sanoen sosiaalityöntekijä tai muu luotettu ja luotettava aikuinen tai viranomainen koettaisi kuulla heidän oman mielipiteensä tilanteestaan ja sen, mitä veljekset itse haluavat. Voi jopa olla, että toinen veli haluaa toista kuin toinen.
On myös hyvä muistaa, että varhaisnuoruusiässä, jossa nämä pojat ovat, on normaaliin kehitykseen kuuluvaa, että kaipaa ja haluaa kanssakäymistä ja läheisyyttä nimenomaan omaa sukupuoltaan olevan vanhempansa kanssaan.
Sovittelun tarjoaminen
Mikäli poikien muuttoon tai asumiseen isän luona liittyy seikkoja, joiden takia ei voida tukea heidän asumistaan isän kanssa, on sosiaalityöntekijän soviteltava asiassa pyrkien palauttaman lapset äidin luo.
Äidillä on tietysti täytäntöönpanomahdollisuus, mutta se tuskin menestyy, jos lapset todella haluavat asua isänsä luona. Isä voi halutessaan viedä asian tuomioistuimen ratkaistavaksi. Sovittelua on hyvä tarjota vanhemmille joka tapauksessa.
Seuraavassa huomioita ja kommentteja tilanteeseen, jossa pojat asuvat käytännössä isänsä luona ja hän huolehtii heidän elantokustannuksistaan.
Isällä oikeus lapsilisään
Oikeus lapsilisän nostamiseen on sillä vanhemmalla tai huoltajalla, jonka huollossa lapsi on. Jos tilanteesta on erimielisyyttä, maksetaan lapsilisä sille, joka pääasiassa huolehtii lapsen hoidosta ja kasvatuksesta.
Jos siis isä vaatii lasten lapsilisiä itselleen, Kela maksanee ne hänelle. Isä voi hakea erityisestä syystä lapsilisiä takautuvasti kuudelta kuukaudelta, mikä voi merkitä sitä, että Kela tekee takaisinperintäpäätöksen äidiltä.
Lapsilisän saajalla on lapsilisälain 16 §:n mukaan ilmoitusvelvollisuus lapsilisään vaikuttavista olosuhteiden muutoksista. Mikäli isä ja lapset asuvat nyt eri kunnassa kuin äiti, on myös sosiaalilautakunnalla ilmoitusvelvollisuus muutosta (Lapsilisälaki 16 § 5 mom).
Äitiä olisi hyvä ohjata maksamaan lapsilisät lasten isälle. Jos hän näin tekee, ei lapsilisiä luonnollisestikaan lasketa hänelle tuloksi toimeentulotukilaskelmassa.
Elatustuen maksatus tulisi lakkauttaa
Elatustuen maksamiselle äidille ei ole perusteita tilanteessa, jossa lapset asuvat elatusvelvollisen luona. Äidin olisi itse tullut ilmoittaa tuen maksajalle siitä, että lapset ovat muuttaneet pois hänen luotaan. Elatustuen maksatus tulisi lakkauttaa. Isä voi hakea elatustukivelan perimättä jättämistä sillä perusteella, että on huolehtinut pojista heidän muutettuaan hänen luokseen
Äidin toimeentulotuki harkintaan
Äidin toimeentulotukinormissa ei tulisi huomioida lapsia enää ollenkaan, vaan häntä tulisi ohjata ilmoittamaan Kelalle lasten asumisen muutoksista. Äidin saamat lapsilisät voidaan ottaa huomioon tulona toimeentulotukilaskelmassa, mikäli äiti ei ole ohjannut niitä lasten huoltoon käytettäviksi tai maksanut niillä lasten elantokustannuksia.
Sosiaalityöntekijä voi käyttää harkintaa myöntäessään äidille toimeentulotukea. Harkintaa saattaa olla tarpeen soveltaa muun muassa asumismenoihin sen siirtymävaiheen aikana, minkä lopullisen ratkaisun saaminen lasten asumisasiassa kestää.
Vastauksen kokosi Hannele Metsäranta. Vastaus perustuu kommentteihin ja huomioihin, joita ovat koostajan lisäksi esittäneet kaikki konsulttiryhmän jäsenet.
Posken konsulttiryhmän vastaus:
Väliaikaismääräys käräjäoikeudelta
Ensinnäkin, jotta lasten asumiseen, elatustukeen ja huoltoon saataisiin jokin tosiasiallista tilannetta vastaava täytäntöönpantavissa oleva päätös, kehottaisin sosiaalityöntekijän opastamaan isää hakemaan väliaikaismääräyksen käräjäoikeudelta edellä mainituista seikoista. Väliaikaismääräys on voimassa siihen saakka, kunnes oikeus ratkaisee asian lopullisesti.
Isällä oikeus lapsilisään
Lapsilisälain 6 §:n mukaan oikeus lapsilisän nostamiseen on nostajaksi ilmoitetulla lapsen vanhemmalla tai huoltajalla, jonka huollossa lapsi on. Jos oikeudesta nostaa lapsilisää syntyy epäselvyyttä, kuuluu oikeus lapsilisän nostamiseen sille henkilölle, joka pääasiassa huolehtii lapsen hoidosta ja kasvatuksesta, eli tässä tapauksessa isälle. Kelalla on oikeus muuttaa lapsilisän saajaksi isä, koska hän hoitaa lapsilisälain 3 §:n mukaan lapsilisälain mukaiset tehtävät.
Kelalla on myös lapsilisälain 14 §:n perusteella oikeus periä takaisin aiheetta maksetut etuudet. Edellä mainitun pykälän 2 momentissa on mainittu takaisinperinnästä luopumisen edellytyksistä, jotka ilmenevät tarkemmin pykälästä.
Kela voi luopua perinnästä, jos se katsoo pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyvän jossain yksittäistapauksessa. Kela arvioi kussakin tapauksessa erikseen näiden edellytysten olemassa olon.
Elatusapu liittyy vanhemmuuteen
Isän elatusapuvelvollisuus perustuu lainvoimaiseen päätökseen, joten elatusapujen perinnälle on olemassa laillinen perusta. Laillinen perusta ei ilman eri toimenpiteitä periaatteessa keskeydy ennen kuin on olemassa uusi päätös tai sopimus, jossa on määrätty toisin.
Muun muassa tästä syystä väliaikaismääräys olisi syytä hakea käräjäoikeudelta mahdollisimman nopeasti. Äiti ei käytännössä joudu (pakkotoimin) maksamaan elatustukea ennen kuin siitä on olemassa täytäntöönpantavissa oleva tuomioistuimen päätös tai sopimus. Tuomioistuimen päätöksessä voidaan toki määrätä elatustukia maksettavaksi takautuvasti.
Elatusvelvollisuus liittyy vanhemmuuteen, eikä asumistilanteen epäselvyys vapauta vanhempaa elatustuen maksamisesta tältä ajalta. Kuten edellä on todettu, elatusapu voidaan määrätä maksettavaksi takautuvasti.
Muutoksia äidin toimeentulotukeen
Äidille maksettavan toimeentulotuen normiosassa poikia ei tule enää huomioida, koska he eivät enää asu äitinsä luona.
Vastauksen kokosi Mirjam Araneva.